Palestiinan sirkuskoulun johtaja Mohamad Rabah: “Toivon on tultava seuraavalta sukupolvelta”

Kun palestiinalainen Mohamad Rabah oli 14-vuotias, hän kirjoitti isälleen kirjeen, jossa kertoi haluavansa muuttaa elämänsä.

“Synnyin Jordaniassa. Isäni oli englanninopettaja, ja hän oli saanut sieltä töitä. Kun Persianlahden sota syttyi vuonna 1990, palasimme Palestiinaan, mutta muutimme sieltä taas Arabiemiraatteihin. Sitten toinen intifada alkoi Palestiinassa vuonna 2000.”

Toisen intifadan eli palestiinalaisten kansannousun taustalla oli Israelin ja Palestiinan välillä käytävien rauhanneuvottelujen epäonnistuminen ja sen aiheuttama turhautuminen.  Tilanne teki vaikutuksen teini-ikäiseen Rabahiin: kirjeessään hän kertoi isälleen haluavansa jätttää Arabiemiraatit ja palata Palestiinaan.

“Koin ja näin lapsena paljon syrjintää Arabiemiraateissa. Siellä sinulla on ihan erilaiset oikeudet, jos olet kansalainen. Ulkomaalaisista arabeja kohdellaan paremmin, intialaisia ja pakistanilaisia todella huonosti. Näin sen, ja vihasin sitä.”

Siirtolaiset muodostavat peräti 80 prosenttia Arabiemiraattien asukasluvusta, ja vierastyöläisten kaltoinkohtelusta on raportoitu vuosikymmeniä.

Lisäksi Rabah kaipasi yhteisöä.

“En kokenut kuuluvani joukkoon. Tunsin olevani palestiinalainen, ja halusin sinne.”

Vuotta myöhemmin Rabahin isä antoi hänelle luvan muuttaa takaisin kotimaahan. Hän palasi pieneen kylään Länsirannalle, lähelle Ramallahia, jossa hän asui kaksin isoäitinsä kanssa.

“Se oli kasvun ja pohdiskelun paikka. Aloin samalla kyseenalaistaa monia asioita. Yhteiskuntamme on mieskeskeinen. Poikana olin saanut päättää siskojeni menemisistä ja siitä miten he pukeutuivat. Minulla oli oma huone, mutta neljä siskoa jakoivat yhden huoneen. Mietin etuoikeuksiani, pohdin perhesuhteitani. Alkoi pohdiskelun matka, jolla olen edelleen.”

Samalla Rabah alkoi muuttaa omaa käytöstään.

“Siihen aikaan kylässä pyykinpesua pidettiin miehelle häpeällisenä. Mutta isoäitini oli vanha, ja halusin auttaa häntä.”

Rabah päätyi Bir Zeitin yliopistolle lähelle Ramallahia opiskelemaan ensin it-alaa, sitten insinööritieteitä. Hän ei löytänyt alalta itseään, mutta lähti mukaan opiskelijatoimintaan.

“Halusimme rakentaa uuden opiskelijaliikeen, joka ei olisi kytköksissä perinteisiin poliittisiin pelureihin, Fatahiin ja Hamasiin. Halusimme keskittyä opiskelijoiden tarpeisiin. Onnistuimmekin saamaan edustajan yliopiston edustajistoon. Sitten ajauduimme vastakkain Hamasin kanssa – ja he murskasivat meidät.”

Opintojensa päättymisen jälkeen Rabah teki insinöörialan töitä, kunnes eräs ystävä soitti ja suositteli hakemaan kansainvälisten nuorisohankkeiden koordinaattoriksi. Rabah koki vihdoin löytäneensä oman intohimonsa. Tai kaksikin intohimoa: hän tutustui myös norjalaisiin live-roolipelaajiin, jotka kutsuivat osallistumaan larppeihin Norjassa. Rabah alkoi kehittää pelejä itse ja keräsi yhteisön pelaamaan niitä. Hän on tehnyt yhteistyötä myös suomalaisten kanssa: vuonna 2013 Pirkanmaalla pelattiin palestiinalaisten pelintekijöiden Halar hisar -peli, joka kertoi miehitetystä Helsingistä.

Rabah eteni eri järjestöjen nuorisoalan töihin ja opiskeli vuoden nuorisoalaa Englannissa. Hänelle ei ole tullut houkutusta jäädä ulkomaille.

“Rakastan tätä paikkaa. Minulla on hirveä ikävä aina kun olen poissa. Erityisesti jos tilanne täällä eskaloituu ja sitä seuraa uutisista, silloin tulee hulluksi. Nuorempana syyni palata kotiin olivat nationalistisemmat, nyt koen että täällä minulla on verkostoja ja pystyn tekemään vaikuttavaa työtä.”

Sirkuskoulun johtajan paikkaa Rabah päätyi hakemaan kesällä 2018, taas tuttujen suosituksesta. Hän oli nähnyt elämässään yhden sirkusesityksen Dubaissa.

“Muistan siitä erityisesti eläimet. Meillä sirkuskoulussahan niitä ei ole”, hän naurahtaa.

Hän oli kyllä kuullut vuonna 2006 aloittaneesta koulusta aikoinaan opiskelukavereiltaan, jotka olivat sen toiminnassa mukana. Koulun perustivat palestiinalainen Shadi Zmorrod ja hänen belgialainen kumppaninsa Jessika Devlieghere, joilla molemmilla oli sirkustausta.

“Vuonna 2005 toinen intifada päättyi virallisesti, kun Palestiinassa järjestettiin presidentinvaalit ja Muhammad Abbas tuli valtaan. Ulkomailta tuli paljon rahaa kansalaisyhteiskunnalle, ja myös tarpeita oli paljon. Israelin aiheuttaman tuhon, ilmahyökkäysten ja ulkonaliikkumiskieltojen jälkeen oli suuri tarve luoda nuorille toivoa tulevaan. Sinä aikana perustettiin monenlaisia hankkeita. Jotkut haipuivat pois, toiset selvisivät”, Rabah muistelee.

Alkuun sirkuskoululla ei ollut omaa päämajaa, vaan sen aktiivit järjestivät ensin esityksiä ja sitten koulutuksia lapsille eri puolilla. Vähitellen keskiöön nousi sosiaalisen sirkuksen käsite.

“Emme opeta lapsille vain sirkustekniikoita, vaan myös elämäntaitoja, sosiaalisia taitoja, kriittistä ajattelua. Haluamme, että he ymmärtävät ihmisoikeuksia, omia oikeuksiaan ja yhteisön asioita.”

Opetus tapahtuu leikin kautta: joka tunnilla käydään sekä fyysisiä tekniikoita että tehtäviä, joiden tarkoituksena on opettaa esimerkiksi yhteistyökykyjä. Tehtävistä myös keskustellaan.

“Jos joku haluaa nostaa esille jonkun yhteisöä puhuttelevan aiheen, siitä keskustellaan. Olemme yhteydessä myös vanhempiin ja kouluihin.”

Sirkuskoululaiset ovat 6–18-vuotiaita, ja he käyvät kerran viikossa. Tavoitteena on, että he pysyisivät mukana mahdollisimman pitkään. 18-vuotiailla on vielä mahdollisuus jatkaa ammattimaisiin produktioihin tai käydä sirkuksen kouluttajakoulutus.

“Meillä on 13 työntekijää, ja heistä kahdeksan aloitti koululla jo lapsena.”

Sen sijaan johtajan oma sirkusosaaminen ei ole kummoista.

“Jonglöörauksessa olen todella huono, eikä kuntoni riitä trapetsille. Pyysin työntekijöitämme opettamaan minulle trampoliinihyppyjä. Osaan niitä kolme”, Rabah sanoo.

Vuodesta 2011 lähtien koululla on ollut oma päämaja ja vuodesta 2014 oma sirkusteltta Bir Zeitissä.

Ryhmiä on lisäksi useilla muilla paikkakunnilla. Sirkuskoulu kouluttaa paikallisia kouluttajiksi. Kurssien käytännöt räätälöidään paikallisen yhteisön tapoihin. Esimerkiksi Ramallahissa tytöt ja pojat ovat ryhmissä sekaisin, koska sellaiseen on totuttu.

Konservatiivisemmissa yhteisöissä taas on erilliset ryhmät.

“Olen kokenut, että yhteisöltä vie jonkun aikaa hyväksyä asioita, joihin ne alkuun eivät suostuneet. Heidän pitää muuttaa asenteensa itse”, Rabah sanoo.

Kerran viikossa järjestetään tunteja vammaisille lapsille.

“Kouluttajamme viettivät alkuun useita kuukausia kahden vammaisten lasten parissa työskentelevän järjestön kanssa ja kehittivät menetelmiä, jotka sopivat heille. Tavoitteemme on myös tuoda vammaisia ja vammattomia lapsia yhteen. Haluamme näyttää, että vammaiset lapset ovat kyvykkäitä, ja että heillä on oikeuksia. Pari viikkoa sitten veimme vammaisten lasten ryhmän esiintymään kouluun, ja järjestimme yhteisen työpajan kaikille lapsille.”

Tämä muuttaa myös ihmisten asenteita.

“Palestiinassa vammaisten ihmisten tilanne on vaikea. Vammaisuuteen liittyy paljon stigmaa, täällä on myös vähän resursseja ja palveluja”, Rabah kertoo.

Mohamad Rabah ei ole koskaan käynyt johtamansa sirkuskoulun koulutuskeskuksessa Silwanissa Itä-Jerusalemissa: toimintaa pyörittävät käytännössä yhteistyöjärjestö ja sirkuskoulun kouluttamat paikalliset kouluttajat.

Etäisyys Länsirannalla sijaitsevasta, palestiinalaisalueiden käytännön pääkaupunkina pidetystä Ramallahista palestiinalaisten teoreettiseen pääkaupunkiin Jerusalemiin on vaivaiset 20 kilometriä. Israel on vuosikymmeniä miehittänyt ja käytännössä liittänyt itseensä Jerusalemin itäpuolen, jonka asukkaat ovat pääasiassa palestiinalaisia. Länsirannalla elävät palestiinalaiset tarvitsevat kaupunkiin tullakseen luvan. Alueita erottaa Israelin 2000-luvun alussa rakentama muuri, jonka läpi pääsee vain Israelin armeijan tarkastuspisteiden kautta.

Rabah on saanut luvan kaksi kertaa elämässään.

“Kerran sain EU:n avulla puoleksi päiväksi luvan, koska osallistuimme sirkusfestivaaleille. Toisellakin kertaa lupa liittyi EU-hankkeeseen, jonka työpaja kesti neljä tuntia. Lupa oli neljäksi tunniksi.”

Myöskään toiselle puolelle Palestiinaa, Välimeren rannalla sijaitsevaan yli kahden miljoonan asukkaan Gazaan, ei ole Länsirannalta menemistä. Gaza sijaitsee linnuntietä 80 kilometriä Ramallahista – etäisyys on samaa luokkaa, kuin matka Helsingistä Riihimäelle. Israel ja Egypti ovat saartaneet aluetta 14 vuoden ajan, koska ne vastustavat alueella valtaa pitävää islamistipuolue Hamasia: sinne ei saa viedä esimerkiksi putkia, rautaa tai monia muita rakennustarvikkeita. Gazalaiset kärsivät myös puhtaan veden pulasta, koska vedenpuhdistuksen vaatimia laitteiden varaosia ei saarron vuoksi voi tuoda alueelle. Alueen asukkaat eivät pääse matkustamaan pois kuin poikkeuksellisista humanitaarisista syistä.

Mohamad Rabah ei ole päässyt käymään Gazassa koskaan, mutta sirkuskoulu tekee yhteistyötä sikäläisten sirkusryhmien kanssa. Työn alla on myös uusi yhteistyöhanke naisten jooga- ja sirkuskeskuksen kanssa.

Vuonna 2015 sirkuskoulun 23-vuotias opettaja Mohamad Abu Sakha pidätettiin. Abu Sakha oli tehnyt vapaaehtoistyötä vammaisten lasten parissa. Israelin sotilasoikeus väitti hänen osallistuneen laittomaan toimintaan palestiinalaisen vasemmistopuolueen kanssa, jolla on aseellinen siipi. Abu Sakha kiisti tämän.

Häntä vastaan ei koskaan nostettu syytteitä eikä tapaus edennyt oikeuteen: silti hän istui kaksi vuotta vangittuna israelilaisessa säilöönottokeskuksessa. Muodollisesti kyse ei ollut vankeudesta vaan hallinnollisesta vapaudenriistosta. Israelin laki sallii tällaisen vapaudenriiston turvallisuusperusteella, eikä sillä ole takarajaa. Tuhansia palestiinalaisia on pidetty israelilaisissa vankiloissa järjestelmän turvin, myös lukuisia lapsia. Osa on ollut kiinniotettuna vuosien ajan ilman oikeudenkäyntiä.

Abu Sakha istui telkien takana lopulta kaksi vuotta. Amnesty International kampanjoi hänen puolestaan, samoin taiteilijat ja sirkusväki eri puolilla maailmaa.

“Abu Sakhan tilanne ei ole poikkeuksellinen”, Rabah sanoo.

“Yksi sirkuksen opiskelija kuoli vuonna 2011, kun häntä ammuttiin päähän. Toista ammuttiin päähän, mutta hän selvisi. Keväällä yksi opettajamme Jerusalemissa pidätettiin, ja Jerusalemin yhteistyöjärjestömme toimisto ratsattiin elokuussa. Tämä ei ole erityistä, tämä on jotain, mitä tapahtuu palestiinalaisille, työskentelivät he missä tahansa. Sillä ei ole merkitystä, oletko nainen, lapsi tai taiteilija.”

Parhaillaan järjestö suunnittelee työpajoja lapsille, jotka ovat olleet israelilaisissa vankiloissa: Uutiskanava Al-Jazeeran mukaan vangittuna oli 200 palestiinalaislasta syyskuussa 2021, ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yli 12 000 palestiinalaista lasta on joutunut israelilaisiin vankiloihin, yleensä kivien heittelystä.

Myös korona on kurittanut yhteisöä. Sirkus joutui sulkemaan opetuksen useiksi kuukausiksi, eikä esityksiä voitu järjestää yli vuoteen. Edelleen toiminnassa lasketaan turvavälejä ja koulutuksiin otetaan minimimäärä ihmisiä. Psykologinen vaikutus kestää vielä pitkään, Rabah arvelee.

Keväällä 2021 maailman mediat kirjoittivat siitä, että vaikka Israel oli saanut asukkaansa rokotettua maailman nopeimmin, miehitetyille palestiinalaisalueille koronarokotteita ei annettu.

Rokotekattavuus Palestiinassa oli lokakuun lopulla 2021 edelleen erittäin matala – vain 24 prosenttia väestöstä oli täysin rokotettu. Suomessa luku oli 70 prosenttia, Israelissa 65 prosenttia. Rabah syyttää tilanteesta salaliittoteorioita: rokotteita on hänen mukaansa saatavilla.

“Sirkuskoulun henkilökunta rokotettiin kesällä.”

Vuosi 2021 on ollut Palestiinassa ahdistava muutenkin kuin koronan vuoksi. Toukokuussa Israel pommitti Gazaa. Hyökkäyksessä tuhoutui 94 rakennusta ja ainakin 256 palestiinalaista kuoli, joukossa kymmeniä lapsia. Gazan puolelta tehdyissä raketti-iskuissa kuoli 13 israelilaista. Palestiinalaiset osoittivat mieltään ja heittelivät kiviä myös Länsirannalla, israelilaissotilaiden tulituksessa sai surmansa yli kymmenen ihmistä alueen eri puolilla.

Palestiinalaisille suuri pettymys oli presidentti Mahmoud Abbasin päätös perua toukokuulle 2021 suunnitellut presidentti- ja parlamenttivaalit. Perumisen on arveltu johtuvan siitä, että Abbasin ennustettiin häviävän vaalit Hamasille. Vaalit olisivat olleet ensimmäiset viiteentoista vuoteen.

“Olemme todenneet, että se politiikka, jota on tehty viimeiset 15, 16 vuotta ei ole toiminut. Tarvitsemme yhteisen vision vapaudelle. Vaalit olisivat olleet ikkuna muutokselle, se antoi toivoa. Kun ne peruttiin, näkymät kapenivat”, Rabah sanoo.

“Kysymme itseltämme joka päivä, mistä saamme toivoa. Sen on tultava ajan kanssa, seuraavalta sukupolvelta, lapsilta joiden kanssa työskentelemme. Siksi heille on opetettava arvoja ja annettava työkaluja, joilla muuttaa maailmaa.”

Tämä ei päde vain Palestiinaan, Rabah täsmentää.

“Kaikkialla maailmassa on työskenneltävä poliittisen ja ekologisen tasa-arvon hyväksi. Unelmoin globaalista oikeudenmukaisuudesta. Jos millään taholla on enemmän valtaa kuin muilla, epätasa-arvo jatkuu ikuisesti. Olemme kaikki yhteydessä toisiimme: jos lämpötilan kuumeneminen jatkuu, tulvat eivät iske vain Suomeen vaan myös Palestiinaan. Ongelmat Syyriassa leviävät koko Euroopan ongelmiksi. Jos emme ajattele globaalisti, ongelmat vain pysyvät.”