Liittolaisuus on ennen kaikkea tekoja, eikä vain sanoja. Esimerkiksi se, että lisää sateenkaaren kuvan sosiaalisen median profiileihinsa kerran vuodessa Pride-kuukauden aikaan, ei valitettavasti riitä. Yhdenvertaisuustyön transihmisten hyväksi tulee näkyä niin omassa arjessa kuin työympäristössäkin. Myöskään politiikka ei ole omasta liittolaisuudesta irrotettavissa oleva asia, vaan omaa poliittista toimintaa tai äänestysperiaatteita on ehdottoman tärkeää arvioida sillä perusteella, että tukee tahoja, jotka ovat transihmisten puolella.
Koska cissukupuoliset ihmiset ovat transihmisiin nähden etuoikeutetussa asemassa, on tärkeää, että he käyttävät etuoikeuksiaan transihmisten hyväksi. Jos itse on esimerkiksi oman toimeentulon, ammatin, poliittisen vaikutusvallan tai muun aseman perusteella tilanteessa, että kykenee erilaisiin konkreettisiin, transihmisiä auttaviin tekoihin, niihin on tärkeää tarttua. Syrjintään ja transvihamieliseen kielenkäyttöön puuttuminen on vain yksi, mutta tärkeä osa liittolaisuutta. Omaa asemaa voi hyödyntää esimerkiksi tuomalla transnäkökulman esiin, jos omassa työssä on tekemisissä vaikka palvelumuotoilun, fyysisten ympäristöjen tai muiden rakenteiden kehittämisessä.