Rauhan Kasvatus Instituuti
Etusivulle

Tekstivastine – Utopistinen maailma, jossa kaikilla olisi hyvä olla voi tuntua vaikealta saavuttaa, mutta se ei ole mahdotonta

Videolla puhuu Ulkar Aghayeva, Rauhankasvatusinstituutin koulutussuunnittelija, filosofian maisteri Social Exclusionista. Videon taustalla soi tunnelmallinen syntetisaattori ja kevyet rummut.

Ulkar Aghayeva istuu sisällä valkoista taustaa vasten. Oikealla taustalla on valkoinen paperikupuinen tornilamppu ja vihreä ohutlehtinen huonekasvi. Hän katsoo haastattelijaa kameran takana ja hymyilee.

Ulkar sanoo: No tietysti omien etuoikeuksien ja ennakkoluulojen tarkasteleminen tuottaa semmoisia kivuliaita tunteita, kyllä. Ja sitten tulee semmoista tietynlaista syyllisyydentunnetta tai sitä, että haluaa jättää kaiken pois tai on helpompaa vaan olla huomioimatta asioita. Mutta se että kaikilla on oikeudenmukainen – ja tässä mä puhun, että kaikilla, ei ainoastaan yhdellä osalla väestöstä – ja tuntee, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti ja yhdenvertaisesti, antirasistisesti, niin se ei ole keneltäkään pois. Se on paljon tuottavampaa. Se on paljon tuottavampaa yhteiskunnalle, se on paljon tuottavampaa ihmiskunnalle. Ja se on muutenkin, kun puhutaan rauhasta, positiivisesta rauhasta, se on muutenkin se, mihin pyritään. Eli tällainen utopistinen maailma, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Tiedän, että se voi tuntua vaikealta, mutta se ei ole mahdotonta.

Rauhan käsite itsessään tarkoittaa siis semmoista sovinnon tilaa yhteiskunnassa, eli sellaista, että meillä ei ole sotaa. Ja tätä usein kutsutaan negatiivisen rauhan tilaksi, eli että on sotamekanismit, mutta sitten ei ole itse sitä sotaa. Eli on rauhansopimuksissa sovittu, että nyt ei käydä sotaa. Mutta sitten tämmöisessa laajemmassa merkityksessään rauha tarkoittaa sitä, että pyritään aina sellaiseen positiiviseen rauhan tilaan. Mikä taas tarkoittaa, että me pureudutaan juuri niihin rakenteisiin, jotka tuottavat niitä sotia ja väkivaltaisuuksia ja vihaa, jotka sitten tietysti johtavat sotaan. Niin me pyritään sellaiseen, että puretaan niitä rakenteita, jotka tuottavat sotaa. Puretaan ja haastetaan niitä rakenteita, jotka tuottavat väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, mikä myöskin aiheuttaa yhdenvertaisuuden ja tällaisen tietynlaisen sovinnon tilan puutteen meidän yhteiskunnassamme ja laajemmin maailmalla.

Positiivinen rauhantila ja antirasismi liittyy siinä mielessä toisiinsa, koska kummatkin haastavat niitä rakenteita. Näiden kummankin aatteen tavoitteena on juuri näitten konfliktia tuottavien, väkivaltaisuuksia, eriarvoisuutta, epätasa-arvoa tuottavien mekanismien, rakenteiden ja instituutioiden haastaminen ja purkaminen niin, että kaikilla on sellainen nähty, kuultu olo. Ja että eletään kaikki oikeasti kaikki sovinnossa, eikä niin, että meillä on vain sellainen tila, sovinnon tila, jossa ei ole sotaa.

Mikä sitten estää tämän positiivisen rauhan toteutumisen tai sitten antirasismin toteutumisen yhteiskunnassamme on juuri se, että me ei olla valmiita purkamaan niitä rakenteita, jotka tuottavat epätasa-arvoisuuksia tai tuottavat sitä sotaa. Jos mietitään laajemmin taloudellisestakin näkökulmasta, sotateollisuus on yksi niistä suurimmista menoeristä jokaisessa maassa – ja myöskin suurimmista tuottavista eristä niin siitä esimerkiksi pois päästäminen ei taloudellisesti ole maan edun mukaista. Ja myöskin, kun puhutaan antirasismista ja rasismista niin me kaikki eletään tällä hetkellä hyvin rasistisessa maassa, yhteiskunnassa. Meidän maailman rakenteet on hyvin rasistisia, ja myöskin edelleen rasismissakin on kyse vallasta, etuoikeuksista, mitä se tarjoaa tietynlaisille ihmisille. Niistä oikeuksista pois päästäminen on tällä hetkellä sitä, että kukaan ei halua päästää pois etuoikeuksistaan. Kukaan ei halua myöskään joutua tämmöiseen vähemmistöasemaan, joten sitä pelätään ja sen takia niistä pois päästäminen on mahdotonta tällä hetkellä. Että jos me halutaan päästä yhteiseen sovinnon tilaan ja positiiviseen rauhaan ja antirasismiin, niin meidän pitäisi ymmärtää, että miten meidän ennakkoluuloiset asenteet, miten meidän etuoikeutetut asenteet ja etuoikeutetut asemat vaikuttavat siihen laajemmin maailmalla, että onko antirasismia, onko rauhaa. Ja millä tavalla me hyödytään siitä, kun meillä ei ole rauhaa ja meillä on rasistinen rakenne.

Tosiaan jos ei itse kohtaa näitä erilaisia: esimerkiksi rauhan puutetta tai sovinnon puutetta omassa yhteiskunnassa, jos ei itse ole rasismin kohteena, jos itse ei koe epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää ja niin edelleen, niin on tietysti tällaisessa tietynlaisessa etuoikeutetussa asemassa vaikea ymmärtää toisen asemaa, joka on rasismin kohteena. Esimerkiksi päivittäin, joka elää konfliktissa, on syntynyt sotaan, eikä ole koskaan nähnyt sellaista tietynlaista rauhan tilaa. Jos me ei itse koeta niitä niin me ei tietystikään hirveästi pystytä näkemään, että mitkä meidän teot voisivat vaikuttaa siihen rauhan edistämiseen, antirasismin edistämiseen. Mutta jos me kuitenkin halutaan tehdä jotain niin se on aina se itsereflektio, tiedonhankinta, se että kiinnostutaan enemmän, että miten nämä asiat toimivat meidän yhteiskunnassa. On hirveän helppoa elää tämmöisen oman mukavuusalueensa sisällä ja täysin jättää huomiotta ne tietynlaiset konfliktit, tietynlaiset epätasa-arvoisuudet ja sellaiset asiat, mitkä eivät kosketa itseä ja omaa todellisuutta. Mutta mä tietysti sanon, että on tärkeää että me kiinnostutaan muista, on tärkeää että me ajatellaan itsemme ulkopuolelle – että pyritään pois tällaisesta tietynlaisesta individualistisesta elämäntavasta ja ajattelutavasta enemmän semmoiseen empatiakykyiseen yhteisölliseen elämään, jossa kaikkia pystytään ottamaan huomioon.

Kuva hälvenee Ulkarista loppunäkymään. Lopussa on Rauhankasvatusinstituutin logo purppuralla ja alla tekstiä. Tekstissä sanotaan, että näkökulmasarjaa tukee Ulkoministeriön eurooppatiedotus.fi.