Vihreiden kansanedustaja ja Rauhankasvatusinstituutti ry:n puheenjohtaja Bella Forsgrén istuu vaaleanruskeilla kivisillä portailla. Forsgrén painottaa puhettaan läpi videon nyökkäyksin, katsekontaktilla ja pienin käsielein. Forsgrén katsoo eteen sivulleen, hymyilee ja alkaa puhua. 

Mä olen joskus miettinyt, että miltä mahtaisi näyttää sellainen maailma missä jokainen ihminen saisi olla oma itsensä emmekä toinen toinen toistamme syrjäyttäisi. Se on oikeastaan tavallaan aika vaikeaa kuvitella, kun samaan aikaa elää sitä maailmaa missä nyt on mutta, on tärkeää myös unelmoida niistä suuremmista asioista. Ehkä mä ajattelen, että suurin ero ois se, että me vähemmistöedustajat ei jouduttaisi  niin paljon käymään koko ajan keskusteluja, prosessoimaan asioita, vaan me pystyttäisiin keskittymään siihen omaan elämäämme sataprosenttisesti.

Ja tällä mä tarkoitan sitä, että aika moni on tietoinen esimerkiksi  vähemmistöstressistä ja siitä kuinka paljon ne yhteiskunnan rakenteet vaikuttaa monen ihmisen myös  mielialaan. Mä ajattelen, että sellainen maailma missä syrjintää ei olisi, olisi sellainen missä jokaisen ihmisen potentiaali olisi mahdollista täyttyä. Koska tavallaan niitä syrjinnän muotoja ei olisi olemassa. Mä uskon, että sellainen maailma olisi aika ihana maailma. Mä myös ajattelen, että sellaisessa maailmassa ehkä tietyillä asioilla ei ole myöskään enää niin paljon väliä – koska kyllä mä olen tosi tietoinen mun omista ulkoisista elementeistä johtuen yhteiskunnasta.  Mutta jos yhteiskunta ei koko ajan nostaisi esille, että mä olen erilainen kun muut, niin ehkä mä pystyisin keskittymään myös monen muuhun asian paljon enemmän. Uskon, että moni ihminen olisi enemmän vapaa tietyistä normeista ja säännöistä.

RKI:lla on tosi monta ajankohtaista aihetta mitkä sytyttää mua. Voin kertoa muutamasta esimerkin. Yksi on totta kai antirasismityö ja se on sellainen, mikä on myös henkilökohtaisesti elämässäni näkynyt monella tapaa. Mä olen seurannut tätä yhteiskunnallista keskustelua Suomessa ja monella tavalla osa liikehdintää on ollut tosi valitettavaan suuntaan rasismin suhteen. Ja silloin on tosi tärkeää, että on instituutioita jotka tekee antirasistista työtä koko sydämellä, että meillä on yhteiskunnassa mahdollisuuksia erilaisilla ihmisillä saavuttaa omaa potentiaalia ja luoda sellaista maailmaa, missä syrjintää ei olisi.

Suomessa aika paljonkin rakenteellista rasismia ja se näkyy monella tapaa. Yksi selkeä esimerkki on työmarkkinat ja työmarkkinoitten syrjintä rodullistettuja ihmisiä kohtaan. Tästä varmaan kuuluisin esimerkki on siitä, että tosi moni ulkomaalainen ei välttämättä edes pääse nimen perusteella työhaastatteluun. Sehän on ihan järkyttävää, että ihmisiä syrjitään niin pahasti, ettei heille edes anneta mahdollisuutta nähdä näyttää sitä omaa osaamista ja potentiaalia. Tässä totta kai anonyymi rekrytointi voisi olla yksi mahdollisuus mistä lähteä purkamaan syrjiviä rakenteita. Itselleni on aina ollut jotenkin pieni suoja työperäisessä syrjinnässä se, että mulla on suomenruotsalainen sukunimi ja mun nimestä ei voi vielä päätellä. Mut se on aika surullista, että nimi voi jo johtaa tällaiseen syrjinnän muotoon.

Sitten totta kai myös muita syrjinnän muotoja rakenteista löytyy. Esimerkiksi se, että miten erilaisten ihmisten osaaminen tunnistetaan, ihan yhteiskunnassa ylipäätään. Mä oon huomannut tosi monta kertaa omassa työssäni, että joudun vakuuttelemaan osaa omaa osaamistani. Ehkä sitten monista muistakin syistä kuin pelkästään siitä rasistisesta rakenteesta, mutta tavallaan tosi moni muu tämän kokemuksen kautta olisi ehkä päässyt monella tapaa helpommalla. Ja sitten ehkä sellainen näkyvä myös on yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen. Mä olen tosi huolissani siitä, että kuinka vaikka rodullistetut saa tosi paljon sosiaalisessa mediassa ihan suoranaista rasistista viestintää ja huutelua ja vihapuhetta, mikä johtaa monesti valitettavasti siihen, et ihmiset ei välttämättä aina uskalla osallistua keskusteluun. Ja silloin jos ihminen ei uskalla edes osallistu keskusteluun, niin silloinhan siinä on jo onnistuttu tavallaan pahasti siinä rasistisessa teossa, et ihmiset kokee ulkopuolisuuden tunnetta ja sellaista pelkoa etteivät uskalla lähtee mukaan.

Ja pahimmillaan tämä näkyy myös politiikassa siinä, että minkä näköisiä ihmisiä on mukana politiikassa. Mä tiedän monta ihmistä ketkä eivät ole uskaltaneet lähtee vaikka ehdokkaaksi sen takia, koska ne pelkää, että minkälaista kohtelua ne saisi sen vuoksi, miltä ne näyttää.

Rasistisia rakenteita on monia keinoja purkaa, mutta ne ovat tosi monimutkaisia. Totta kai on yksi on lainsäädäntö. Meidän pitää tarkistaa sitä, et onko meidän lainsäädännössä sellaisia kohtia mitkä syrjii. Mä esimerkiksi tekisin vahvempaa viharikoslainsäädäntöä. Tarkistaisin, että onko siltä osalta jotakin mitä me voisimme tehdä paremmin, mutta sitten on tottakai monia asioita mitkä liittyy ehkä enemmänkin yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Siihen, että miten erilaiset ihmiset pystyy toimimaan yhteiskunnassa lähtökohtaisesti ja silloin meillä varsinkin yhteiskunnallisesti vaikuttavilla ihmisillä on suuri merkitys siihen, että miten me kohtelemme toinen toisiamme keskustelussa.

Ja kyllä mä monesti olen ihan ihmeissäni, että omalla työpaikallani eduskunnassa monesti saatetaan käyttää sellaista kieltä, joka on mielestäni erittäin loukkaavaa monia ihmisryhmiä kohtaan. Kun ajatellaan, että se on kuitenkin sellainen demokratian sydän. Missä pitäis mun mielestä ensisijaisesti kunnioittaa toinen toisiamme. Eli tavallaan sellainen muutos lähtee myös meistä jokaisesta itsestämme. Ja siitä, että miten me kohtelemme toinen toisiamme. Mutta totta kai myös sellainen arkeen liittyvä puuttuminen, että on paljon vitsejä mitkä todellakin ovat – eivät pelkästään vitsejä – vaan loukkaavat ihmisiä, niin silloin myös pitää olla arjessa meillä toinen toisillamme rohkeutta puuttuu niihin tilanteisiin, kun tavallaan aletaan olla toinen toisiamme kohtaan aidosti syrjiviä myös omassa arjessamme.

Rauhankasvatus itsessään on jo erittäin tärkeää. Jos me mietitään vaikka sitä, että minkälaista liikehdintää on ollut viimeisinä vuosina vaikka politiikan saralla maailmanlaajuisesti. Osittain polarisaatio on noussut monessa sellaisessa maassa, missä ollaan ajateltu, että demokratia on erittäin vahva ja tällaisista varmaan USA on yksi viime vuosien surullinenkin esimerkki monella tapaa. Sellaisina aikoina on erittäin tärkeää, että on instituutioita jotka tekee perus rauhantyötä. Ja sellaisella rauhantyöllä on suuri merkitys sille, että me saadaan polarisaatiota heikennettyä taikka rakennettua siltoja erilaisten ihmisten välille. Ja sellaista työtä tarvitaan myös meillä Suomessa.