Tehtävien lisämateriaalit opettajalle

Kun maailmassa tapahtuu järkyttäviä asioita, kuten sotaa, kasvattajan päätehtävä on rakentaa omalla toiminnallaan turvallisuuden tunnetta ja kokemusta arjen jatkumisesta. Tätä voidaan kutsua myös maadoittamiseksi. Vaikka maailmantilanne on muuttunut, lapselle (ja meille kaikille) arjen jatkuminen ja rutiinit ovat tärkeitä. Yhdessä toimiminen, jutustelu ja muu ryhmäytymistä edistävä toiminta osana opetusta on nyt erityisen tärkeää. Ole kuulolla, mitä lapset ja nuoret keskenään puhuvat. Kysymyksillään he kertovat, mitä he jo tietävät asiasta. Keskity vastaamaan lasten ja nuorten itse esille nostamiin huoliin ja kysymyksiin. On myös täysin hyväksyttävää vastata, että nyt tähän kysymykseen en tiedä vastausta, mutta voinko palata siihen myöhemmin. Tai voisimmeko ehkä yhdessä pohtia vastauksia ja etsiä tietoa? Sotiin ja maailmanpoliittisiin kriiseihin liittyvän tiedon osalta me kaikki olemme keskeneräisiä. Vuorovaikutussuhteet ovat globaaleja ja mutkikkaita, eikä juurisyistä aina löydy läpinäkyvää yhtä syytä sotaan. Sodankäymistä perustellaan hyvin erilaisista näkökulmista käsin. Joskus voi olla myös niin, että puolustautuakseen on ryhdyttävä sotaan. Ja usein on myös niin, että sodan eri osapuolet näkevät sotaan johtaneet syyt eri tavalla. Eettinen ja moraalinen keskustelu on aina osa sodista keskustelua. Ymmärrettävästi lapselle on hyvin vaikea ymmärtää, miten sodat maailmassa ovat ensinkään mahdollisia. Miten ihminen on kykenevä sellaiseen pahuuteen? Tärkeää on muistuttaa, että vaikka maailmassa on pahuutta, hyvyyttä on aina enemmän.

Sodasta ja kriiseistä keskusteleminen lasten ja nuorten kanssa on myös vastuullinen tehtävä. Moniammatillinen yhteistyö ja työnjako on tärkeää sopia tarkkaan. Esimerkiksi kasvattaja ei ole hoito- tai terapiatyön ammattilainen. Kasvattajan tärkeä tehtävä on arkeen maadoittamisen tehtävä, perheen kanssa tehtävä yhteistyö, kuuntelu ja luottamuksen rakentaminen, sekä tarpeen mukaan jatkotahoille ohjaaminen tuen saamisen turvaamiseksi. Tarpeiden tunnistaminen ei ole yksinkertaista, mutta moniammatilliset verkostot luovat parhaan viitekehyksen tähän työhön. Samaan aikaan koulumaailma on haastava toimintaympäristö, jossa resurssit eivät aina kohtaa tarpeita. Sen vuoksi on hyvä pohtia, mitä kuitenkin jokainen meistä voi omalta osaltaan tehdä lasten ja nuorten kohtaamiseksi.

On kuitenkin myös niin, että kriisistä puhumisen aktiivinen välttely saattaa tehdä aiheesta entistä pelottavamman. Oma opettaja on usein lapselle se tuttu ja turvallinen aikuinen, jonka kanssa vaikeatkin asiat uskalletaan ottaa puheeksi. Sodasta voi siis puhua ja todeta esimerkiksi, että Euroopassa kaksi valtiota on nyt sodassa keskenään ja että tämä asia huolestuttaa monia aikuisia ja lapsiakin. Lapsille ja nuorille on myös hyvä kertoa, että sota on ensisijassa valtioiden välinen asia. Valtioiden välinen sota ei anna lupaa syrjiä toisia ihmisiä esimerkiksi kielen tai kansallisuuden perusteella. Syrjintä lisää aina huonovointisuutta ja kuulumattomuuden tunnetta, joka on omiaan murentamaan yhteiskuntarauhaa. On myös vaarana, että muuttunut maailmanpoliittinen tilanne on vaikuttanut asenteisiin ja ennakkoluuloihin esimerkiksi venäläisiä ja suomalaisvenäläisiä ihmisiä kohtaan. Voimme rakentaa yhteiskuntarauhaa elämällä sovussa ja toisiamme kunnioittaen, vaikka maailman ympärillämme onkin muuttunut.

Aikuisella voi akuutissa kriisitilanteessa herätä suuri tarve käsitellä asioita yhdessä. On tärkeää muistaa, että eri ikäiset ihmiset ja erilaiset yksilötkin saattavat kaivata kriisitilanteessa erilaisia asioita. Jotkut lapset ja nuoret voivat haluta keskustella sodasta, mutta toiset taas tarvitsevat tavallistakin enemmän rauhaa, vakautta ja tavallisen oloisena jatkuvaa arkea. Kun kriisitilanne on akuutti, parasta rauhantyötä on keskittyä vakaan arkielämän jatkamiseen. Aikuiselle tämä voi tuntua turhauttavaltakin, koska aikuisella saattaa olla tarve tarttua toimeen ja ”tehdä jotain”. Aikuisen tulee arvioida, koska on sopiva aika käsitellä kriisin aiheita. Kriisiaiheiden käsittelyn aika saattaa tulla eteen vasta sitten, kun turvallisuuden tunne on saavutettu näyttämällä ja kokemalla, että tavallinen arki kouluineen ja harrastuksineen jatkuu muuttuneessakin tilanteessa. Ehkäpä aiheesta keskustelun mahdollisuutta voikin tarjota vain osalle luokkaa? Eli niille oppilaille tai opiskelijoille, jotka kokevat keskustelun tarpeelliseksi itselleen. Elämme kaikki samassa maailmassa, mutta identiteettiemme, taustojemme, kokemustemme ja sosiaalisten ympäristöjemme erilaisuuden vuoksi emme koe maailmaa samalla tavalla. Voi olla myös niin että sinä, tai joku lähipiiristäsi on joutunut kokemaan sotaa. Traumatietoinen lähestymistapa aiheen käsittelyyn on tärkeä, mutta ei yksinkertainen tehtävä. Tämä materiaali on rakennettu 4T:n periaatteelle: Tiedon lisäksi on huomioitava tunteiden, turvallisuuden ja toivon näkökulmat. Myös tehtävät on rakennettu 4T:n (tieto, tunteet, turvallisuus ja toivo) näkökulmat huomioiden.