Menu
Menu
Teksti: Matti Pihlajamaa
Millaisissa asioissa sukupuolella on väliä, kun mietimme koulurakennusta ja koulun piha-aluetta? Ketkä oppilaat ottavat tilan haltuun luokkahuoneessa ja välitunneilla? Entä millaisilla ratkaisuilla koulun tilat voivat huomioida sukupuolen moninaisuuden?
Saavun itähelsinkiläisen alakoulun opettajanhuoneeseen. Tässä koulussa opintietään kulkee päivittäin noin 600 oppilasta. Kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus ovat näkyvä ja kuuluva osa koulun arkea, sillä koulussa puhutaan yli 40 eri kieltä.
Opettajanhuoneessa minua on vastassa erityisluokanopettajana toimiva Elina Tuomi. Hän johdattaa minut luokkahuoneeseensa keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon edistämisestä koulun tiloissa. Näkymä luokkahuoneen ikkunasta on aiheen kannalta kutsuva. Pihan keskeisimmällä paikalla siintää jalkapallokenttä, jolla palloa potkivat pääsääntöisesti pojat.
Tuomi on oiva keskustelukumppani aiheesta, sillä hän on toiminut aktiivisesti koulujen tasa-arvokysymysten puolesta koko työuransa ajan. Hän on toiminut vuodesta 2011 asti opettajana sekä ala- että yläkoulun puolella. Viimeiset neljä vuotta hän on opettanut alueellista erityisluokkaa Kontulassa. Hänet tunnetaan myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana, kuvittajana, kirjailijana ja Helsingin Sanomien visioiman fantasiahallituksen opetusministerinä.
Keskustelumme alussa Tuomi varmistaa, voiko lähestyä esittämiäni kysymyksiä kriittisesti. Vastaan, että tällainen on jopa toivottavaa. Toivottavasti seuraavat keskustelussamme esiin nousseet vinkit inspiroivat myös sinua tarkastelemaan oman koulusi fyysisiä tiloja kriittisesti ja toimimaan niiden tasa-arvoistamiseksi!
Eri sukupuolia olevat oppilaat ottavat usein koulun tiloja haltuun eri tavoin. Tuomi on opettajana toimiessaan huomannut, että pojat ottavat usein fyysistä tilaa haltuun näkyvästi ja äänekkäästi. Vastaavasti moni tyttö kokee, ettei saa omaa ääntään kuuluviin. Tällaiset toimintatavat kumpuavat yhteiskunnallisista ja kulttuurisista sukupuoleen liittyvistä normeista.
Opettajan on hyvä pohtia omia sukupuoleen liittyviä oletuksiaan ja ymmärtää, että jokaisen perheen käsitykset sukupuolinormeista ovat yksilöllisiä. ”Kouluilla on merkittävä rooli kotoa tai muualta yhteiskunnasta kumpuavien haitallisten sukupuolinormien purkamisessa”, Tuomi kiteyttää.
Lapset neuvottelevat koulun tiloihin ja sukupuoleen liittyvistä asioista jatkuvasti koulun arjessa. Heillä voi olla sukupuoleen liittyviä oletuksia esimerkiksi siitä, kuka saa istua, milloin hän saa istua tai kuka saa ottaa ensimmäisenä jonkin asian. Tuomen mielestä parhaat ja kasvattavimmat keskustelut syntyvät yllättävistä arkisista tilanteista.
Tuomi kertoo esimerkin pelituokiosta, jonka aluksi hän ohjeisti luokan oppilaita istumaan pöydän ääressä oleville tuoleille lautapelin pelaamista varten. Yksi luokan pojista vastasi kehotukseen epäilevästi: ”Mutta tytöt istuvat aina lattialla.” Tällaisessa tilanteessa opettajan on keskeistä rikkoa asetelmaa niin, että tilanteesta keskustellaan avoimesti ja keskustelussa korostetaan kaikkien oppilaiden yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia sukupuolesta riippumatta.
Merkittävä koulun arkea sukupuolittava paikka ovat koulun wc-tilat. Ne on usein rakennettu erillisinä tiloina tytöille ja pojille. Pelkästään tytöille ja pojille rakennettu kahtiajakoinen tilajärjestely on ongelmallinen sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta. ”Sukupuolen moninaisuuden huomioimiseksi jokaisessa koulussa pitäisi olla myös kaikille suunnattuja wc-tiloja,” Tuomi tiivistää. Lisäksi tällaisia wc-tiloja on oltava riittävästi koulun oppilasmäärään nähden.
Tuomi on ollut töissä myös kouluissa, joissa iso osa wc-tiloista on ollut sukupuolittamattomia. Tällöin osa tytöistä on antanut palautetta siitä, ettei halua käydä kaikille suunnatuissa wc-tiloissa esimerkiksi poikien käytöksestä johtuvan tilojen sotkuisuuden vuoksi. Tarvetta on siis sekä tytöille ja pojille eriytetyille että sukupuolittamattomille wc-tiloille. Tilasuunnittelu ei myöskään Tuomen kokemusten pohjalta näytä poistavan tarvetta sukupuoleen liittyville kasvatuksellisille keskusteluille!
Wc-tilojen suunnitteluun liittyy kysymys kuukautishygieniasta. Kun Tuomi opetti alakoulun ylempiä luokkia, osa luokan tytöistä tuli keskustelemaan Tuomen kanssa ongelmasta käytettyjen siteiden ja tamponien pois heittämisessä. Selvisi, että koulun wc-tiloista ei löytynyt roskakoreja. Asiaa selvitettiin yhdessä siivoushenkilöstön kanssa, ja pienet roskakorit järjestyivät wc-tiloihin nopeasti.
Jotta opiskelijat uskaltavat tuoda esiin kuukautisiin liittyviä asioita, koulun aikuisten tulee puhua kuukautisista asiallisesti ja luontevasti. Tämä ei Tuomen mukaan katso yksiselitteisesti opettajan sukupuolta: ”Myös muunsukupuolinen tai miesopettaja voi olla luotettava asiantuntija tällaisissa tilanteissa. Keskeistä on se, miten kuukautisista on puhuttu ennen tilanteen syntymistä.”
Sukupuoli on olennainen seikka pukutilojen käytössä liikuntatuntien yhteydessä. Uimahallireissujen aikaan koulut voisivat Tuomen mielestä huomioida paremmin, että kaikki lapset eivät koe omaa sukupuoltaan syntymässä määritetyn sukupuolen mukaisesti. Riisuutumiseen liittyy myös erilaisia sukupuolittuneita kulttuurisia ja uskonnollisia käsityksiä. Näiden huomioimiseksi koulut toimivat joidenkin tyttöjen uimaopetuksen kohdalla niin, että perhe voi hoitaa tyttöjen uimaopetuksen vapaa-ajalla ja toimittaa tästä todistuksen koululle.
Tilannekohtaisten ratkaisujen sijaan Tuomi kaipaa parempaa tilasuunnittelua. Pukuhuoneissa tulisi olla riittävästi tiloja peseytyä ja vaihtaa vaatteet yksityisesti esimerkiksi sermin takana. ”Tällainen käytäntö palvelisi kaikkia lapsia,” Tuomi perustelee. Osa uimahalleista on myös rakentanut sukupuolittain eriytettyjen pukutilojen lisäksi pienempiä tiloja, jotka on suunniteltu erityisesti perheiden käyttöön ja sukupuolen moninaisuuden huomioimiseksi.
Luokkahuoneen ikkunasta näkyvä jalkapallokenttä kuvastaa koulun piha-alueella ilmeneviä sukupuolittuneita jakoja. Kenttä saa massiivisen kokonsa ja keskeisen sijaintinsa vuoksi suuren huomion, ja kentän käyttäjät ovat pääosin poikia. Myös osalla tytöistä olisi kiinnostusta pelata, mutta vallitseva tilanne tuntuu epämukavalta. Tytöt ovat tuoneet tyytymättömyyttään esiin kysymällä Tuomelta: ”Miks noi pojat on aina tuolla futiskentällä?”
Opettajat voisivat Tuomen mielestä haastaa rohkeammin omia oletuksiaan ja hiljaista hyväksyntäänsä vastaavissa tilanteissa. Tyttöjen kanssa keskustellessaan hän korostaa, että sukupuoli ei saa olla osallistumisen este. Vastaavia keskusteluja tulisi käydä myös poikien ja muiden oppilaiden kanssa. Ehkäpä osan pelivuoroista voisi myös jakaa sukupuolittain eriytetyiksi vuoroiksi?
Koulun piha-aluetta on yritetty Tuomen mukaan tasa-arvoistaa sillä, että pihalla on tarjolla monipuolisia virikkeitä: ”Kaikki lapset viihtyvät paremmin sellaisilla alueilla, joissa on paljon erilaisia härpäkkeitä ja hyrriä.” Tarjolla on myös monipuolisia välitunti- ja iltapäiväkerhoja, joista osa on oppilaiden itse vetämiä.
Lelujen ja pelivälineiden monipuolisuuden varmistamisessa keskeistä on oppilaiden osallisuus. Tuomen koulussa lelut ja pelitarvikkeet on hankittu pitkälti oppilaiden toiveiden ja oppilaskunnan päätösten pohjalta. Eri sukupuolia olevien ja eritaustaisten lasten osallistumista lelujen ja pelitarvikkeiden hankinnassa varmistetaan sillä, että luokan edustajat oppilaskunnan kokouksissa vaihtuvat.
Käytävillä esillä olevista julisteista ja väreistä keskustellessamme Tuomi kehottaa kaikkia opettajia tarkastelemaan omaa valtaansa värien käyttäjänä. Tietyt värit ja sukupuolinormit voivat tiedostamattakin ohjata opettajan toimintaa: ”Esimerkkinä tästä on, haenko varastosta esitelmien taustapahveiksi aina punaisen ja sinisen taustapahvin vai en. Itse saatan ottaa vaihtoehtoina esimerkiksi pinkin ja vaaleankeltaisen, jolloin yritän ohjata värikeskustelua tietoisesti johonkin muuhun.”
Myös värien kohdalla monipuolisuus on valttia. Esimerkiksi Tuomen luokalla moni luokan pojista on päättänyt tehdä itselleen oranssin tai pinkin nimilapun, kun tarjolla on ollut monenlaisia värivaihtoehtoja. Monipuolinen värienkäyttö näkyy koulun käytävällä esillä olevissa ystävänpäivänä tehdyissä värikkäissä sydämissä.
Tuomi nimeää istumajärjestyksiin liittyväksi haitalliseksi stereotypiaksi sen, että kilteiksi oletettuja tyttöjä laitetaan istumaan villeiksi oletettujen poikien keskelle. Koulujen arjessa kohtaa myös edelleen tilanteita, joissa oppilaita asetetaan tyttöjen ja poikien jonoihin. Tällaiset käytännöt eivät kunnioita oppilaiden kokemuksia ja toistuessaan tekevät sukupuolen moninaisuuden näkymättömäksi.
Omassa luokkatilassaan Tuomi pyrkii tasa-arvoon arkisilla ratkaisuilla kuten sillä, että jokaisella oppilaalla on oma pulpetti. Aikuiset kiinnittävät myös herkästi huomiota tilanteisiin, joissa lasten väliset dynamiikat eivät kohtaa. Toisinaan näihin liittyy sukupuoli, mutta kyseessä voivat olla muutkin tekijät. Tuomi pitää hyvänä toimintatapana, että koulun henkilöstö keskustelee aktiivisesti istumajärjestyksiin liittyvistä tasa-arvokysymyksistä.
Laittamalla aktiivisesti esille tasa-arvosta kertovia symboleita ja kylttejä koulu voi viestiä, että se on turvallinen tila kaikille. Tuomen mukaan tällaiset symbolit ovat olleet näkyvämmin esillä yläkouluissa kuin alakouluissa. Suomessa moni koulu on liittynyt esimerkiksi Syrjinnästä vapaa alue -kampanjaan, jonka osana koulut sitoutuvat syrjinnän vastaisiin toimiin ja julistautuvat näkyvästi syrjinnästä vapaaksi tilaksi.
Opettajan työssä arkinen esimerkki voi Tuomen mielestä olla se, että opettaja viestii asenteistaan vaikkapa kiinnittämällä laukkuunsa sateenkaaripinssin. Tärkeää on myös keskustella oppilaiden kanssa aktiivisesti sukupuolten tasa-arvoon liittyviä ajankohtaisista tapahtumista: ”Itse nostan esimerkiksi merkkipäivien kohdalla esiin kirjaani kuvittamia tasa-arvovaikuttajia ja juttelen heidän elämistään oppilaideni kanssa.”
Koulun tilojen tasa-arvoistamiseen liittyy keskeisesti kysymys muiden syrjintäperusteiden huomioiminen sukupuolen lisäksi. Tuomi toivookin haastattelun lopussa, että vanhoja kouluja korjattaessa tai uusia kouluja rakennettaessa kouluihin rakennettaisiin esimerkiksi pyörätuolirampit ja hissit. Tiloista voidaan tehdä saavutettavia kaikille oppilaille.
Yksittäinen opettaja ei voi ratkaista kaikkia koulun tiloihin liittyviä tasa-arvo-ongelmia. Eikä hänen tarvitsekaan. Tuomen mukaan on kuitenkin keskeistä oivaltaa, että yksittäinenkin opettaja voi tehdä paljon tiloihin liittyvien sukupuolinormien purkamiseksi arjessaan: ”Mistä tahansa voi löytyä se aika käydä keskusteluja tasa-arvoasioista. Se voi tulla ihan pienestä jutusta arkisessa vuorovaikutuksessa.”
Lopuksi pohdimme, että tilojen takana ovat yhteiskunnan rakenteet. Tuomi penää pitkäkestoista toimintaa tilojen tasa-arvoistamiseksi sen sijaan, että tilanteita hoidettaisiin laastariratkaisuilla pois päiväjärjestyksestä. Tarvitaan sukupuolten tasa-arvoon tähtääviä arkkitehtuurisia ratkaisuja ja poliittisia päätöksiä sekä työn riittävää resursointia. Tuomen perusteet tähän ovat selvät: ”Epätasa-arvoisiin rakenteisiin on puututtava, sillä ne estävät lasten toimintaa.”
Ymmärrän, miksi Tuomi on valittu fantasiahallituksen opetusministeriksi.
Matti Pihlajamaa
Kirjoittaja toimi Rauhankasvatusinstituutin koulutussuunnittelijana. Hän on pohtinut koulutukseen ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä yhdessä Tuomen kanssa jo vuodesta 2010 lähtien, jolloin he osallistuivat sukupuolentutkimuksen johdantokurssille Lapin yliopistossa.
Haastattelu on toteutettu osana Erasmus+-rahoitteista Gender Equality In Schools –hanketta. Vuosina 2019–2021 käynnissä olleessa hankkeessa RKI kehitti eurooppalaisten kumppaneiden kanssa uuden tasa-arvotyökalun sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Keskeisimmät rahoittajamme ovat Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoministeriö, oikeusministeriö, aluehallintovirasto ja Euroopan unioni. Olemme projektiorganisaatio ja rahoituksemme tulee pääosin hankerahoituksista ja koulutusmyynnistä.
Rauhankasvatusinstituutti on Unescon virallinen kansalaisjärjestökumppani.