Turval­linen aikui­nen kuun­telee

Aikuisen tehtävän on olla avoin lasten ja nuorten ajatusten sekä huolien kuuntelulle. Kuuntelu ei välttämättä ole helppoa silloin, jos itselläkin liikkuu mielessä paljon ajatuksia, pelkoja ja huolia. Alla on ohjeita sekä pienempien että vanhempien lasten ja nuorten kanssa keskustelulle. Molemmat ohjeet toki pätevät eri-ikäisten lasten kanssa keskusteluun, mutta ohjeissa painotetaan hieman eri asioita.  

Konfliktin käsittely keskustellen pienten lasten kanssa

  • Hengitä syvään ja pohdi, mistä itse saat tukea oman pelkosi käsittelyyn ja luotua turvan tunnetta itsellesi.
  • Tunnista ja tunnusta pelkosi ja huolesi. Mieti, miten voit välttää niiden siirtämistä lapsille. Muista, että lapset aistivat aikuisten tunnetilat herkästi ja heidän korvansa kuulevat mitä aikuiset puhuvat. 
  • Ota selvää, mitä lapset jo tietävät asiasta ja keskity kuuntelemaan heidän esille nostamia huolia ja kysymyksiä. Pienet lapset ovat vielä hyvin egosentrisiä ja haluavat tietää, että he itse ovat turvassa ja että heidän läheisensä ovat turvassa. 
  • Pohdi vastausta lasten kysymyksiin kysyjän kannalta. Ikäkauden ja lapsen kehitystason huomioiden anna totuudenmukaista tietoa.  Aikuinen tulkitsee usein kysymystä oman tulkintahorisonttinsa kautta,  mutta lapsi saattaakin miettiä jotakin muuta. Jos aikuinen onnistuisi selvittämään, mikä tulokulma lapsella on kysymykseen, voi lapsen kannalta mielekäs vastaaminen muuttua edes hieman mahdollisemmaksi. 
  • Puhu asiasta enemmän kuin yhden kerran. Tee selväksi, että keskustelua voidaan jatkaa vielä uudestaan aina, kun on tarvetta. Pidä viestisi yksinkertaisina.  Älä sekoita pienen lapsen päätä liioilla taustatiedoilla tai yksityiskohdilla. 
  • Pienten ei ole myöskään syytä katsoa uutisia tai muuta pelottavaa mediamateriaalia. Puhu asiasta ikätasolle sopivasti. 
  • Rohkaise lapsia kertomaan tunteistaan. Tunnetaidot ovat tärkeitä läpi elämän. On hyvä osata nimetä tunteitaan ja tiedostaa, millä tavoilla ilmaisee erilaisia tunteita. 
  • Tyynnyttele lapsia. Kerro että, vaikka maailmassa on joitakin pahoja ihmisiä, niin hyviä ihmisiä on enemmän. Kerro mitä kaikkia keinoja yhteiskunnalla ja vaikkapa vanhemmilla on huolehtia lasten turvallisuudesta. Pidä kiinni tavanomaisista rutiineista. 
  • Voimaannuta lapsia. Keskustelkaa siitä, mitä lapset voivat tehdä rauhan hyväksi, kuten olla kiltti toisille ja sopia riidat niiden leimahtaessa.

     

Ohjeiden pohjalla on hyödynnetty mm. kasvatuspsykogi Susan Stiffelmanin ja Denise Danielsin ajatuksia. 

Kuuntelemisen ohjeet vanhempien lasten ja nuorten kanssa keskustelussa

  • Lopeta puhuminen, jotta voit kuunnella.  
  • Anna toiselle aikaa sanoa, mitä hän haluaa sanoa (voi olla, että joudut olemaan hiljaa pidempään kuin normaalisti).  
  • Keskity toisen viestiin keskittymällä hänen sanoihinsa, ajatuksiinsa ja tunteisiinsa.  
  • Katso toista ihmistä kasvoihin, silmiin ja käsiin, jotta hänen on helpompi viestiä sinulle ja jotta sinun on helpompi keskittyä ja osoittaa, että kuuntelet.  
  • Tarkastele ajoittain, miten itse voit ja miltä sinusta tuntuu.  
  • Poista häiriötekijät esimerkiksi laittamalla puhelimesi pois.  
  • Ota vastuu vuorovaikutustilanteesta yrittämällä ymmärtää, mitä toinen sanoo, ja jos et ymmärrä, kysy selvennystä.  
  • Reagoi siihen, mitä toinen sanoo, sen sijaan, että keskittyisit ihmiseen itseensä, jotta reaktiosi eivät vaikuttaisi tulkintaasi toisen sanoista.  
  • Kuuntele, miten jokin asia sanotaan, ja ole herkkä tunnereaktioille ja asenteille; älä kuuntele vain sanoja.  
  • Anna toiselle aikaa ja tilaa ajatella äläkä täytä hiljaisuutta kysymyksillä tai kommenteilla, joista ei ole apua.   
  • Varo tekemästä hätiköityä johtopäätöstä sen suhteen, että toinen käyttää kaikkia sanoja samalla tavalla kuin sinä, että hän tuntee samoin kuin sinä tai että hän valehtelee, koska on tulkinnut asiat eri tavalla, ja niin edelleen.  
  • Älä tee hätäisiä päätelmiä vaan odota ennen päätösten tekoa, että olet saanut kaiken mahdollisen tiedon. Vastusta sitä tunnetta, että sinun pitäisi ratkaista ongelma, sillä sinun tehtäväsi on kuunnella. Jos keskityt etsimään ratkaisuja, et kuuntele kunnolla. 

     

Lähteenä käytetty mm. Kohti syrjimätöntä koulua -opasta.