Tekstivastine: Paras tapa luoda luottamuksen kulttuuria on itse toimia luottamuksen arvoisesti

Videolla puhuu Silvia Hosseini, joka on kirjailija, kriitikko ja opettaja. Taustalla soi rento kitaramusiikki. 

Silvia Hosseini istuu huoneessa, jossa on oikealla taustalla kellertävä jalkalamppu ja kultapalmu. Silvia katsoo haastateltavaan kameran takana. 

Silvia sanoo:  

Mä ajattelen, että luottamus on sellainen voima, joka pitää ihmisyhteisöt ja yhteiskunnat koossa. Näin on myös sosiologiassa ajateltu. Ilman sitä yhteisöt on vaarassa hajota ja maailmalla on paljon esimerkkejä sellaisista yhteiskunnista, jotka ovat romahtaneet. Ja tietenkään luottamuspula ei ole ainoa syy. Mutta se on yleensä vähän sellainen perhosefektimäinen asia, että jos luottamusta ei ole, niin sitten siitä seuraa erilaisia ongelmia niin kuin esimerkiksi korruptiota tai jotain muuta yhteiskuntaa hajottavaa. Ja tietenkin se on merkityksellistä myös siis yksilötasolla eli parisuhteessa tarvitaan luottamusta ja työnantajan ja työntekijän suhteessa pitää olla luottamusta. 

Mä ajattelen, että kasvatus- ja opetustyössä luottamus on tärkeätä erityisesti sillä tavalla, että se näkyy tai sen pitäisi näkyä siinä, että millä tavalla opettaja suhtautuu oppilaisiin tai opiskelijoihin. 

Mä ajattelen, että jos suhtautuminen on jotenkin sellainen lannistava tai syyllistävä, sellainen: Miksi sä et taaskaan saanut tätäkään tehtävää tehtyä, tai jotenkin näin. Niin se yleensä tuottaa vaan sitä alisuoriutumista, että se ei saa ketään yrittämään edes tekemään paremmin.  Mutta jos se lähtökohta opettamisessa perustuu luottamukseen, eli siinä on sellainen ajatus, että kannustetaan tekemään jotain. Sanotaan, että: Mä luotan, että sä pärjäät hyvin. Että sä varmasti onnistut tässä. Mä luotan, että sä teet parhaasi. Niin silloin ihminen yleensä tekee paremmin kuin mitä siinä tilanteessa, että jos sitä ihmistä lähtökohtaisesti jo epäillään. 

Ja tietenkin tähän liittyy myös se, että lapsella ja nuorella pitää olla sellainen olo, että jos hän epäonnistuukin niin opettaja ei esimerkiksi suutu vaan on tukena ja auttaa. Eli tavallaan se ei myöskään haittaa, jos ei onnistu, mutta tärkeää on se, että edes yrittää. Ja sen viestin pitäisi olla juuri tämä. 

Ja mä ajattelin, että jos ei ihmisten välillä ole luottamusta, puhuttiin me nyt sitten parisuhteesta tai kouluelämästä tai työelämästä tai yhteiskunnasta niin ihminen alkaa aina suoriutua häneen kohdistuvien kielteisten odotusten mukaisesti. Ja esimerkiksi yhteiskunnassa tämä näkyy sillä tavalla, että ei esimerkiksi tule sellaista oloa, vaikka kansalaiselle, että hänen panostaan tarvitaan esimerkiksi työelämässä. Ja mä uskon, että tällä hetkellä on aika paljolti sellaisia ihmisiä, jotka on jotenkin yhteiskunnan ulkopuolella. Ja heillä on sellainen olo, ettei heillä ole mitään paikkaa siinä, ettei heillä ole arvoa eikä merkitystä.  

Että sellainen todellisuus, jossa ihminen tulisi kohdatuksi ilman sukupuoleen, ihonväriin, ulkomuotoon tai vaikka toimintakykyyn kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää, niin sellainen tulevaisuus olisi tosi hieno. Ja sitä kohti pitää mun mielestä lakkaamatta tietenkin pyrkiä. Mutta samaan aikaan on hyvä tiedostaa se, että on ihmisten ja ihmisyhteisöjen universaali piirre suosia samankaltaisuutta ja samanmielisyyttä. Ja se näkyy ihan kaikkialla maailmassa, että ihmisiä jostain syystä viehättää samanlaisuus. Ja usein siihen liittyy sitten myös epäluulo erilaisuutta kohtaan. Ja jossei tätä ymmärrä, jossei tätä tiedosta, niin mä ajattelen, että kaikenlainen rasisminvastainen työ muuttuu oikeastaan aika mahdottomaksi. Tai se on vähän sellaista niin kuin tuulimyllyjä vastaan taistelua. Sen ongelman ratkaisu ei ole helppoa varsinkaan sellaisessa tilanteessa, missä kiistellään resursseista. Oli ne resurssit sitten työtä tai toimeentuloa tai vaikka huomiota esimerkiksi yhteiskunnassa.  

Filosofi Francis Fukuyama on sanonut, että jotta tähän sisäryhmän suosimistendenssiin, joka kaikilla ihmisillä on, pystyttäisiin puuttumaan, niin me tarvitaan erilaisia yhteiskunnallisia rakenteita ja instituutioita, jotka toisaalta ehkäisee sitä sisäryhmän suosimista ja toisaalta sitten kannustaa erilaisia ihmisiä toimimaan yhdessä johonkin tiettyyn tavoitteeseen pääsemiseksi. Ja mä ajattelen, että parhaimmillaan esimerkiksi koulu voi olla tällainen instituutio. Että siellä on hyvin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, joilla voi olla hyvin erilaisia haaveita ja erilaisia unelmia, mutta opetuksen, koulutuksen, kasvatuksen avulla voidaan saada ihmiset toimimaan yhdessä. Vaikka koulun paremman yhteishengen parantamiseksi, esimerkiksi mä antaisin tällaisen ihan käytännöllisen esimerkin. Ja tähän tietenkin tarvitaan luottamusta. Ja luottamus mun nähdäkseni syntyy avoimessa ja rehellisessä vuorovaikutuksessa. Se tarkoittaa sitä, että pystytään keskustelemaan yhdessä asioista rakentavasti ja myös kriittisesti. Myös sille kriittisyydelle pitää olla tilaa. Että jos vaan kaikki pyrkii vähän niin kuin sellaiseen pinnalliseen yhteishenkeen, että ihmiset eivät saa sanoa niitä asioita, jotka heitä mahdollisesti painaa tai ahdistaa, niin sekään ei oikeastaan edistä luottamusta eikä yhdenvertaisuutta. 

Ja sitten jos mä ajattelen opettajan näkökulmasta sitä, että mikä olisi se paras tapa luoda sellaista luottamuksen kulttuuria, niin mun mielestä se on se, että toimii itse luottamuksen arvoisesti. Eli niin, että on sellainen ihminen, johon oppilaiden on hyvä tukeutua, jos heillä on jotain huolia tai ongelmia vaikka koulunkäynnissä. 

Mä ajattelen, että lukeminen itsessään ei tee kenestäkään ihmisestä reilua eikä välttämättä kauhean sivistynyttäkään. Ja kirjaviisas ihminen voi olla, että siltä puuttuu sellainen sydämen sivistys kokonaan. Että sillä ei vaikka ole kärsivällisyyttä muita ihmisiä kohtaan, esimerkiksi tai empatiakykyä tai jotain muuta, mitä tarvitaan tällaisen luottamuksen kulttuurin luomiseksi. Mutta on kuitenkin selvää, että kirjallisuuden tai historian tai yhteiskunnan tuntemus auttaa ketä tahansa ihmistä toisaalta oman identiteetin rakentamisessa ja myös siinä, että ei koe muiden identiteettejä uhkaksi. Koska pystyy hahmottamaan oman paikkansa maailmassa sekä jossain paikassa tai yhteisössä tai yhteiskunnassa ja toisaalta myös ehkä ajallisesti. Että millä tavalla minä eroan niistä ihmisistä, jotka on aikaisemmin ollut tai millä tavalla minä olen samanlainen kuin he muut. Ja tota, kun sen näkee ja sen ymmärtää, niin sitten pystyy myös tajuamaan sen ympäröivän yhteiskunnan ja maailman monimutkaisuuden ja ehkä myös saa sellaisia työkaluja, joilla pystyy vaikuttamaan halutessaan niihin ongelmiin, joita ympärillään näkee. Ettei ole sellainen avuton olo. 

Ja mulle ainakin itselleni tai mulla on itselläni niin kuin kokemus siitä, että tietämättömyys lisää hämmennystä ja se lisää ahdistusta. Ja kun mä saan jonkun asian maailmasta haltuuni esimerkiksi lukemalla, niin mulla on varmempi olla. Mun on helpompi olla itseni kanssa, mikä tekee sen, että mun on myös helpompi olla tukena muille ihmisille, niille jotka sitä tarvitsevat. 

Kuva siirtyy Silviasta loppunäkymään. Lopussa on Rauhankasvatusinstituutin logo purppuralla ja alla tekstiä. Tekstissä sanotaan, että näkökulmasarjaa tukee Ulkoministeriön eurooppatiedotus.fi.