Romanihistorian kuukausi 2025
2025: Romanit sivistyksen instituutioissa
Täältä löytyty kootusti kaikki vuoden 2025 romanihistorian kuukauden sosiaalisen median postaukset.
1.4.
1.4. Tervetuloa viettämään Romanihistorian kuukautta 2025! Tänä vuonna kuukaudessa puhutaan sivistystä ylläpitävistä instituutioista ja historian puuttuvista tarinoista.
Romanihistorian kuukausi nostaa esiin näkökulmia, jotka ovat pitkään puuttuneet valtaväestön kirjoittamasta historiasta. Samalla se on muistutus siitä, että myös vaikeneminen tuottaa historiaa.
Kuukauden aikana tutustumme romanien asemaan muun muassa koulutuksessa, lastensuojelussa, evakkokokemuksissa ja arjen rakenteissa. Tämän lisäksi pääsemme tutustumaan romanien omiin kokemuksiin sivistystä ylläpitävistä instituutioista ja siihen, mistä romaniudessa tunnetaan ylpeyttä. Postaukset perustuvat Rauhankasvatusinstituutin tuottamaan “Puuttuvat tarinat” -kokonaisuuteen ja Leif Hagertin tekemiin eri-ikäisten romanien haastatteluihin.
Romanihistorian kuukauden tarkoitus ei ole pelkästään palata ajassa takaisin, vaan tarkastella myös yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ovat muovanneet romanien asemaa Suomessa. Samalla rakennamme ymmärrystä siitä, miksi yhdenvertaisuus ei toteudu itsestään, vaan vaatii aktiivista näkyväksi tekemistä ja tietoisia tekoja.
Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle, että saamme jatkaa historiakuukauden parissa myös vuonna 2025
2.4.
” Minusta on kiva, kun meillä on omia tapoja.
Meillä on oma kulttuuri. Meillä on rikas kulttuuri, meillä on erilaisia tapoja ja vaatteita. Minusta on kiva, kun meillä on omia tapoja.”
– Romani 10 v.
3.4.
Romaneille perinteiset laulut ovat kertoneet matkanteosta ja perinteistä, ja niissä on siirtynyt sukupolvien ajan tietoa romanien elämästä. Niitä saatettiin laulaa suomeksi tai romanikielellä, ja ne ovat kulkeneet suullisesti sukupolvelta toiselle. Kiertävän elämäntavan muuttuessa pysyvämmäksi monet laulut alkoivat unohtua. Hilja Grönfors on kerännyt Suomen romanien lauluperinnettä jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja ilman hänen työtään suuri osa perinteisistä romanilauluista olisi voinut hävitä. Vuonna 2024 Grönfors sai musiikin kunniatohtorin sekä taiteen akateemikon arvonimen.
🎶 Romanimusiikin vaiheita Suomessa:
- 1800-luku: Romanit lauloivat suomenkielisiä rekilauluja ja romansseja.
- 1900-luvun alku: Romanipelimannit kiersivät eri puolilla Suomea, ja hengelliset laulut vakiintuivat osaksi perinnettä.
- 1960-luvulta lähtien: Hengellinen romanimusiikki sai iskelmällisiä vaikutteita, ja estraditaiteilijat sekä tangolaulajat nousivat suosioon.
- 1980–90-luku: Romani-iskelmä nousi valtakunnalliseen julkisuuteen.
- 2000-luku: Perinnelaulut ovat saaneet uuden suosion, ja romanimusiikki on sulautunut eri tyyleihin, kuten rap-musiikkiin.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kunniatohtori Hilja Grönfors: Lapsi, joka lauloi onnensa | Taideyliopisto
4.4.
”Me kokoonnumme yhteen surevien luokse, olemme tukena.
Olen ylpeä siitä, kuinka me romanit toimimme, kun joku kuolee. Me kokoonnumme yhteen surevien luokse, olemme tukena ja teemme tarvittavat käytännön järjestelyt yhdessä. Tässä tulee kauniisti esille meidän yhteisöllisyys.”
– Romani 45 v.
5.4.
Päättymätön evakkotaival
Toisen maailmansodan aikana evakuoitiin yli tuhat romania Karjalan alueelta. Romaneita oli muiden mukana puolustamassa Suomea muun muassa Syvärillä.
Sodan päättyminen ei kuitenkaan merkinnyt kaikille uuden elämän alkua. Asuntopula ja syrjivät asenteet jättivät monet romaniperheet ilman pysyvää kotia.
Vaikka evakkomatka oli raskas jokaiselle, tulevaisuuden mahdollisuudet eivät olleet kaikille samat. Romanit kohtasivat sodan jälkeen lisähaasteita: uusia asuinpaikkoja ei aina löytynyt, ja monet joutuivat turvautumaan viranomaisiin, joiden asenteet olivat usein ennakkoluuloisia. Romanit saivat tukea myös yhteisöllisyydestään, he tukivat toisiaan vähäisistä resursseista huolimatta.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
6.4.
”Eikä kukaan voi riistää minulta romaniuttani, joka on minulle niin kallis ja josta olen äärettömän ylpeä!
Minun romaniuuteeni kuuluu kauniita arvoja: vanhempien kunnioittaminen, uskonnollisuus, kauniit käytöstavat sekä yhteisöllisyys. Perinteitä, jotka pitkälti rakentuvat näiden arvojen varaan. Kiehtovaa mutta myös synkkää historiaa; kiertolaisuudesta kantautuneita tapoja, koruperinteitä, lauluja ja sieltä juurtuneita käytösmalleja. Suomen historiassa romaneihin kohdistettu rasismi ja yhteiskunnan ulkopuolelle jättäminen toi esiin meidän todellisen yhteisöllisyytemme, selviytymisen ja taistelijan luonteemme. Kannan näitä kaikkia palana omaa identiteettiäni, eikä kukaan voi riistää minulta romaniuttani, joka on minulle niin kallis ja josta olen äärettömän ylpeä!”
– Romani 26 v.
7.4.
Romanikieli
Kun kieli katoaa, katoaa myös merkittävä tapa kertoa omaa historiaa.
Kieli on paljon enemmän kuin pelkkiä sanoja tai merkkejä – se on kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Suomessa puhuttu romanikieli on vakavasti uhanalainen, sillä sen puhujista suurin osa kuuluu vanhempiin ikäluokkiin.
Romanikieleen on negatiivisesti vaikuttanut muun muassa valtion toimet romanilastenkotien kautta 1960-luvulla. Lastenkodeissa romanilapset eivät saaneet puhua tai opetella romanikieltä. Toisaalta 1970-luvulta alkaen romanikieli alkoi saada uusia käyttöaloja. Kieltä on julkaistu erityisesti hengellisessä kirjallisuudessa sekä oppi- ja sanakirjoissa. 1980-luvulta lähtien romanikieltä ja -kulttuuria on opetettu osassa peruskouluja ja aikuisille tarkoitetuissa koulutusohjelmissa. Nykyisin Helsingin yliopistossa voi opiskella romanikieltä ja -kulttuuria. Suomessa puhuttu romanikieli on yksi monista romanikielen murteista Euroopassa. Romanikieltä puhutaan eri muodoissaan monissa maissa, mutta jokainen murre on kehittynyt omassa ympäristössään ja saanut vaikutteita valtakielistä.
Syksyllä 2022 Opetushallitus julkaisi romanikielen elvytysohjelman, jonka tavoitteena on varmistaa kielen siirtyminen nuoremmille sukupolville. Romanit ovat pyrkineet suojelemaan kieltänsä ja siksi perinteisesti romanikieltä ei ole haluttu opettaa ei-romaneille tai yhteisön ulkopuolisille. Tähän samaan periaatteeseen törmää myös monissa muissa Euroopan maissa. Romanikielen säilyminen on tärkeää, sillä sen mukana säilyy kulttuuri, perintö ja tapa elää.
8.4.
”En uskaltanut enää jäädä kirjastoon, vaan lainasin kirjat ja lähdin heti kotiin.
Lapsena kävin kirjastossa usein, koska rakastin lukemista ja kirjoja. Minulle tulivat muut asiakkaat valittamaan jopa kirjan pöydälle laskemisesta tulevasta äänestä. Koska tämä oli toistuvaa, en uskaltanut enää jäädä kirjastoon, vaan lainasin kirjat ja lähdin heti kotiin. Näin vuosikymmeniä myöhemmin, äitinä toivoisin, että lapseni löytäisivät myös lukemisen riemun.”
– Romani 32 v.
9.4.
Karjalanromanien historiaa Suomessa
“Sodassa oltiin veljiä. Sodan jälkeen taas mustalaisia.”
Toisessa maailmansodassa romanit taistelivat muiden rinnalla. Rauhan palattua, yhteiskunta palasi kuitenkin vanhoihin ennakkoluuloisiin asenteisiin. Romanit kokivat syrjintää sijoituspaikkakunnillaan. Vaikka sodan jälkeen monet romanit onnistuivat hankkimaan asunnon, usein ne olivat hyvin huonokuntoisia. Viranomaisten ja naapurustojen asenteet tekivät asumisesta vaikeaa. Romanien asettumista uusille alueille ja hyväkuntoisiin vuokra-asuntoihin pyrittiin estämään avoimesti. Moni romani muutti Ruotsiin paremman elämän ja yhdenvertaisemman kohtelun toivossa. He kokivat voivansa Ruotsissa elää vapaammin ja kohdata vähemmän syrjintää kuin Suomessa.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Sauli, K. (10.12.2017). Jopa kolmasosa romaneista joutui evakkoon: “Sodassa oltiin veljiä, sodan jälkeen taas mustalaisia” – karjalanromanien historia tunnetaan huonosti. Yle Uutiset.
10.4.
” Kukaan ei katsonut ylhäältä alas, vaan sen kautta, mikä oli panokseni opiskelussa.
Opiskellessani korkeakoulussa huomasin, kuinka olin tervetullut siihen ympäristöön. Kukaan ei katsonut ylhäältä alas, vaan sen kautta, mikä oli panokseni opiskelussa. Tämä oli positiivinen ja myös erilainen kokemus verrattuna siihen, mihin olen tottunut.”
– Romani 33 v.
11.4.
Hissipuhe historiasta
Irtolaisuus ja pakkotyö
Romanit on mainittu Suomessa jo 1500-luvulla. Siitä lähtien kulkemista, asumista ja elinkeinoja on rajoitettu monin eri tavoin.
1700-luvulla matkustaminen oli luvallista vain virallisella passilla. Ilman sitä kulkeneet voitiin pidättää ja ohjata kuulusteluun, jonka seurauksena moni päätyi pakkotyöhön. Romaneita epäiltiin usein irtolaisiksi, ja heidän taustaansa pyrittiin selvittämään viranomaistoimin.
Irtolaisuudesta epäiltyihin kohdistui myös työvelvoitteita. Esimerkiksi 1700-luvun lopulla Helsingin Viaporin linnan ja Loviisan Svartholmin linnoitustöihin haettiin työvoimaa – irtolaiset nähtiin osana tätä “tarpeen täyttäjää”. Moni romanisukupolvi on historian saatossa elänyt asetettu lainsäädännön ulkopuolelle, jolloin heidän oikeutta vapauteen ja liikkumiseen on rajoitettu.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Romani Podcast. (24.4.2023) Historiaa, käytöstapoja ja muotiröijyjä. [podcast]. Voima.
12.4.
” Me ymmärrämme puolesta sanasta jo, mitä toinen haluaa sanoa tai miltä toisesta ihmisestä tuntuu.
Huomaan usein, että meillä romaneilla on hyvät tunnetaidot ja sydämen herkkyyttä. Me ymmärrämme puolesta sanasta jo, mitä toinen haluaa sanoa tai miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Meidän on usein helppoa asettua sen heikossa asemassa olevan ihmisen kenkiin.”
– Romani 34 v.
13.4.
Miekkari! Tehdään yhdessä kyltti mielenosoitukseen
Romanien oikeuksien puolesta on mielenosoitettu Suomessa tiedettävästi kahdesti: vuosina 1969 ja 2021.
Ensimmäinen mielenosoitus järjestettiin Lappeenrannassa yli 50 vuotta sitten ja siinä vaadittiin syrjinnän kieltämistä lailla, sekä asuntoja, työtä ja koulutusta. Vaikka mielenosoituksesta on jäänyt dokumentteja ja muistijälkiä, mutta se ei ole jäänyt osaksi yhteistä historiallista muistia.
Oikeus hengittää -mielenosoitus järjestettiin 2021 Helsingissä. Se sai alkunsa tilanteesta, jossa romaninaisen väkivaltainen kohtelu vartijan toimesta herätti laajaa keskustelua syrjinnästä ja turvattomuudesta. Mielenosoituksella haluttiin myös ottaa kantaa romanien kohtaamaan syrjintään ja heikompaan yhteiskunnalliseen asemaan.
Molemmat mielenosoitukset ovat jääneet yhteiskunnallisessa keskustelussa taka-alalle, vaikka niiden taustalla ovat olleet vuosikymmenten, jopa vuosisatojen rakenteelliset ja kulttuuriset epäkohdat. Rauha ei ole vain väkivallattomuutta, vaan se on myös oikeutta tulla kuulluksi ja näkyväksi yhdenvertaisena.
Kun tällaiset merkittävät hetket sivuutetaan, kyse ei ole vain muistamisen puutteesta, vaan siitä, kenen ääni saa jäädä osaksi yhteistä tarinaa. Voidaan ajatella, että muisti ei ole neutraalia. Se rakentuu valinnoista: mitä toistetaan, mistä kerrotaan ja kuka jää taustalle.
📌 Viime vuoden 2024 Romanihistorian kuukauden postauksissa esittelimme eri tavoin vaikuttaneita romaniaktivisteja. Voit tutustua lisää heidän tarinoihinsa Rauhankasvatusinstituutin viime vuoden postauksissa.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Essence of RKI & Peace Education. Rauhankasvatusinstituutti.
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hirvonen, S. (5.6.2021). Romanien oikeuksia puolustettiin Helsingin keskustassa – Oikeus hengittää -mielenilmaus keräsi noin sata ihmistä Senaatintorille. Yle Uutiset.
14.4.
”Kuin olisin liian huomiota herättävä, vaikka kuinka yrittäisin pienentää itseäni.
Kirjastoiden käyttäminen tuntuu stressaavalta. Vaikka yrittäisin olla kuinka hiljaa siellä, niin tuntuu, että joku aina katsoo ikävästi. Aivan kuin olisin liian huomiota herättävä, vaikka kuinka yrittäisin pienentää itseäni.”
– Romani 28 v.
15.4.
Romanivanhusten kertomuksia
Vanhojen tie
Romanivanhukset ovat eläneet merkittävän rakennemurroksen läpi, jossa Suomi kaupungistui ja perinteiset elinkeinot väistyivät uusien tieltä. He ovat nähneet, kuinka kiertävä elämäntapa on jäänyt taakse ja romanikulttuuri on muovautunut uudenlaisessa yhteiskunnassa.
Samaan aikaan heitä ympäröi edelleen perhe, suku ja yhteisö. Vanhuksia pidetään yhteisön arvostetuimpina jäseninä ja monen romanivanhuksen luona käykin päivittäin lapsia ja lapsenlapsia. Kuitenkin ihmiselle, joka on tottunut elämään ympäristössä, jossa asuttiin monessa polvessa ja jossa kukaan ei ollut koskaan yksin, nykyhetki voi tuntua kovin hiljaiselta.
Vanhojen tie -artikkelissa romanivanhukset kertovat kokemuksistaan ja millaista muutos on ollut. Vaikka asumisolot olivat monin paikoin kurjia, moni romanivanhus muistelee ja kaipaa vanhaa aikaa, jolloin sai elää osana tiivistä yhteisöä.
Salovaara A, Nyman, I. (18.3.2015). Vanhojen tie. Maailman Kuvalehti. https://maailmankuvalehti.fi/2015/2/pitkat/vanhojen-tie/
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
16.4.
”Me arvostetaan vanhojen ihmisten elämänkokemusta ja kunnioitetaan niitä.
Romaniudessa on hienoa toisista ihmisistä välittäminen ja huolehtiminen, sekä kunnioitus muita ihmisiä kohtaan. Me kasvetaan sillain, että nuo asiat ovat meille luontaisia. Samoin kun se, että me arvostetaan vanhojen ihmisten elämänkokemusta ja kunnioitetaan niitä.”
– Romani 45 v.
17.4.
Lapsuus romanilastenkodissa
Romanilapsille perustettiin 1900-luvulla omia lastenkoteja, ja heitä pakkosijoitettiin niihin erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Lastenkotien tavoitteena ei ollut kulttuurinen moninaisuus, vaan romanilasten kasvattaminen valtaväestön elämäntapaan. Monet romanilapset kasvoivat ympäristössä, jossa oma tausta esitettiin häpeällisenä tai ongelmana. He eivät esimerkiksi saaneet ylläpitää kulttuuriaan tai kieltään. Tällaisilla kokemuksilla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia yksilön identiteettiin. Romanilasten kohtelu ei ollut yksittäinen virhe, vaan osa valtion laajempia pakkoassimilaatiotoimia, joita romanit ovat joutuneet kohtaamaan historian saatossa.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Marttinen, V. (25.9.2023). ”Me olemme Malmin mustalaisia”. Yle Uutiset.
“Suomen romanien historia”, toim. Panu Pulma ja “Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historia, Suomen romanien vaiheita ja kulttuuria, Jere Jäppinen
18.4.
” Läsnä on heti rakkaus ja välittäminen toinen toisiamme kohtaan.
Vaikka ei olisi nähnyt sukulaisia pitkään aikaan, heidät nähdessä he eivät tunnu etäisiltä. Läsnä on heti rakkaus ja välittäminen toinen toisiamme kohtaan. Ihminen otetaan vastaan ihmisenä, kaikkine puolineen.”
– Romani 73 v.
19.4.
Kaikkien lasten oikeudet
Lapsiasiavaltuutetun selvityksen mukaan romanilasten elämä Suomessa näyttäytyy monella tavalla myönteisenä. Perhe ja suku tarjoavat tiiviin turvaverkon, ja monella lapsella on ympärillään läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on luontevaa jakaa arkea. Lapset kertovat olevansa ylpeitä taustastaan, haluavansa oppia romanikieltä ja pitävänsä tärkeänä romaniasuun pukeutumista.
Kuitenkin moni kokee edelleen syrjintää, erityisesti elämän nivelkohdissa: koulun alkaessa, yläkouluun siirryttäessä tai romaniasuun pukeutuessa. Selvityksen mukaan aikuiset eivät aina osaa tukea lapsia syrjintätilanteissa, eivätkä kiusaamiseen puuttumisen keinot ole aina tehokkaita. Toistuvat syrjityksi tulemisen kokemukset heikentävät turvallisuuden tunnetta ja voivat rajoittaa mahdollisuuksia olla oma itsensä.
Romanilapset nostivat esiin myös tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden. Vaikka kouluttautuminen nähdään tärkeänä, omaa työelämää ja itsenäistymistä varjostavat huoli syrjinnästä ja työllistymisen vaikeudesta.
Julkaisussa esitetään konkreettisia toimenpiteitä romanilasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen edistämiseksi. Näitä ovat esimerkiksi tiedon lisääminen romaneista ja romanikulttuurista kouluissa ja viestinnässä, luotettavien romaniaikuisten roolin vahvistaminen lasten arjessa, mahdollisuuksien lisääminen romanikielen oppimiseen sekä aikuisten ja opettajien tukeminen syrjintätilanteisiin puuttumisessa.
Rauhankasvatus ei tarkoita vain erilaisuuden sietämistä, vaan tilan luomista identiteetille ja kuulumisen kokemukselle. Lapsen oikeuksia tulee toteuttaa käytännön tasolla. Ne näkyvät siinä, miten kohdataan, kuunnellaan ja rakennetaan yhteistä tilaa moninaisuudelle. Todellinen yhdenvertaisuus merkitsee sitä, että jokainen saa olla näkyvä omana itsenään, oli se sitten koulussa, kaveriporukassa tai yhteiskunnan tasolla.
Romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen -esite
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Weckström, E., Kekkonen, K., & Kekkonen, O. (2023). Romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen. Lapsiasiavaltuutetun toimisto.
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
UNICEF Suomi. Lapsen oikeuksien sopimus tiivistettynä.
20.4.
” Hän tuli käymään harjoittelupaikalleni ja laittoi kouluterveydenhoitajalle luun kurkkuun.
Korkeakouluopintojeni aikana suoritin harjoittelun koulussa. Harjoitteluni ohjaajana toimi kouluterveydenhoitaja. Hän kysyi ensimmäisenä päivänä minulta: ‘Oletteko te romanit degeneroituneita, kun te olette aina apukoulussa?’ Minulla oli hyvä opettaja. Hän tuli käymään harjoittelupaikalleni ja laittoi kouluterveydenhoitajalle luun kurkkuun.”
– Romani 45 v.
21.4.
Suomen pakkotyöleirit
Suomessa oli voimassa irtolaissäädös vuosina 1883–1986. Laki mahdollisti sen, että henkilö, jolla ei katsottu olevan vakituista työtä, asuntoa tai toimeentuloa, voitiin pidättää ja määrätä pakkotyöhön. Laki kohdistui erityisesti köyhiin, työttömiin, kulkureihin ja romaneihin, joita pidettiin yhteiskunnalle vaarallisina ja heidän elämäntyyliään “haitallisena”.
1800–1900-luvuilla romanien oli todella haastavaa saada virallista kotipaikkaoikeutta. Kiertävää elämäntapaa pidettiin epäilyttävänä, ja viranomaiset estivät monin paikoin romaneja pääsemästä kirkonkirjoihin tai torpparisopimusten piiriin.
Irtolaislait kohdistuivat koko vähävaraiseen väestöön, mutta romaneille niitä sovellettiin ankarammin. Irtolaisille tarjottiin 2-4 viikkoa aikaa hankkia itselleen laillinen elinkeino irtolaistuomion välttämiseksi, mutta romaneille ei. Päätökset tehtiin ilman oikeudenkäyntiä tai valitusoikeutta. Romaninaiset passitettiin kehruuhuoneisiin määräajaksi. Puolestaan miehille ei asetettu määräaikaa ja heidät voitiin sulkea laitoksiin “toistaiseksi”.
Sodan jälkeen vuonna 1942 tiukennettiin työvelvollisuuslakia, jonka mukaan jokainen työikäinen voitiin velvoittaa viranomaisten osoittamaan työhön. Samalla irtolaislait mahdollistivat sen, että ilman pysyvää työtä tai osoitetta elävät voitiin passittaa laitoksiin. Romanit katsottiin usein erityistapauksiksi, joita ei pidetty sopivina työvelvollisten yleisiin yksiköihin. Tämän perusteella heidät sijoitettiin erillisiin laitoksiin, jotka olivat käytännössä pakkotyöleirejä.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
22.4.
“Olen ylpeä siitä, mihin asti olemme päässeet tähän päivään mennessä. Siitä ei ole pitkä aika, kun meillä ei ollut asuntoja ja sen takia samanlaisia mahdollisuuksia opiskella, kuin muilla.”
– Romani 34 v.
23.4.
Historian aikajanoja
Olemme koonneet romanien historian keskeisiä tapahtumia aikajanalle:
📍 1559 Ensimmäinen kirjallinen maininta romaneista löytynyt Ahvenanmaan Kastelholman linnan arkistoista.
📍 1577 Ruotsin kuningas Juhana III käskee karkottamaan romanit valtakunnasta.
📍 1637 Hirttolaki säädetään. Romanimiehet määrätään teloitettaviksi ilman oikeudenkäyntiä, ja naiset sekä lapset karkotettaviksi.
📍 1800-luku Romanien liikkumista rajoitetaan. Passittomuus johti usein pidätyksiin ja pakkotyöhön.
📍 1800-luvun loppu Wallen komitea pohtii tapoja sulauttaa romanit valtaväestöön. Tavoitteena on rajoittaa liikkumista, kieltää romanikieli ja murtaa yhteys omaan kulttuuriin
📍 1940-luku Romanit osallistuvat sotarintamalle muiden suomalaisten rinnalla. Kotirintamalla he kohtaavat syrjintää: evakkopaikkoja, elinkeinoja ja säännöstelykortteja evätään, ja hevosia takavarikoidaan.
📍 1942 Eduskunnassa valmistellaan romanien luokittelemista erityisryhmäksi ja määräämistä pakkotyöhön. Urho Kekkonen käynnistää kampanjan romanien erillisen työvelvollisuuden ajamiseksi.
📍 1950-luku Ensimmäiset romanilastenkodit perustetaan. Niissä pyritään katkaisemaan yhteys omaan kieleen ja kulttuuriin.
📍 1969 Ensimmäinen romanimielenosoitus Helsingissä järjestetään romanien oikeuksien puolesta.
📍 1970-luku Romanien asumistilanne paranee ja lakeja säädetään yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
📍 1995 Suomen evankelis-luterilainen kirkko pyytää anteeksi heidän romaneihin kohdistunutta syrjintää.
📍 2022 Romanikielen elvytysohjelma julkaistaan.
📌 Tarkempi aikajana kuvauksineen: https://rauhankasvatus.fi/wp-content/uploads/2024/11/Romanien-aikajana.pdf
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
24.4.
” Olen perheeni ja mahdollisesti jopa sukuni ensimmäinen yliopisto-opiskelija, kun taas monilla muilla opiskelijoilla vanhemmatkin ovat korkeasti koulutettuja.
Kun aloitin opinnot yliopistossa, minua jännitti, kuinka tulisin muiden opiskelijoiden kanssa juttuun ja kuinka sopisin porukkaan. Olen perheeni ja mahdollisesti jopa sukuni ensimmäinen yliopisto-opiskelija, kun taas monilla muilla opiskelijoilla vanhemmatkin ovat korkeasti koulutettuja ja työskentelevät arvostetuissa ammateissa. On ollut hienoa huomata, että vaikka tulemme erilaisista taustoista, olemme silti tulleet hyvin juttuun ja olen löytänyt paikkani opistolta.”
– Romani 24 v.
25.4.
Kuka kuvaa ja mitä
Romanit ovat harvoin päässeet kirjoittamaan omaa historiaansa
Romanien elämästä on tallentunut valokuvia eri aikakausilta. Niissä näkyy vaatteita, kulkuvälineitä, perheitä ja ympäristöjä. Usein kuvat ovat yksittäisiä hetkiä, joihin ei liity ääntä, tarinaa tai kontekstia. Kuvan ottaja ja tarkoitus jäävät monesti tuntemattomiksi.
Suomessa romanien historia on dokumentoitu pitkälti muiden kirjoittamana. Viranomaisten ja median tuottamat lähteet ovat keskittyneet tilanteisiin, joissa romanien elämä ei vastannut valtaväestön odotuksia. Tällainen aineisto ei tavoita romanien omaa näkökulmaa eikä arkista elämää sellaisena kuin se yhteisössä koettiin.
Kuvat voivat säilyttää ilmeen tai eleen, mutta ne eivät voi puhua. Romanien oma historia on elänyt muistoissa, lauluissa ja suullisessa perinteessä. Sen esiin nostaminen vaatii muutakin kuin katsomista, se vaatii kuuntelemista.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
https://rauhankasvatus.fi/wp-content/uploads/2024/11/Romanit-esineisto.pdf
26.4.
”Kaikki mikä sivistää ihmistä olisi tärkeää kaikille, myös romaneille.
Kaikki mikä sivistää ihmistä olisi tärkeää kaikille, myös romaneille. Itse olen tykännyt käydä Ateneumissa ja erilaisissa oopperoissa. Toivon, että yhä useampi romani löytää näiden pariin. Näiden kautta löytää elämyksiä ja virkistystä, nämä eivät jätä koskaan ihmistä kylmäksi.”
– Romani 73 v.
27.4.
Vanhat esineet kertovat
Mitä esineet kertovat romanien elämästä?
Romanien käsityöt ja korut kertovat paitsi estetiikasta, myös arjesta, toimeentulosta ja sukupolvien välisestä jatkuvuudesta.
Pitsien virkkaaminen on ollut erityisesti romaninaisten taito. Pitsejä on tehty myyntiin, omaan käyttöön ja lahjaksi – mutta ne ovat olleet myös vaihtokaupan väline: pitsillä on saatettu hankkia ruokaa maalaistalosta, kun käteistä ei ollut. Virkkausmallit ovat kulkeneet suvuissa naiselta toiselle, ja samoja malleja on säilytetty ja muokattu sukupolvien ajan. Jokainen virkkaaja on voinut tehdä mallista omannäköisensä muunnelman.
Romaneille korut eivät ole olleet vain koristeita, vaan ne ovat kantaneet mukanaan tunnearvoa ja toimineet tarvittaessa myös taloudellisena turvana. Ne ovat siirtyneet perintönä sukupolvelta toiselle ja usein äidit antavat tyttärilleen korvakorut ja sormukset ensimmäisen romanipuvun yhteydessä. 1900-luvun alussa käytettiin vielä hopearahoista juotettuja kellonvitjoja, myöhemmin yleistyivät kultaiset korut ja sormukset. Miesten suosimia ovat olleet esimerkiksi sileät kultasormukset ja hevosenkengän muotoiset kantasormukset.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Lähteet:
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
28.4.
” Opas kysyi minulta: ”onko kivaa, kun täällä on tämmöinen, eikö ole hieno nukke?” Vastasin ”ei” vaikka aluksi olinkin ihastellut nukkea ja sen vaatteita.
Ala-asteella kävimme luokkani kanssa museossa. Paikka oli mielenkiintoinen ja kuuntelin opastamme tarkkaan. Kun tulimme museossa olevan romanivaatteisiin puetun mallinuken kohdalle, alkoivat useammat luokkalaiseni matkimaan romaneita ja solvaamaan rasistisesti. Opas kysyi minulta: ‘onko kivaa, kun täällä on tämmöinen, eikö ole hieno nukke?’ Vastasin ei, vaikka aluksi olinkin ihastellut nukkea ja sen vaatteita. Minua hävetti ja ärsytti. Pidin mallinukkea syyllisenä kiusaamiseeni.”
– Romani 32 v.
29.4.
Hylätyt junanvaunut, parakit ja pahvimajat
Yli tuhat Suomen romania joutui lähtemään Karjalasta muiden evakkojen tavoin. Heidän kohdallaan uusi alku tarkoitti usein paikkaa, johon muut eivät halunneet asettua. Helsingin lähialueille saapuneet romanievakot ohjattiin asumaan taajamien laitamille. Karuihin olosuhteisiin muodostui teltta- ja hökkelikyliä. Niissä asumukset olivat parakkeja, pahvihökkeleitä ja vanhoja junanvaunuja, eikä juoksevaa vettä tai sähköä ollut. Vaikka valtakunnan tasolla tunnistettiin romanien asuntopula, käytännön apua ei juuri tarjottu. Paikallistasolla romaniperheiden tukemista vastustettiin, sillä pelättiin sen houkuttelevan alueelle lisää romaneja.
Asuntoa ei ollut helppo saada sillä paikalliset viranomaiset pelkäsivät, että auttaminen houkuttelisi lisää romaneja paikkakunnalle. Puolestaan taivasalle jääneitä perheitä painostettiin antamaan lapsensa lastenkoteihin. Kuitenkin kurjien olojen keskellä romaneille oli tärkeää auttaa toinen toisiaan. Täyteen ahdetut asunnot jaettiin tuttavien ja sukulaisten kanssa, eikä asunnottomia haluttu jättää pulaan.
Lue lisää aiheesta RKI:n Puuttuvat tarinat -oppimateriaaleista.
Rauhankasvatusinstituutti. Puuttuvat tarinat – romanitehtävät.
Pulma, P. (2012). Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
30.4.
Romanihistorian kuukauden aikana olemme saaneet kuulla romaneiden omia ajatuksia siitä, mitä romanius merkitsee ja mistä he kokevat ylpeyttä.
1.5.
Romanihistorian kuukausi on tullut jälleen päätökseen, kiitos että seurasit!
Jyväskylän yliopiston väitöstutkija Sanna Ryynänen vetää loistavasti yhteen tämän vuoden romanihistorian kuukauden teemat ja haastaa meidät tarkastelemaan sivistystä myös valtavirtakäsitysten ulkopuolelta:
Kun ajattelemme sanaa “sivistys”, mieleemme tulee sellaisia asioita kuin oppineisuus, käytöstaidot, kulttuuri ja taiteet sekä kansakuntaa muovannut historia. Nuo samat sivistyksen muodot tulivat vastaan haastatteluaineistossa, jonka Leif Hagert keräsi romaniyhteisön jäseniltä. Mutta heidän kertomuksissaan sivistyksen osa-alueet saivat toisenlaisen tulkinnan ja sävyn.
Siinä missä me ajattelemme Gallen-Kallelaa, Aaltoa ja Sibeliusta, romanihaastateltavat nostavat esiin koruperinteen, vaatteet ja laulut.
Meidän yleissivistystämme ovat kertomukset kansakunnan rakentamisesta ja urheasta taistelusta itäistä suurvaltaa vastaan. Romaneiden haastatteluissa puhutaan kiertolaiselämän mukanaan tuomista tavoista ja käytösmalleista, rasismin ja syrjinnän vahvistamasta yhteisöllisyydestä, ja vaikeiden vuosisatojen muokkaamasta “selviytyjän ja taistelijan luonteesta”.
Kun me puhumme oppineisuudesta, romanit puhuvat toisenlaisesta viisaudesta. Eräs haastateltava ilmaisi asian näin: “Meillä romaneilla on hyvät tunnetaidot ja sydämen herkkyyttä.” Haastateltavat kertoivat empatiasta ja kyvystä ymmärtää hyvin vähällä, mitä toinen tuntee.
He kertoivat, miten ketään ei jätetä yksin, miten surevan ihmisen luo kokoonnutaan tukemaan ja auttamaan, miten vähästäkin annetaan ja miten ketään ei syyllistetä siitä, jos hän on köyhä.
34-vuotias haastateltava totesi: “Meidän on usein helppo asettua sen heikossa asemassa olevan ihmisen kenkiin.”
Etenkin tänä maailman aikana nuo sanat saavat toivomaan, että lopultakin näkisimme romanikansan vaaliman sivistyksen arvon. Että se saisi sille kuuluvan paikan osana suomalaisen sivistyksen koko kuvaa.