Kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä 10.12.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin 10.12.1948 YK:n yleiskokouksessa. Julistus kokosi ensimäistä kertaa yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kuuluvan kaikille.
- Tietoa YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta
Ihmisoikeuksien julistuksen valmistelun taustalla vaikuttivat toisen maailmansodan tapahtumat. Ihmiskunta oli käynyt läpi historiansa tuhoisimman sodan, joka oli vaatinut kymmenien miljoonien ihmisten hengen. Lisäksi taustalla vaikutti tarve löytää yhteisiä keinoja siihen, etteivät muun muassa natsi-Saksan hallinon toteuttamat juutalaisten järjestelmällinen tuhoaminen ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien vainoaminen enää toistuisi.
”Ei koskaan enää” oli kantavana ajatuksena, kun YK perustettiin vuonna 1945. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja maailmanrauhan turvaaminen ovat yhä järjestön keskeisiä päämääriä. Kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä on yhä ajankohtainen, sillä ihmisoikeudet eivät toteudu kokonaisuudessaan yhdessäkään maailman valtiossa.
Lähde ja lisätietoa: Ihmisoikeudet.net-sivustolla ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.
- Rauhankasvatusinstituutin pedagoginen vinkki
Ihmisoikeusperustainen kasvatustyö edistää yhdenvertaisuuden, tasa-arvon, osallisuuden ja syrjimättömyyden toteutumista sekä kunnioittaa ihmisarvoa.
Ihmisoikeuksia kunnioittavassa koulussa, oppilaitoksessa tai päiväkodissa pyritään kohtaamaan jokainen samanarvoisena mistään henkilöön liittyvästä tekijästä riippumatta.
- Näkyvätkö ihmisoikeudet yksikkönne tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa?
- Lue lisää ihmisoikeuskasvatuksesta täältä.
- Muista myös Lapsen oikeuksien päivä 20.11.
- Video
Videon tiedot:
Amnesty International Suomen osaston video: Mitä ihmisoikeudet ovat? (2015).
Kesto: 2,3 min.
Puhe: suomi.
Tekstitys: ei.
- Lisätietoa ja lukuvinkkejä
- Teemapäivän kotisivu YK (eng.) ⇲
- Teemapäivän kotisivu UNESCO (eng.) ⇲
- Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilman kotisivut.
- Kansallisen vammaisjärjestöjen kattojärjestö Vammaisfoorumin kotisivut.
- Kehitysvammaliiton kotisivut.
- Heinäkuussa vietetään vuosittain kansainvälistä Vammais-Pride-kuukautta (Disability Pride Month).
- Tehtävät varhaiskasvatukseen ja alakouluun
Vaka vapsutti
Kitty scratches couch bad kitty shed everywhere shed everywhere stretching attack
your ankles chase the red dot, hairball run catnip eat the grass sniff for just going
to dip my paw in your coffee and do a taste test – oh never mind i forgot i don’t like
coffee – you can have that back now yet humans,humans, humans oh how much
they love us felines we are the center of attention they feed, they clean .
Klikkaamalla otsikkoa pääset tehtävälistaukseen eri kouluasteille. Sinne on koottu tehtäviä varhaiskasvatukseen, alakouluihin, yläkouluihin ja toiselle asteelle.