Romanihistorian kuukausi 2024
2024: 100 vuotta romaniaktivismia ja kannanottoja tunnetuilta suomalaisilta
Täältä löytyty kootusti kaikki vuoden 2024 romanihistorian kuukauden sosiaalisen median postaukset.
1.4.
Aktivismilla muutetaan maailmaa. Sillä raivataan tilaa niille, joiden ääni ei kuulu, määritellään kysymyksiä, joita ennen ei ole julkisissa tiloissa kysytty ja tehdään konkreettista työtä muun muassa ihmisten elinolojen parantamiseksi.
Myös romaniaktivismia on tehty Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Tämän vuoden romanihistorian kuukauden aikana esittelemme teille kolme rohkeaa ja vaikuttavaa tekijää 1900-luvun alusta. He ovat Ida Blomerus, Aleksander Åkerlund ja Sofia Schwartz – kolme romania, jotka ovat luoneet pohjaa romaniaktivismille ja määritelleet niitä kysymyksiä, jotka nousevat keskusteluun vielä tänäkin päivänä.
Kaikki kolme ovat olleet omana aikanaan poikkeuksellisia, lahjakkaita ja monessa suhteessa etuoikeutettuja. Esimerkiksi kaikki kykenivät kouluttautumaan aikana, jolloin eritysesti naisten koulutus ei ollut valtavirtaa edes valtaväestön keskuudessa. Mutta he myös käyttivät asemaansa nostaakseen esiin romanien asemaa. Erityisesti Ida Blomerus ja Aleksander Åkerlund olivat taiteilijoita, jotka käyttivät heille suotua tilaa myös romanien asioiden esiin nostamisessa.
1900-luvun alussa näiden uusien romaniaktivisti-taiteilijoiden toimia pidettiin yleisesti osoituksena romanien kansallisesta heräämisestä, ja sellaisena se oli sekä myönteinen että kansainvälisesti ainutlaatuinen ilmiö. Jo yli 100 vuotta sitten kysymys koski yhteiskunnan rakenteiden ja käytäntöjen oikeudenmukaistamista.
Kuukauden aikana esittelemme myös julkisuudesta tuttujen ihmisten näkökantoja siihen, miksi romanien asioiden esillä pitäminen on tärkeää vuonna 2024.
Tervetuloa mukaan!
2.4.
Joonas Saartamo: ”2024, ei suljeta enää ketään yhteiskunnan ulkopuolelle”
Kuva: Marek Sabogal
3.4.
Yli satavuotinen aktivismi jatkuu yhä, sillä esimerkiksi historiallisen faktatiedon puuttuminen mahdollistaa romaneihin liitettyjen negatiivisten ja rasististen stereotypioiden pääsyn asemaan, jossa niitä ei kyseenalaisteta, vaan pidetään faktoina. Monille romaneihin liitetyille negatiivisille stereotypioille löytyy historiallinen tausta.
Moni kyseenalaistaa edelleen romanien suomalaisuuden. Joissakin tapauksissa kyse voi olla rasismista, mutta yleisemmin kyse on tietämättömyydestä.
Suomen peruskoulujen historian opetus on hyvin valkonormatiivista, mikä jättää tilaa vain mielikuvalle “valkoisesta Suomesta.”
Kun äärioikeistolainen asenne kasvaa ja rasismia aletaan taas normalisoida, niin nyt viimeistään on aika lopettaa ”Suomi on aina ollut valkoinen”- narratiivin ylläpitäminen. Ja yksi työkalu tähän on romanien historian näkyväksi tekeminen. Tuntemus Suomessa aina olleesta moninaisuudesta, syrjinnän ja sorron historiasta auttaa tunnistamaan virheet ja vääryydet, mitä historiassa vähemmistöille on tehty. Me näemme Suomessa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun epäkohtiin ei puututa: aika legitimoi ne. Väärästä tulee normi, jota toistetaan, koska ”näin on aina tehty.” – Leif Hagert
4.4.
Monen romanin romani-identiteetti on heikko. Tämä voi näkyä muun muassa sisäistettynä rasismina, itseinhona, ja häpeänä romaniuudesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta ei puhu meistä kauniisti. Romaniuuteen on liitetty muiden toimesta vahvoja negatiivisia stereotypioita. Sanaa ”romani” tai ”mustalainen” käytetään synonyymeina, kun jotain ihmistä halutaan haukkua. Meille myös tarjotaan mahdollisuutta menestyä elämässä, jos me piilotamme romanitaustamme esimerkiksi vaihtamalla nimeä. Ei kukaan halua olla epäonnistuja tai pilkkanimi muille.
Romanien täytyy päästä pisteeseen, jossa he näkevät oman historiansa arvon ja ottavat siihen omistajuuden. Tähän pisteeseen pääsemiseen tarvitaan sitä, että romanien historiaa pidetään esillä, saadaan yhteiskunnallista kiinnostusta ja puhetta siitä.
Monen romanin sisäistämän rasismin ja itseinhon vaikutus näkyy muun muassa heikkona mielenkiintona ja tiedon puutteena omasta historiasta. Jos muut yhteiskunnassa puhuvat ja mediassa huomioisivat meidän historiaamme, niin se välittää viestin, että meilläkin on oikeus puhua siitä ja tuntea siitä ylpeyttä. Tietämys omasta historiasta antaa terveen tuen romani-identiteetille.
– Leif Hagert
5.4.
Maria Ohisalo: ”On aika lopettaa romanien syrjintä ja sen hiljainen hyväksyminen.”
Kuvaaja: Satu Mali
6.4.
Mustalaislähetys perustettiin Tampereella 1905. Lähetyksen päämäärä oli pelastaa Suomen mustalaiset “hengelliseltä ja taloudelliselta rappiolta”. Mustalaislähetyksen ydintoimintaa olivat ensimmäisinä vuosina romaneille järjestetyt hengelliset kokoukset, opinto- ja työkurssit sekä varainkeruuseen tähtäävä ompelusseuratoiminta. Lähetys alkoi julkaisemaan omaa Kiertolainen- lehteä vuodesta 1907. Lehden päätoimittajana ja uutterana kirjoittajana toimi Mustalaisyhdistyksen perustaja Oskari Jalkio.
Vaikka järjestön perustaja oli ristiriitainen hahmo ja hänen tapansa toimia saattaa herättää nykylukijassa kysymyksiä, on Mustalaislähetys tämän vuoden romanihistorian kuukaudelle keskeinen siitä syystä, että se toi yhteen ensimmäiset romaniaktivisteja yhteen ja tarjosi tukea heidän toiminnalleen.
Oskari Jalkio, aiemmalta nimeltä Anders Oskar Storbacka syntyi Teerijärvellä vuonna 1882.
Hänen vanhempansa olivat hartaita kristittyjä. Jalkio haaveili lähtevänsä Kiinaan tekemään lähetystyötä, mutta hänen haaveensa kariutuivat 1904, kun asevelvollisuusikäiselle Jalkiolle ei myönnetty ulkomaanpassia.
Toteuttamatonta haavettaan Jalkio paikkasi kotimaassa toteutetulla lähetystyöllä ja ottamalla romanit “pakanakansakseen”. Keväällä 1904 Oskari alkoi matkata romanien seurassa yhdessä kristityn romaniparin kanssa oppiakseen heidän kieltään ja ajatteluaan. Matkoillaan Oskari myös verkostoitui laajasti romanien kanssa. Nämä olivat pohjatyötä perustettavaa Mustalaislähetystä varten.
Jalkio teki keskeisen elämäntyönsä Mustalaislähetys ry:n (nykyisin Romano missio ry) perustajana ja pitkäaikaisena voimahahmona. Jalkio jätti jälkeensä ristiriitaisen perinnön toisaalta romaniväestön peräänantamattomana puolustajana, toisaalta näihin alentuvasti suhtautuvan sulauttamispolitiikan näkyvänä edustajana.
Lähde: Miika Tervonen
7.4.
Toisin, kuin yleensä luullaan, oli ensimmäisten romaniaktivistien joukossa vahvoja naishahmoja. Yksi heistä oli 1910-luvulla esiin noussut Ida Blomerus, joka ei ainoastaan ollut lahjakas ja koulutettu laulaja ja taiteilija, vaan myös Suomen Romanien Sivistysseuran työn- ja puheenjohtaja, yrittäjä ja varhaisen romanikansalaisliikkeen näkyvä hahmo.
Hän syntyi Karjalan Impilahdessa ja oli Suomen Mustalaislähetyksen toiminnan keskeisiä henkilöitä 1910-luvulla. Hän työskenteli laajasti romanien oikeuksien sekä olojen parantamiseksi ja oli muun muassa Mustalaislähetyksen Viipuriin perustaman romaninaisten työkodin johtohahmo sekä aktiivisesti mukana Mustalaislähetyksen esitys- ja varainkeruukiertueilla omien runojensa laulajana, puhujana ja lausujana. Toimiessaan Mustalaislähetyksessä Ida alkoi ymmärtää romaneihin kohdistuvan syrjäyttämisen ja sen mukanaan tuomien ongelmien laajuuden.
Erityisen mielenkiintoista Idan toiminnassa on ollut se, että hän on systemaattisesti halunnut nostaa esiin romanitaustaansa. Esimerkiksi kaupan alalla, jossa Blomeruksen vuonna 1917 kaupparekisteriin rekisteröity toiminimi ”Tietotaito ja neuvonta”, oli merkitty Ida Cingardy Blomérus-Oran nimiin – nimi, jonka Ida Blomerus oli joko itse valinnut tai saanut piireissä, joissa hänet tunnettiin taiteilijana ja romanien oikeuksien puolestapuhujana.
Taiteilijana Ida oli erityisesti laulaja, joka opiskeli yksinlaulua suomalaisen kansainvälisesti tunnetun oopperalaulajan Aino Acktén johdolla.
Lähde: Risto Blomster
8.4.
Abreu: ”Nyt on 2024, me ei voida sulkea enää ketään yhteiskunnan ulkopuolelle!”
Kuva: Tero Ahonen
9.4.
Ida oli mukana perustamassa Suomen romanien sivistysseuraa ja Suomen Mustalaisteatteria Suomen itsenäistymisen vuonna 1917.
Jo Suomen romanien sivistysseuran nimi oli radikaali vuoden 1917 poliittisessa kontekstissa, suuriruhtinaskunnan viimeisinä kuukausina ja toisen sorto- tai venäläistämiskauden puolivälissä. ”Suomalainen” viittaa suomalaisuuteen omana kansallisuutenaan, kun taas ”romani” (romanikielen sana) viittaa ajatukseen romanien omasta kansallisesta identiteetistä. Kumpaakaan näistä ideoista ei ollut popularisoitu tuolloin.
Merkittävää on se, että Ida Blomerus Suomen romanien sivistysseuran puheenjohtajana oli yksi maan ensimmäisistä romaninaisista, joka johti radikaalia järjestöä. Samalla Blomerus aloitti yli satavuotisen suomalaisen romaninaisaktivismin linjan.
Lähde: Risto Blomster
10.4.
Vuosina 1914–1916 Ida Blomerus esiintyi laulajana nimellä I. Cingardy-Ora. Cingardy tulee romanikielestä ja tarkoittaa ”riidankylväjä”.
Hän esiintyi usein Itä-Suomen kaupunkien ja pitäjien työväentaloissa. Hänen ohjelmistonsa koostui esimerkiksi romanilauluista eri maista sekä tunnettujen suomalaisten ja kansainvälisten säveltäjien pienteoksista ja kansanlauluista. Laulujen kielet vaihtelivat suomen, ruotsin, venäjän ja italian sekä eri maiden romanikielten välillä. Hänen suosituin numeronsa oli Elemar Szenntirmayn säveltämä laulu Mustalainen. Esiintymisistä kirjoitettujen arvioiden mukaan Cingardy-Oran erityistarkoitus oli myös kiinnittää yleisön huomio ”heimomustalaisiin, parantaa ja kohottaa heidän asemaansa”.
Idalla oli myös tavoitteena viedä taidetta ja aktivismia ympäri Suomen. Vuonna 1917 Blomerus sekä Mustalaisteatterin johtaja Helinä Svensson-Timari kirjoittivat suuriruhtinaskunnan senaatille anomuksen VR:n vapaalipuista:
Me allekirjoittavat, jotka olemme perustaneet ”Mustalaisteatteri” nimisen kesäkiertueen Suomen opiskelevien mustalaisten avustamiseksi opintoja harjoittaessaan anomme nöyrimmästi: että Senaatti, suosiollisesti suhtautuen edustamaamme Suomen mustalaisten itseauttamukselliseen yritykseen, myöntäisi ”Mustalaisteatterin” kuusi (6) =henkiselle, tänään matkansa alkavalle kantaseurueellemme, vapaat matkaliput kolmen kuukauden ajaksi Suomen valtionrautateillä.
Vapaalippuja ei kuitenkaan myönnetty, vaikka Mustalaislähetys oli saanut vastaavat liput. Mustalaisteatteria saatettiin pitää liian radikaalina omana aikanaan.
Lähde: Risto Blomster
11.4.
Matias Mäkynen: ”Vaikenemalla tehdään asioita näkymättömäksi. Romanien kokemukset ovat osa Suomen historiaa ja nykyisyyttä!”
Kuva: Jukka-Pekka Flander
12.4.
Oli Ida Blomeruksen aikalainen, ystävä, varhainen romaniaktivisti, muusikko ja luennoitsija, joka toimi aktiivisesti 1910–1940-luvuilla. Åkerlund yhdisti kykynsä laulajana, viulistina, näyttelijänä ja kirjantoimittajana ajaakseen romanien kansalaisoikeuksia.
Åkerlund aloitti julkisen työnsä romaneihin keskittyvän evankelisen järjestön Mustalaislähetyksen piireissä myymällä ensin sanomalehtiä ja myöhemmin vuodesta 1911 saarnaajana, näyttelijänä ja muusikkona. Mustalaislähetysvuosien jälkeen Åkerlund oli mukana silloisessa Suomen uskonnottomassa romanien kansalaisoikeusliikkeessä, joka kiteytyi 1910-luvun lopulla kahden keskeisen instituution, keväällä 1917 perustetun Suomen Romanien Sivistysseuran ja Suomen Mustalaisteatterin toimintaan.
Suomen Mustalaisteatteri (1917 ja 1919) oli helsinkiläinen ryhmä, jonka tarkoituksena oli muodostaa ainoastaan romaninäyttelijöistä koostuva teatteriseurue. Vuodet romaninäyttelijänä Suomessa Aleksander Åkerlundin uralla olivat rajoja rikkovia. Tiettävästi romanit eivät ole koskaan aiemmin esiintyneet teatterissa Suomessa, mustalaisten rooleissa tai missään muussakaan roolissa.
Lähde: Risto Blomster
13.4.
”Kuullessaan herra Åkerlund-Aulon asiallisesti tyhjentävistä, mielenkiintoisista ja kuvailevista puheista heimonsa kovasta kohtalosta vuosisatojen aikana kuulija ikään kuin herää pitkäaikaisesta unestaan ja alkaa tuntea ymmärrystä ja säälivää myötätuntoa ohjelman esittäjän ajatuksia kohtaan.” (Sanomalehti Perä-Pohja, 1930)
Åkerlundin ura itsenäisenä romaniasioiden puolestapuhujana alkoi, kun Suomen Mustalaisteatteri lopetti toimintansa. Ajanjaksoa 1920-luvulta 1930-luvun loppuun voisi luonnehtia ajaksi, jolloin Åkerlund muuttui ammattitaiteilija-aktivistiksi: Åkerlund järjesti ympäri Suomen satoja mustalaisiltoja (Mustalaisilta), Propaganda-iltoja ja unkarilaisia iltoja (Unkarilais-ilta), joista jälkimmäinen oli suosittu musiikkiaihe 1920-luvulla. Yhteiskunnallisen näkökulman rinnalle nousivat romanien historia ja kulttuuri ja luennot sisälsivät yleisempiä kysymyksiä taiteen merkityksestä.
Åkerlund opiskeli 1920-luvun taitteessa Sibelius-Akatemian edeltäjässä Helsingin musiikkiopistossa. Sibelius-Akatemian arkiston asiakirjojen ja sanomalehtien mukaan Åkerlund opiskeli vuoden 1919 aikana muun muassa laulua, musiikin teoriaa ja viulunsoittoa aikansa tunnettujen viulistien Heikki Halosen, Elis Jurvan ja Arvo Hannikaisen johdolla. Opintojensa ohella Åkerlund kasvatti aktiivisesti ohjelmistoaan viulistina.
Lähde: Risto Blomster
14.4.
Jenni Rotonen: ”Suhtautuminen romaneihin on rasistisen historiamme sokea piste, joka jää pimentoon usein vielä tänäkin päivänä. Emme aina tunnista syrjiviä ajatuksia itsessämmekään, vaikka jokainen meistä kyllä tunnistaa romaneihin liitetyt ennakkoluulot ja stereotypiat.
Jos aidosti haluamme olla yhdenvertaisuuden puolella, mielestäni meillä on velvollisuus auttaa purkamaan myös romaneihin liitettyjä stereotypioita ja stigmoja. Siinä puolestaan auttaa ymmärrys historiasta.”
15.4.
Aleksander Åkerlund kuoli keuhkokuumeeseen Helsingissä 1. joulukuuta 1944 51-vuotiaana. Viimeisinä vuosinaan hän oli luopunut soittamisesta reumatismin vuoksi ja ansainnut elantonsa kiertävänä taidekauppiaana myymällä vaimonsa Tilda Åkerlundin Lappi-aiheisia maalauksia.
Vaikka Åkerlund oli aikanaan tunnettu muusikkona, hänen hautakivessään lukee Romaniheimo valistus luennoitsija Aleksander Åkerlund. Hautakiven tekstin valitsija selvästi toivoi, että Åkerlundin työ kansalaisaktivismin ja valistuksen parissa muistettaisiin.
Lähde: Risto Blomster
16.4.
Sofia Schwartz oli opettaja, joka ei ollut ainoastaan merkittävä hahmo romaninaisten yhteiskunnallisissa pyrkimyksissä viime vuosisadan alun Suomessa, vaan hän edusti myös suomalaisten naisopettajien esiinmarssia. Läpi uransa Sofia korosti koulutuksen merkitystä romanien sosiaalisen osallisuuden saavuttamisessa Suomessa.
Schwartz syntyi Kuivaniemen pitäjässä (Pohjois-Pohjanmaalla) ja kävi esikoulun Paltamon seurakunnassa Kainuussa. Hän tapasi Mustalaislähetyksen Oskari Jalkion 18-vuotiaana, vuonna 1905, kun tämä kierteli alueella etsimässä romaneja. Jalkio kirjoitti myöhemmin Kiertolaisessa julkaistussa artikkelissa, että Schwartz oli ensimmäisiä romaneja, jotka otettiin lähetystyön työntekijöiden ”huostaan”. Sofia Schwartz pyysi Jalkiota auttamaan häntä jatko-opintojen hakemisessa. Koska Mustalaislähetyksen toiminnan keskeisiä painopisteitä oli myös maan romanien koulutus, Jalkio oli erittäin kiinnostunut Sofia Schwartzin tavoitteista.
Käytyään Mustalaislähetyksen valmistavia kursseja Kuortaneella Etelä-Pohjanmaalla Sofia Schwartz muutti syksyllä Karjalan Viipuriin, ensin opettajaksi Mustalaislähetyskoulun opettajaksi (1906–1907) ja sieltä Sortavalan seminaariin, josta hän valmistui opettajaksi vuonna 1911.
Lähde: Risto Blomster
17.4.
Mikko Kuustonen: ”Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus ovat sivistyksen sydän.
Siksi arkiset kohtaamiset kertovat meistä olennaisen.
Tällä polulla riemuitsen romanikulttuurin vuosisataisesta lämmöstä ja hehkusta.”
Kuva: Marica Rosengård
18.4.
Vuonna 1907 Sofia Schwartz lähti matkalle Inkerinmaahan, jossa hän kohtasi inkeriläisiä romaneja.
Matkan jälkeen Sofia kirjoitti Kiertolainen- lehteen pitkän artikkelin, jossa hän vertasi Suomen romaneja inkeriläisromaneihin. Schwartzin mukaan toisin kuin Suomen romanit, inkerinmaalaiset romanit nähtiin paljon taipuvaisempina uskomaan Jumalaan, käymään koulua ja kirkossa, mutta myös suhtautumaan lähetystyöhön paljon vähemmän epäluuloisesti. Tilanne saattoi johtua siitä, että Venäjän valtio näytti kohdelleen romaneja siellä paljon suotuisammin kuin Suomessa, ja Venäjällä oli paljon harvinaisempaa syyttää yhden yksittäisen romanin rikoksista koko romaniväestöä.
Samalla Schwartz pyrki osittain puolustelemaan suomalaisen enemmistön romaneihin kohdistuneita ennakkoluuloja toteamalla, että koska suomalaiset olivat ahkeria ihmisiä, he eivät ehkä hyväksyneet niitä, jotka eivät tehneet työtä. Schwartz puolusti kovan työn merkitystä, joka oli myös romanilähetyksen ideologian ytimessä. Hänellä oli myös toive siitä, että romaniyhteisö hyväksyisi enemmistömentaliteetin, sen pyrkimykset ja maailmankatsomukset.
Lähde: Risto Blomster
19.4.
Opettajana toimimisen ohella Sofia Schwartz jatkoi työtään Mustalaislähetyksessä Kiertolaisen evankelistana, puhujana ja kirjailijana aina kuolemaansa saakka.
Hänen koulutuspyrkimyksensä, yhteytensä Jalkioon ja lähetystyöhön sekä hänen uutteruutensa jatkaa koulunkäyntiään osoittavat hänen elämänkaarensa keskeisen elementin, joka oli havaittavissa myös hänen kirjoituksissaan Kiertolaiselle: nimittäin koulutuksen korostaminen väylänä sosiaaliseen integraatioon maan sisällä.
Opettajaseminaarivuosien aikana silloiselta nimeltään Sofia Schwartz vaihtoi sukunimensä Säiläksi, jotta romanitaustaan viittaava nimi ei olisi vaikeuttanut opettajan työn saamista. Kaikesta huolimatta romanitausta esti vakituisen työn saamisen, ja hän joutui toimimaan koko uransa ajan sijais- ja koevuosiopettajan tehtävissä.
Lähde: Risto Blomster
20.4.
Sanni Grahn-Laasonen: ”Hyvää romanihistorian kuukautta!
Suomi on monessa suhteessa tasa-arvon mallimaa, mutta meilläkin riittää edelleen tehtävää ihmisten yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden eteen. Tämä koskee myös romaneiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Romanit ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaan yli 500 vuoden ajan. Silti romanien historia tunnetaan valitettavan huonosti, sillä sitä ei juuri käsitellä koulussa ja oppikirjoissa. Tilanne on valitettavasti samanlainen monissa Euroopan maissa.
Romanihistorian kuukausi auttaa lisäämään tietoutta romaneista. On tärkeää, että romaneiden historiasta, kulttuurista sekä heihin kohdistuvista ennakkoluuloista ja niihin puuttumisesta käydään yhteiskunnallista keskustelua.”
Kuva: Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia
21.4.
Ida Blomerus, Aleksander Åkerlund ja Sofia Schwatrz olivat omana aikanaan rajoja rikkovia ja uraa uurtavia hahmoja niin koulutuksen, taiteen kuin aktivismin parissa.
He tekivät töitä romanien koulutuksen, asunnottomuuden, kulttuurin, taiteen ja itsemäärittelyn parissa sekä sen puolesta, että satoja vuosia jatkunut romanien syrjäyttäminen saataisiin vihdoin loppumaan. Heidän aloittamansa työ jatkuu yhä ja valitettavasti monet kysymykset ovat vielä tänäkin päivänä ratkaisematta.
22.4.
100 vuotta sitten romani saattoi saada hanttitöitä, mutta vakituista virkaa oli haastavaa saada. Tästä on esimerkkinä esittelemämme aktivisti Sofia Schwartz, joka joutui vaihtamaan romaninimensä, jotta hän olisi voinut työllistyä. Nimen vaihdosta huolimatta hän ei saanut ikinä vakituista opettajan virkaa.
Viime vuosikymmenien aikana romanien koulutustaso on noussut, mutta se ei korreloi romanien työllistymisen kanssa. Jotkut romanit vaihtavat nimensä, tai pyrkivät muulla tavalla häivyttämään romaniuuttaan, jotta heillä olisi parempi mahdollisuus työllistyä.
23.4.
Elina Gustafsson: “Syrjintä romaneita kohtaan on yhtä väärin, kuin syrjintä ketä tahansa kohtaan. “
24.4.
100 vuotta sitten valtaosa romaneista hankki majoituksensa ja elantonsa usein kiertämällä muutaman kylän väliä, maataloustöitä tehden ja kauppaa käyden. Yöpaikan löytämiseen liittyi aina epävarmuus.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan suurin osa romanien yhteydenotoista valtuutetulle on viime vuosina koskenut asumista. Asumista koskeviin yhteydenottoihin liittyy usein rakenteellisia tekijöitä, joiden takia niitä on vaikea käsitellä yksittäisinä syrjintätapauksina. Myönteistä kehitystä on, että juuri asumiseen liittyvään syrjintään on puututtu jopa rikosoikeudellisin keinoin.”
(Lähteet: Antti Häkkinen, Miika Tervonen, Yhdenvertaisuusvaltuutettu)
25.4.
100 vuotta sitten romaneille suunniteltujen koulutustoimien päätarkoitus ei ollut sivistävä, vaan assimiloiva. Esimerkiksi romanilapsille suunniteltujen, mutta toteuttamatta jääneiden koulukotien tehtävä oli tuhota romanikieli ja sen myötä koko romanikulttuuri. Myöhemmin, kiertokoulun vaihtuessa kansakouluksi moni romanilapsi koki opettajan taholta heihin kohdistuvan kiusaamisen ja väkivallan vähättelyä, sekä epäoikeudenmukaisia rangaistuksia. Joskus kiusaajana oli itse opettaja.
Tällä hetkellä lapsiasianvaltuutetun selvityksessä nousee esille, että 18 prosenttia romanilapsista kaipaa muutosta opettajien toimintaan ja 13 prosenttia yksilöiden tarpeiden huomiointiin. Lapsilla ei ole vahvaa tunnetta siitä, että opettajat puuttuisivat heidän kokemaansa syrjintään. Lapset toivovat myös, että opettajat ottaisivat heidät tosissaan niin opiskelun kuin syrjintätilanteiden suhteen.
Koulumotivaation ja -menestyksen esteiksi voikin nousta kouluympäristössä esiintyvä vähemmistöasemaan liittyvä syrjintä, ulkopuolelle jättäminen, alisuoriutuminen, oppimisen ja koulunkäynnin tuen puute sekä opettajien ennakkoasenteet romanilasten tai heidän vanhempiensa suhtautumisessa kouluun. Yksilöllisen tuen saaminen, syrjintään puuttuminen ja kaikkien kohtaaminen tasa-arvoisesti olivat selkeitä lasten esittämiä toiveita koulun kehittämiseksi.
Lähde: ”Tulee fiilis, et nää oikeesti hyväksyy mikä mä oon”: Romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen – Lapsiasiainvaltuutetun selvitys 2023
26.4.
Anders Adlercreutz: ”Huhtikuussa vietetään romanihistorian kuukautta, joka nostaa esiin romanikulttuurin ja -historian tärkeyden. Aivan jokaisella tulee tänään ja tulevaisuudessa olla oikeus tuntea itsensä kuulluksi ja osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Syrjinnän vastaisen työn on jatkuttava romanien aseman parantamiseksi yhteiskunnassamme. Syrjintää ei kuitenkaan voida kitkeä, jos koko yhteiskunta ei ole mukana tai halua ymmärtää ongelmakohtia. Nyt elämme vuotta 2024 – asenteiden on muututtava. Tarvitsemme lisää avointa keskustelua ja vuoropuhelua yhdenvertaisemman yhteiskunnan luomiseksi. Työ tärkeän asian eteen jatkuu.”
27.4.
Yksi vähemmistöaktivismin keskeisistä kysymyksistä on se, kuka määrittelee siinä käytetyt termit ja keskeiset kysymykset.
Lähes läpi koko 1900-luvun romania haastateltaessa lehtijutuissa, laitettiin hänen itsestään käyttämä termi “romanit” lainausmerkkeihin ja muuten jutussa käytettiin sanaa “mustalaiset”.
Valtaväestö kävi myös romaneihin kohdistuvia keskusteluja, teki tutkimuksia ja toteutti toimia useimmiten kuulematta ja osallistamatta romaneja.
1900-luvun alussa elänyt tutkija Arthur Thessleff halusi oppia romanikieltä ja ymmärtää romanien tapoja, kun romanit kieltäytyivät kielen opettamisesta ulkopuoliselle, hän hankki romanien luottamuksen kiertämällä heidän kanssaan ja teki romanikieltä koskeneet muistiinpanot salaa. Myöhemmin hän julkaisi Suomen mustalaiskielen sanakirjan.
Vaikka Romani –termi on nykyään poliittisesti korrekti termi, jota toivotaan käytettävän, muita ilmaisuja romaneista käytetään yhä. Tällä hetkellä romanijärjestöjä johtaa romanitaustaiset toimijat, jonka myötä romanit ovat itse toimijoina ja heidän äänensä kuuluu. Kuitenkin moni romani, joka ei ole järjestöihin kytköksissä kokee, että järjestöjen toiminta ei vastaa heidän tarpeitaan. Myös monien romanien toive siitä, että romanikieltä ei opetettaisi ei-romaneille jää kuulematta.
28.4.
Pia Lohikoski:
”2024, ei suljeta enää ketään yhteiskunnan ulkopuolelle”
29.4.
100 vuotta sitten romanit nähtiin ongelmallisina ensisijaisesti “irtolaisen” elämäntapansa takia, johon väitettiin kuuluvan laiskuutta ja rikollisuutta.
Romanien erityispiirteet, kuten pukeutuminen, tavat ja romanikieli koettiin valtaväestön taholta ongelmana, joka pyrittiin ratkaisemaan assimilaatiolla. Heidät myös nähtiin ja heitä kohdeltiin monoliittina, ei yksilöinä ja heihin kohdistuvalla syrjinnällä ja rasismilla oli yhteiskunnan hyväksyntä.
Tänä päivänä jotkut kokevat yhä romanien pukeutumisen, tavat ja romanikielen merkkinä siitä, että romanit eivät ole “kotoutuneet” vieläkään Suomeen. Näihin ulkoisiin tekijöihin myös vedotaan ja niillä usein hakea oikeutusta romaneihin kohdistetulle rasismille. Romanit nähdään ja heitä kohdellaan yhä usein monoliittina, ei yksilöinä ja heihin kohdistuvalle syrjinnälle ja rasismissa annetaan usein hiljainen hyväksyntä.
30.4.
Kiitos siitä, että olette seuranneet, jakaneet, keskustelleet ja tykänneet – tehneet romanien historiaa ja nykypäivää näkyväksi.
Haluamme erityisesti kiittää kaikkia kuukauteen omilla kasvoillaan ja ajatuksillaan mukaan tulleita henkilöitä: Seela Sellaa, Joonas Saartamoa, Maria Ohisaloa, Abreuta, Matias Mäkystä, Jenni Rotosta, Mikko Kuustosta, Sanni Grahn-Laasosta, Elina Gustafssonia, Anders Adlercreutzia, Pia Lohikoskea, Inka Hopsua, Katri Kulmunia, Laura Haimilaa ja
Susani Mahaduraa. Äärimmäisen lämmin kiitos myös seminaarimme panelisteille Miika Tervoselle, Marko Stenroosille, Mona Eidille sekä Risto Blomsterille, jonka varhaisia romaniaktivisteja koskevan tutkimustyön pohjalle olemme tämän vuoden kampanjamme rakentaneet.
Romanihistorian näkyväksi tekeminen jatkuu Rauhankasvatusinstituutissa vuoden ympäri ja romanihistorian kuukausi jatkuu jälleen ensi vuonna!