Toiminnanjohtaja Riikka Jalonen: Rauhankasvatus on rohkeutta ja kykyä rakentaa toivoa!

Tätä tekstiä kirjoittaessani luen sydäntäsärkeviä reportaaseja Euroopan Unionin rajoilla kylmässä värisevistä ihmisistä, ja vaikka Myanmarin vallankaappaus on jo hetkeksi poistunut uutisista Afganistanin noustessa kriisitiedotuksen keskiöön, kuulen sieltäkin tutuilta kammottavia kuulumisia. Samoin Bosnia-Hertsegovina on palannut tietoisuuteemme huomion oltua vuosia muualla. Israel jatkaa kansainvälisen oikeuden mukaan laitonta miehitystään Palestiinassa vuosikymmenestä toiseen maailman katsoessa vierestä. Ilmastonmuutos etenee ilman että sen pysäyttämiseksi tehdään läheskään riittävästi. Tutkimukset osoittavat rasismin olevan arkipäivää kaikkialla Suomessa ja koulutusjärjestelmämme ylläpitävän epätasa-arvoa monin tavoin. Tuntuu, että rauha on kovin kaukana tänäkin päivänä ja kestävää rauhaa on mahdotonta saavuttaa. Miten siis rakentaa luottamusta ihmiskuntaan ja sen luomiin instituutioihin tässä tilanteessa?

Rauhankasvattajalle erityisen tärkeää on kyky sietää ilmiöiden monimutkaisuutta ja hallitsemattomuutta, prosessien ja ihmisten epätäydellisyyttä ja sitä, ettei mikään oikeasti merkityksellinen tule ikinä valmiiksi. Ilman luottamusta siihen, että ihmisten luomia epätäydellisiä rakenteita on mahdollista muuttaa, tätä työtä ei pitkään jaksa. Usein on helpompi tunnistaa ongelmat ja analysoida niitä, kuin tunnistaa ne vahvuudet, joita maailmassamme jo on. Rauhankasvatuksessa kuitenkin tarvitaan kykyä ja halua tunnistaa onnistumiset osana kehitystä kohti parempaa maailmaa ja nähdä rauhaa edistävät yksittäiset teot merkittävänä osana pitkäjänteistä muutosta. 

Maailma on kompleksinen ja siinä vallitsee lukemattomia rinnakkaisia todellisuuksia samaan aikaan. Olisi ihanaa valita nähdä vain kaikenlaista positiivista ympärillään ja huolehtia omasta sisäisestä rauhastaan sen itselle valitun kauneuden keskellä. Se tarkoittaisi silmien sulkemista sortoa ja väkivaltaa ylläpitäviltä rakenteilta ja todellisuuksilta ja niiden ihmisten kärsimykseltä, joiden elämästä rauha ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen on vielä kaukana. Samaan aikaan on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää nähdä myös maailman kauneus ja ne vahvuudet, joita meillä jo on rauhan edistämiseksi. Niihin voimme tukeutua myös työssämme. 

Rauhankasvatuksessa puhumme todella pitkäkestoisista prosesseista, joissa usein ”miten” on vähintään yhtä tärkeää kuin ”mitä”. Ketkä päättävät toiminnan agendan ja tavat, ketkä ovat toiminnan kohteita ja ketkä tekijöitä? Kenellä on valtaa päättää resursseista? Ilman yhdenvertaista osallisuutta ei voi syntyä kestäviä positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia. Luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Ensinnäkin pitää rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin. Toiseksi pitää rakentaa luottamusta instituutioihin, jotka perustuvat satojen vuosien aikana ylläpidettyihin epätasa-arvon normeihin, käytänteisiin ja rakenteisiin, ja niiden haluun muuttua.  

Itselleni YK:n Ihmisoikeuksien julistus sekä sen periaatteita vahvistavat EU:n perusoikeudet ovat yksi kompassi, jotka auttavat näkemään toivon siemenen. Euroopan unioni on kuitenkin kaikessa epätäydellisyydessään edelleen myös merkittävä rauhanprojekti. Vaikka perusoikeudet eivät toteudu juuri nyt, ovat ne kuitenkin sanoitettuina tavoitteena tässä keskeisessä poliittisessa organisaatiossa, jonka jäsen itse olen. EU:n perusoikeuskirjassa kirjoitetaan näin: Euroopan Unioni perustuu ihmisarvon, vapauden, yhdenvertaisuuden ja yhteisvastuun jakamattomiin ja yleismaailmallisiin arvoihin, ja se on tietoinen henkisestä ja eettisestä perinnöstään. Se rakentuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteille. Se asettaa ihmisen toimintansa keskipisteeksi ottamalla käyttöön unionin kansalaisuuden ja luomalla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen.

Vaikka ihmis- ja perusoikeudet eivät toteudu tällä hetkellä Euroopassa eikä EU ole onnistunut edistämään niitä globaalisti, ne on kuitenkin sanoitettu tavoitteeksi, jonka eteen on sitouduttu työskentelemään. Se ei ole pieni asia! Tämä näkökulmasarja on kunnioittavan keski-iän saavuttaneen organisaatiomme 40-vuotisjuhlakirja, jonka tavoitteena on nostaa esille 40 kiinnostavaa näkökulmaa rauhaan. Valitsimme teoksen päätehtäväksi tuoda moninaisia näkökulmia nykypäivän ilmiöihin ja katsoa yhdessä kohti tulevaa, historian havinan sijaan. Olemme kutsuneet sarjaan yhteiskunnallisia vaikuttajia, ajattelijoita, ammattikasvattajia ja aktivisteja, jotka jokainen omalla tavallaan edistävät tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, antirasismin ja globaalin vastuun toteutumista, Suomessa ja muualla maailmassa. Nämä ovat työtämme ohjaavia keskeisiä teemoja. Minua lämmittää, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet on myös kirjoitettu sellaisinaan EU:n perusoikeuskirjaan, antirasismi ja globaali vastuu taas sisältyvät esimerkiksi koulutuksen ja syrjimättömyyden oikeuksiin.  

Toivon, että teos tarjoaa lukijalle oivalluksia siitä, millaisin eri keinoin meistä jokainen voi osaltaan edistää yhteiskuntarauhan toteutumista. Yhteiskuntarauhan rakentamiseen tarvitaan kaikkia – presidentistä ja professorista nuoreen aktivistiin ja uransa alussa olevaan opettajaan. Ajatuksenamme oli alun perin näkökulmasarjalla rakentaa kuvaa siitä, mitä rauhankasvatukselle ja perusoikeuksille kuuluu tämän päivän Euroopassa erityisesti vähemmistöjen, nuorten ihmisoikeuksien toteutumisen ja oikeusvaltiokehityksen kannalta. Nyt valmiita näkökulmia lukiessani huomaan, että sarja ei ainoastaan analysoi näitä ilmiöitä, vaan lähes jokainen näkökulman tekijä antaa myös ohjenuoria siihen, miten eri tavoin kestävää yhteiskuntarauhaa voi konkreettisesti rakentaa ja oikeuksien toteutumista edistää.  

Olemme pyytäneet jokaista näkökulman tekijää myös esittelemään yhden ihmisen, joka on inspiroinut heitä julkaisumme teemoihin liittyen. Ajatuksena on ollut, että sarja avaisi lukijoilleen uusia innostavia polkuja. Nyt jälkeenpäin mietin, että olisimme voineet pyytää esittelyitä pikemminkin yhteiskunnallisista liikkeistä, verkostoista ja järjestöistä: rauhantyötä kun tehdään aina yhdessä, ei yksin. Keskittyminen yksilöihin myös helposti ylikorostaa kirjailijoiden ja tutkijoiden roolia. Pidän sitä kuitenkin myös hyvänä: näistä esittelyistä kasvaa ympäri maailman ulottuva lista teoksia, joista saada inspiraatiota omaan rauhantyöhön. EU:n keskeisimmässä dokumentissa, perusoikeuskirjassa kirjoitetaan, että perusoikeudet tuovat mukanaan vastuuta ja velvollisuuksia sekä muita ihmisiä että koko ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan (…) Ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava. 

Se on merkityksellistä ja osoittaa, etteivät rauhankasvatuksen ydinarvot ole epärelevantteja tai toissijaisia. Jokaisen sukupolven on rakennettava rauhan edellytykset itse. Oman työni yhdeksi saavutettavissa olevaksi tavoitteeksi olen määritellyt sen kehityksen edistämisen, jossa ihmiset alkavat yhä enemmän vastuuttaa Euroopan Unionin päättäjiä julkilausumistaan.  

Rauhankasvatus haastaa tekijäänsä joka päivä, mutta samalla se on tärkeintä työtä mitä maailmassa voi tehdä!