Skip to content

Se tunne palleassa

Se tunne palleassa

Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 8.4.2020. 

Teksti: MATTI KOSKINEN
Kuva: HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

 

Susi Nousiainen, 32, muistaa ulkoa Jyväskylän ravintolat, joissa hän tuntee olonsa turvalliseksi. Nyt hän kertoo, miltä tuntuu elää jatkuvan vähemmistöstressin kanssa.

SE TUNTUU kehossa, tarkemmin ottaen pallean tienoilla. Kun se iskee, tuntuu siltä, että pitäisi olla hiljaa, siirtyä pikaisesti pois epämukavuusalueelta ja muuttua vaikka näkymättömäksi. Tunnetta on Susi Nousiaisen, 32, mukaan vaikea pukea sanoiksi, mutta sille on nimi: vähemmistöstressi. Sillä tarkoitetaan vähemmistöjen kokemaa jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta esimerkiksi syrjityksi tulemisesta. Syy voi olla esimerkiksi ihonväri, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti. Nousiainen tunsi itse pahaa oloa vuosia ennen kuin ymmärsi, mistä on kyse: hän oli mies, vaikka oli elänyt naisena koko ikänsä. Totuus valkeni vasta, kun hän erosi kumppanistaan. Kolme vuotta sitten Nousiainen aloitti sukupuolenkorjaushoidon Tampereen transpolilla. Nyt hän on kahden synnyttämänsä lapsen isä ja Suomen tiettävästi ainoa transsukupuolinen perhebloggari. Nousiainen kirjoitti puolentoista vuoden ajan elämästään Vauva.fi-sivustolle blogia nimellä Sateenkaarifaija. Sateenkaariväellä tarkoitetaan yleisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Suomessa sukupuolenkorjauksen yhteydessä vaaditaan yhä todistus lisääntymiskyvyttömyydestä. Sellainen Nousiaisellakin nyt on. Transsukupuolisena vanhempana hän edustaa siis varsin pientä ihmisryhmää.

HYVINHÄN siinä kävi. Nousiainen oli tervetullut lisä isäbloggareiden keskuuteen, ja hän on saanut kirjoittamalla uudenlaista puhetilaa. Hän on tyytyväinen, että on voinut kertoa julkisuudessa ihan tavallisesta sateenkaariperheestä, jolla menee ihan hyvin. Arki Nousiaisten kotona on nimittäin varsin samanlaista legopalikoille astumista ja kurahousujen pesemistä kuin missä tahansa suomalaisessa lapsiperheessä. Juuri nyt arkea tosin määrittää koronavirus, jonka vuoksi haastattelukin tehdään etäyhteydellä. Nousiaisen 6- ja 8-vuotiaat lapset ovat vuoroviikoin toisen isän luona.

”Nyt ollaan käyty pihalla joka päivä. Käytiin juuri metsässä rakentamassa majaa. Uskon, että ulkoilun avulla kestetään tämä”, hän kertoo. KUN Nousiainen kävi läpi transprosessia, hän asioi päivittäin lasten kanssa neuvolassa, koulussa, päiväkodissa, milloin missäkin. Moni hänen kohtaamistaan ihmisistä toivoi, että joku kertoisi sukupuolen moninaisuudesta arkisella tasolla.

”Tavallisen ihmisen näkökulma, mitä kaikki tämä tarkoittaa ihmisen elämässä, jäi hirveän vajaaksi.” Nousiainen päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Nousiaisen esikoisteos Sukupuoleen katsomatta – Kuinka kohdata moninaisuus julkaistaan torstaina. Kirjassa hän käsittelee omien kokemustensa ja haastattelujen kautta sukupuolen moninaisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä, kuten vähemmistöstressiä.

 

”Stressaan sitä, kuinka uusi valmentaja suhtautuu siihen, että pojilla on nolla äitiä ja kaksi isää.”

NOUSIAISEN stressi oli rajuinta, kun hän tuli kaapista itselleen. Nousiaisen mielestä oman pään sisäiset häpeän ja vihan tunteet ovat pahempia kuin kenenkään ulkopuolisen, ja itsensä hyväksyminen on kipeä prosessi. Toinen herkkä vaihe oli transprosessin aikana, kun hän ei tiennyt, minkä sukupuolen edustajana tulisi nähdyksi. Nyt Nousiainen on varmempi identiteetistään. Stressi ole silti ole hävinnyt. Viimeksi hän huomasi stressaavansa miettiessään lasten harrastuksia. Perhe on aikeissa muuttaa kesällä Jyväskylästä Tampereelle. Mielessä on pyörinyt ajatus lasten viemisestä uuteen jalkapalloseuraan. ”Stressaan sitä, kuinka uusi valmentaja suhtautuu siihen, että pojilla on nolla äitiä ja kaksi isää.”

Nousiaisen mielessä vähemmistöstressi on resurssisyöppö. Ylimääräinen asia, jota ei tekisi mieli ajatella, mutta joka on jatkuvasti mielessä. Hänellä on esimerkiksi yhä muistiin painettuna kartta Jyväskylän baareista. Karttaan on merkitty ne ravintolat, joissa hän uskaltaa käydä vessassa. Nousiainen tietää, missä kahviloissa ja ravintoloissa voi olla rento, ja missä keho on jatkuvassa jännitystilassa.

”Suurin osa trans- tai muunsukupuolisista ihmisistä on tahallaan tai tahtomattaan työyhteisössään kaapissa. Jossain kahvihuoneessa puhe, jota ei tarkoiteta pahalla, voi osua todella pahasti. Sitä jää hautomaan. Kun niitä tulee tarpeeksi, alkaa varomaan vastaavia tilanteita.”

KIRJASSA Nousiainen selittää tarkemmin, kuinka kulttuuriset rakenteet aiheuttavat vähemmistöstressiä. Vähemmistöt poikkeavat odotuksista, ja heidän kohtaamisensa hämmentää ihmisiä.

Vähemmistön edustaja joutuu jatkuvasti selittämään identiteettiään ja avaamaan elämänsä intiimejä alueita toisille, jotta muiden hämmennys helpottaisi. Se on kuormittavaa.

Jokainen reagoi stressiin omalla tavallaan. Joku saattaa muuttua ärtyneeksi, toinen ei pysty nukkumaan. Jotkut vetäytyvät sosiaalisista tilanteista.

LÄÄKETIETEESSÄ pitkittynyt stressi on kytketty monenlaisiin haittavaikutuksiin. Erityisen haitallista pitkittynyt stressi voi olla kehittyville nuorille.

Yhdysvaltalaistutkimus vuodelta 2016 totesi rasismia kokeneiden vähemmistöjen saattavan kärsiä jopa traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka usein yhdistetään esimerkiksi sotakokemuksiin.

Akuuttia stressiä voi vähentää esimerkiksi hengitysharjoituksilla, Nousiainen kertoo. Hän kehottaa liikkumaan luonnossa, kuuntelemaan musiikkia tai vaikkapa tekemään taidetta. Hänelle itselleen on ollut avuksi terapeutin opettama keino kääntää ajatukset omaan turvapaikkaan.

”Se voi olla joku paikka tai vaikka säätila. Ehkä tunnet turvallisuutta, kun kirjoitat runoja. Kun tunteet lähtevät keulimaan, voi keskittyä ja palata hetkeksi siihen turvapaikkaan.”

Kaikkein ikävimpiä ovat tilanteet, joissa turvallisuuden tunne järkkyy ja joihin liittyy jopa väkivaltaa tai sen uhkaa. Siihen voi riittää Facebook-postaukseen jätetty kommentti, jossa sateenkaariperheisiin suhtaudutaan vihamielisesti.

”Sellaisesta tulee tunne, että nämä ihmiset eivät halua, että meidän perhe on olemassa”, Nousiainen sanoo.

VANHEMPI lapsista osaa jo lukea, ja ennen pitkää poikien on kohdattava myös internetin ikävät puolet. Toistaiseksi Nousiaisen lapset ovat onneksi välttyneet pahimmalta, eivätkä he ole joutuneet kokemaan syrjintää koulussa tai harrastuksissa.

Lapset tapaavat myös muita sateenkaariperheitä, joten kahden isän koti ei tunnu mitenkään oudolta.

”En tiedä, elänkö pumpulissa, mutta tuntuu että lapsilla on niin turvalliset koulut ja kaveriporukat. He pystyvät puhumaan ihan normaalisti, että toista isiä luultiin ennen tytöksi, mutta oikeasti se on mies. Eivät he kysy, onko meidän perhe ok.”

”Kymmenen vuoden päästä joku siitä joukkueesta voi olla tähtipelaaja, koska saattoi käyttää resurssinsa pelaamiseen eikä sen miettimiseen, hyväksytäänkö hänet”

LASTEN kannalta on tärkeää, miten lähipiirin aikuiset puhuvat erilaisista perheistä. Suhtautuvatko he vähemmistöihin normaalisti vai oudoksuen?

Sama pätee muissakin yhteyksissä: ihmiset, joilla on vaikutusvaltaa toisiin, ovat ratkaisevassa asemassa vähemmistöstressin vähentämisessä.

Työpaikoilla, urheiluseuroilla, järjestöillä ja erilaisilla organisaatioilla on Nousiaisen mukaan iso rooli kaikille avoimen ilmapiirin luomisessa. Johtoasemissa olevien ihmisten tulisi ottaa kantaa ja antaa ääni myös vähemmistöille.

Jos jalkapalloseuran valmentaja sanoo, ettei joukkueessa kenenkään tarvitse olla kaapissa, häntä kuunnellaan, Nousiainen toteaa.

”Kymmenen vuoden päästä joku siitä joukkueesta voi olla tähtipelaaja, koska saattoi käyttää resurssinsa pelaamiseen eikä sen miettimiseen, hyväksytäänkö hänet”, Nousianen muistuttaa.

Jokainen voisi Nousiaisen mukaan pohtia omaa valta-asemaansa. Moni voi huomata, että on valta-asemassa johonkin toiseen nähden. Siitä on turha syyllistyä, Nousiainen sanoo. Parempi on käyttää valtaansa hyvään.

”Paljon on alleviivattu, että valkoisilla cis-heteromiehillä on eniten valtaa, ja sen jankkaaminen on jo aika nähty. On korkea aika valita, miten sitä valtaa käyttää.”

NOUSIAINEN tunnistaa itsekin oman valta-asemansa silloin, kun puhutaan sukupuolivähemmistöjen terminologiasta.

Hän kertoo törmänneensä toistuvasti tilanteisiin, joissa asiasta kiinnostunut epäröi osallistua vähemmistöjä koskevaan keskusteluun, koska ei tunne oikeita sanoja. Onko joku ei-binääri vai cis-sukupuolinen?

”Olen lukenut yliopistossa sukupuolentutkimusta, joten minulla on etulyöntiasema verrattuna sellaiseen ihmiseen, jolle ne sivistyssanat kuulostavat lähinnä elitismiltä. On oma vikani, jos avaudun jollekin, että etkö ymmärrä intersektionaalista feminismiä. Ei sillä hirveästi kommunikaatiota synny.”

Nousiainen ei ole aina suhtautunut asioihin ihan yhtä rakentavasti. Transprosessin aikana hän huomasi purkavansa stressiään verkkokeskusteluissa tavalla, jota ei enää pidä erityisen hedelmällisenä.

Samalla tavalla hän huomasi kirjaa kirjoittaessaan tiettyjen aiheiden vetävän tunteet pintaan.

”Olin kirjoittanut todella vihaisesti. Myöhemmin kun luin niitä kohtia, tajusin, että siinä menetän lukijan luottamuksen. Puran vain omaa tunnetta. Piti ottaa vähän etäisyyttä, että pystyin kirjoittamaan asiasta enkä omista tunteistani.”

”Ravintolapäällikkö antoi lahjaksi – ja tämä on siis tavallaan tosi toksinen läppä – Koskenkorva-avaimen kaulaan ja sanoi, että tämä on miehuuden merkki”

NOUSIAINEN sanoo luottavansa nykyisin entistä enemmän elämään ja ihmisiin. Osansa saattaa olla sillä, että hän ei osallistu keskusteluihin esimerkiksi Twitterissä.

Elämä pyörii lapsiperheen arjen ympärillä. Tavallisissa jokapäiväisissä kohtaamisissa ihmiset haluavat useimmiten ymmärtää toisiaan.

”Viime vuosien ajalta on jäänyt mieleen valtava kasa kohtaamisia, joissa itselläni on ollut jäätävät ennakkoluulot. Että eihän toi varmaan ymmärrä mitään. Sitten onkin tullut ihan valtavan hieno keskustelu”, Nousiainen myöntää.

Hänen suosikkikuppilansa Jyväskylässä on Matti Nykäsen entinen kantakapakka Ylä-Ruth, joka koukutti Nousiaisen aikoinaan halvalla opiskelijakahvilla.

Alkuun perinteinen suomalainen äijäpubi ympäristönä jännitti, mutta ennakkoluulot osoittautuivat turhiksi. Nykyisin baarin väki kyselee hyvässä hengessä vitsaillen, miten viiksien kasvattaminen sujuu.

”Ravintolapäällikkö antoi lahjaksi – ja tämä on siis tavallaan tosi toksinen läppä – Koskenkorva-avaimen kaulaan ja sanoi, että tämä on miehuuden merkki”, Nousiainen kertoo ja hymyilee leveästi.

”Huumori voi olla niin vapauttavaa. Mitä rankempi juttu, sitä enemmän siitä pitää heittää läppää. Tietysti se riippuu paljon tilanteesta, nauretaanko jollekin vai yhdessä jonkun kanssa, ja kuka tekee aloitteen vitsailuun.”

”Lapset, joilla on huono itsetunto ja kehonkuva, päätyvät netissä jonkun satunnaisen kolmekymppisen miehen puheille!”

NOUSIAISEN mukaan kulttuuri on muuttunut nopeasti. Tietoa vähemmistöistä ja sukupuolen moninaisuudesta on saatavilla entistä enemmän.

Nousiainen kiittelee etenkin viestimiä, jotka ovat viime vuosina nostaneet vähemmistölokeroista esiin erilaisia ihmisiä: vanhoja ja nuoria, eri taustoista ja ammateista, sinkkuja ja perheellisiä.

”Henkilöjuttujen kautta yksipuolinen kuva on muuttunut monipuolisemmaksi. Transsukupuolisuutta ei nähdä vain hirveänä tragediana tai jonain sirkuksena, jota ihmetellään. Paljon on vielä kuitenkin tehtävänä.

”Kova juttu olisi, jos tietoa sukupuolen moninaisuudesta saisi vaikkapa koulusta, ettei nuorten tarvitsisi etsiä sitä verkosta”, Nousiainen sanoo.

Hänellä on myös viesti sateenkaarinuorten vanhemmille. Olkaa läsnä, vaikka tilanne ahdistaisi.

Blogia kirjoittaessaan Nousiainen sai yhteydenottoja nuorilta, jotka kipuilevat oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa.

Lapsen kaapista tulo oli saanut monet ihan tavalliset, hyvää tarkoittavat vanhemmat niin solmuun omien tunteidensa kanssa, että nuoret olivat päätyneet etsimään apua täysin tuntemattomalta bloggarilta vanhempiensa sijaan.

”Se aiheutti minussa paljon hätää ja vihaisuuttakin. Lapset, joilla on huono itsetunto ja kehonkuva, päätyvät netissä jonkun satunnaisen kolmekymppisen miehen puheille! Kaikki aikuiset netissä eivät ole turvallisia”, Nousiainen sanoo.

”Totta kai se ahdistaa vanhempia, jos teini tulee kaapista. Mutta olkaa nyt ensin läsnä niille lapsille ja etsikää sitten joku taho, jolle puhua niistä omista tunteista.”

Kuka?
Susi Nousiainen on 32-vuotias kuvataiteilija, kirjallisuustieteen maisteri ja bloggari.

Ymmärsi olevansa transsukupuolinen vuonna 2016. Aloitti 2017 sukupuolenkorjausprosessin. Perheeseen kuuluu kaksi lasta ja kaksi kania. Asuu Jyväskylässä. Työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa nuorten katsomusdialogihankkeen koulutussuunnittelijana. Valmistelee väitöstutkimusta kauppakorkeakoulussa johtamisen oppiaineeseen.

Mistä tunnetaan?
Kirjoitti vuosina 2018–2020 Sateenkaarifaija-blogia Vauva.fi-sivustolla. Esikoiskirja Sukupuoleen katsomatta – Kuinka kohdata moninaisuus (Atena) julkaistaan 9. huhtikuuta.

Mistä ei tunneta?
Kirjoittaa myös runoutta.

”Olen esiintynyt osana Eroottinen kodinkonerunous -duoa. Se syntyi ystävättäreni kanssa, kun aloimme terapeuttisen kirjoittamisen lomassa tehdä eroottisia runoja kodinkoneista, kuten sähkövatkaimesta, arkkupakastimesta tai maidonvaahdottimesta.”

Näistä en luovu: 

Kuntosali
”Siitä lähtien, kun aloin käydä testosteronilla, olen nauttinut siitä, että salilla käydessä näkee, kuinka lihakset kehittyvät. Nyt ne kasautuvat oikeisiin paikkoihin.”

Leikillisyys
”Uskon, että jatkamalla leikkimistä läpi elämän pystyy käsittelemään mitä tahansa vastaan tulevia asioita.”

Star Wars
”Olen viihtynyt Tähtien sodan parissa eri tavoin ehkä 6-vuotiaasta lähtien. Viime aikoina olen testosteronihoitojen myötä alkanut muistuttaa enemmän Kylo Reniä.”

 

 

Font Resize