Saavutettavampaa alusta saakka
Saavutettavuus on osa yhdenvertaisuutta ja turvallisempia tiloja
Saavutettavuuden ja esteettömyyden tavoitteena on turvata vammaisten perusoikeudet ja tehdä niistä osa toiminnan ja tilojen pysyviä käytäntöjä. Kun saavutettavuus on otettu pysyväksi ja kestäväksi osaksi käytäntöjä niin käsitys siitä laajenee, keitä ajattelemme, kun mietimme ”kaikkia”, jotka ovat tervetulleita toimintaan.
Saavutettavuutta ja esteettömyyttä voidaan lähestyä monesta näkökulmasta. Saavutettavuus on sekä osa yhdenvertaisuutta että työkalu ja toiminnan viitekehys. Puhuttaessa saavutettavuudesta on tärkeää, että se liitetään osaksi yhdenvertaisuutta yhtenä huomioitavana osa-alueena. Saavutettavasti rakennettu toiminta ja hyvin suunniteltu tiedotus esteettömyydestä luo turvallisempaa tilaa. Saavutettavuus pyrkii luomaan ja parantamaan mahdollisuuksia osallistua, ymmärtää, vuorovaikuttaa, vaikuttaa ja valita. Saavutettava tapahtuma on siis tapahtuma, joka ottaa huomioon niin suunnittelussa kuin tiedotuksessa ihmisten erilaiset lähtökohdat, toimintakyvyn ja ympäristön, mikä voi vaikuttaa toimintaan osallistumiseen.
Tässä oppaassa jokaisen kappaleen alussa on kysymyslaatikko, jonka avulla voit reflektoida jo osaamaasi. Kysymyslaatikon jälkeen on aina tietopaketti, joka antaa keinoja vastata kysymyksiin liittyen toimintanne suunnitteluun.
- Mitä tiedät etukäteen saavutettavuudesta?
- Tiedätkö saavutettavuuden ja esteettömyyden eron?
- Ke(i)tä ajattelet, kun ajattelet saavutettavuutta?
Sisältö
Pääset tästä suoraan tämän luvun kappaleisiin.
1. Saavutettavuus ja esteettömyys
Suomen kielessä puhutaan erikseen saavutettavuudesta ja esteettömyydestä. Saavutettavuus kattaa työkaluna verkkoympäristöt ja esteettömyys fyysiset ympäristöt – mukaan lukien niihin tehdyt mukautukset. Esteettömyys voidaan kuitenkin käsittää osaksi saavutettavuutta, kun saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämisen työkalu. Esteettömyys syntyy suhteessa ympäristöön, jossa toimitaan.
Esteettömyys tarkoittaa joko tilan lähtökohtaista esteettömyyttä tai tilaan tehtyjä mukautuksia, esimerkiksi opasteita, ramppeja, induktiosilmukkaa ja myös esteettömyyden kuvailua.
Saavutettavuuden ja esteettömyyden tavoitteena on turvata vammaisten perusoikeudet ja tehdä niistä osa toiminnan ja tilojen pysyviä käytäntöjä.
Kun saavutettavuus on otettu pysyväksi ja kestäväksi osaksi käytäntöjä niin käsitys siitä laajenee, keitä ajattelemme, kun mietimme ”kaikkia”, jotka ovat tervetulleita toimintaan. Tätä käsittelemme seuraavassa kappaleessa.
Saavutettavuuden huomioiminen toiminnassa kattaa niin suunnittelun, toimintapaikkojen valitsemisen, tiedotuksen ja esteettömyystiedotuksen, osallistujien yksilölliset tarpeet huomioon ottamisen kuin palautteen ja toiminnan kehittämisen.
Saavutettavuus liittyy vahvasti myös turvallisempiin tiloihin. Turvallisempi tila, joka on saavutettavampi, hyväksyy ihmisten erilaiset tarpeet ympäristössä toimimiseen, liikkumiseen, vuorovaikutukseen ja toimintakykyyn. Turvallisemmassa tilassa huomioidaan tunteet ja tarpeet, saavutettavuus huomioi ne myös toimintakyvyn näkökulmasta ja vastaa käytännön ratkaisuilla ja yhteisillä sopimuksilla. Esimerkiksi, jos henkilölle tulee ulkopuolisuuden tunne, hän välttää edes yrittämästä osallistua. Turvallisemmissa tiloissa tämä ratkaistaan joko käytännön toiminnalla tai sosiaalisessa tilanteessa miettimällä, miten puhumme ihmisistä.
Esimerkiksi toimintaa, jonka tavoitteena on rentoutumisretki luonnossa, ei oleteta, että kaikki kävelevät vaan varmistetaan reitin sopivuus apuvälineille. Samoin kielenkäytössä ei esimerkiksi käytetä diagnoosinimikkeitä adjektiiveina, vaan korvataan ne muilla sanoilla.
Seuraavissa kappaleissa käymme läpi, mihin saavutettavuus pyrkii vaikuttamaan ja mitä on ableismi. Opas sisältää myös konkreettisia vinkkejä siihen, miten saavutettavuus otetaan mukaan jo toiminnan suunnittelun alkuvaiheessa sekä miten tehdään kerralla hyvä pohja päivittää esteettömyystietoja ja saavutettavuuskäytäntöjä.
Käymme läpi myös, kuinka toteuttaa esteettömämpi ja saavutettavampi tapahtuma ottamalla vastaan palautetta. Ratkaisut keskittyvät niin käytännön fyysisen toimintaympäristön saavutettavuuteen ja esteettömyyteen kuin verkkosisällön saavutettavuuteen. Laajennamme yhdessä sitä kapeaa kuvaa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, mitä olemme kyvykkyysnormien mukaan rakennetussa yhteiskunnassa oppineet.
Lähteet: YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien julistus, Euroopan unioni.
2. Yhdenvertaisuus on laajoja mukautuvia ratkaisuja
Saavutettavuus on osa yhdenvertaisuutta ja tulee huomioida käytännön työvaiheena yhdenvertaisen toiminnan suunnittelussa. Mihin kaikkeen sinun pitää saada vastaus, ennen kuin voit sanoa ”kyllä” tapahtumakutsuun? Mitä oikeastaan tarkoittaa ”kaikki” ovat tervetulleita?
Yhdenvertaisuus sanana kuvaa jo sitä, että ihmisiä tulee kohdella vertaisina ja tämä taas vaatii sitä, että toiminnassa otetaan huomioon erilaiset lähtökohdat osallistumiselle. Yhdenvertaisuus ei tarkoita yhdenmukaisuutta, vaan se että toteutus ja mukautukset ovat aina suhteellisia ja kynnys mahdollisimman matala. Esteettömyyden ja saavutettavuuden tarve pitää tunnistaa jo alkuvaiheessa. Esimerkiksi kun selviää, että tapahtumapaikassa ei olekaan esteetöntä vessaa tai induktiosilmukkaa, tilannetta on vaikea korjata jälkikäteen, kun vuokrasopimus on jo solmittu. Seurauksena vammaiselle osallistujalle syntyy kuva, että hänet huomioidaan vain lisänä ja kysyttäessä tai jos hän kuuluu jo ”porukkaan”.
Mitä tarkoitetaan sillä, että “kaikki” ovat tervetulleita? Mistä henkilö, joka kohtaa arjessaan syrjintää ja vaikkapa jatkuvaa tilojen esteellisyyttä tietää, että hänet on huomioitu kaikkien joukossa? Käsittelimme turvallisempien tilojen luvussa normatiivisuutta ja sitä, että normiin sopiminen vaikuttaa siihen, että henkilön ei tarvitse kysyä ja valmistautua niin paljon.
Normiin sopivan ihmisen ei tarvitse miettiä sukupuoltaan, seksuaalisuuttaan, valkoisuuttaan, keskiluokkaisuuttaan, keskipainoisuuttaan, uskontoaan, kielitaitoaan tai esimerkiksi vammattomuuttaan, kun hän osallistuu sosiaalisiin tilanteisiin tai haluaa pysyä turvassa ja vaikuttaa. Kun normiin sopivalta ihmiseltä kysytään, mikä tekee hänestä hänet, hän ei välttämättä listaa valkoisuuttaan tai vammattomuuttaan osaksi identiteettiään, koska yhteiskunta pitää sitä oletusarvona, eikä hänen tarvitse miettiä sitä arjessa aina vuorovaikuttaessaan ihmisten tai palveluiden kanssa. Voi tietää istuvansa normiin, kun oletusten karkeat muotit eivät jatkuvasti hankaa identiteetin reunoja ja luo esteitä matkan varrelle.
- Mikä saa sinut sanomaan “kyllä” tapahtumakutsuun?
- Mitä sinusta voi päätellä ulospäin?
- Mitä sinusta ei voi päätellä ulospäin
- Miltä sinusta tuntuu pyytää asioita, kun et tiedä, järjestyykö pyyntösi? Miltä sinusta tuntuu pyytää asioita, kun tiedät että pyydetty yritetään järjestää?
Sanoita auki, miten otat “kaikki” huomioon
Ableismi on vammaisten syrjintää, antiableismi taas vammaisten syrjintää purkavaa toimintaa ja jatkuvaa poisoppimista niistä käsityksistä ja normeista, joihin olemme kasvaneet. Syrjintä pohjautuu kyvykkyysuskomuksiin sekä oletuksiin ja vaatimuksiin toimintakyvystä. Antiableistinen toiminta ja oppiminen vaatii avoimuutta palautteelle ja halun oppia uutta.
Kun suunnittelet toimintaa, johon toivotat tervetulleeksi myös ihmiset, jotka eivät ole osa vammattomuusnormia, enemmistössä tai valta-asemassa, sinun tulee sanoittaa tämä auki esimerkiksi siten, että kuvailet auki tapahtumapaikkaa, osallistumisen tapoja ja otat käyttöön turvallisemman tilan periaatteet. Henkilö, joka on toimintakyvyltään normin mukainen tai jonka toimintakykyä ei väheksytä siitä tehtyjen oletusten perusteella, ei joudu esittämään näihin liittyviä kysymyksiä arjessaan. Palaute on tilaisuus oppia ja luvata toimia paremmin niin, että “kaikki” sisältää oikeastikin laajemman joukon ihmisiä. Esteettömyystiedot kertovat osallistujalle, että hänen tarpeitaan on ajateltu ja pyritty huomioimaan. Hänet on ajateltu osaksi kaikkia ja hänen on helpompi antaa palautetta vaikkapa seuraavan tapahtumapaikan valintaa varten tai esittää lisäkysymyksiä.
Kun esteettömyyttä ja saavutettavuutta tai turvallisempaa tilaa ei ole sanoitettu auki, esteettömyyttä ja saavutettavuutta tarvitsevan ihmisen oletus toiminnasta on syrjivän maailman mukainen. Tällöin on tärkeää osata sanottaa auki, että toiminnan järjestäjä osaa ottaa huomioon myös sinut osana “kaikkia”, eikä vain ne, joilla ei ole lisäkysymyksiä. “Tila on esteetön” ei myöskään kuvaa sitä, miten tila on esteetön. Tämän vuoksi saavutettavuus ja esteettömyys tulee arvioida ja kartoittaa jo alkuvaiheessa toiminnan suunnittelua, jotta siitä voidaan viestiä toimivasti myöhemmin. Seuraavassa kappaleessa käymme läpi sitä, miten voimme vastata kysymykseen miten tila on esteetön.
3. Saavutettavan ja esteettömän tiedotuksen suunnittelu
Mitä kaikkea pitää muistaa kirjata ympäristöstä, tapahtumapaikasta ja miettiä esimerkiksi someviestintään? Maailma on tehty normien mukaan esteelliseksi. Me emme edes huomaa esteitä, jos ne eivät estä osallistumistamme. Voimme oppia miettimään kysymyksiä, joita niillä ihmisillä on, joita emme näe osallistumassa. Mitä tietoa puuttuu? Mitä voisimme korjata ja tiedottaa, että teemme eri tavalla?
- Mitä tarkoittaa ”tila on esteetön”?
- Entä mitä tarkoittaa ”tila on esteettömämpi”?
- Osallistutko tapahtumaan, jos sinusta tuntuu, että sinulla on paljon kysyttävää?
Esteettömämpi, saavutettavampi, turvallisempi
Esteettömyys samoin kuin esteellisyys syntyy suhteessa ympäristöön ja siihen, mitä siellä pitää tehdä. Soratie voi olla esteetön sähköpyörätuolia käyttävälle, mutta ei henkilölle, jonka apuväline on kepit. Vaatekauppa voi olla joillain tavoilla esteettömämpi kuin ruokakauppa – ja toisin päin, vaikka molemmissa tehdään ostoksia. Ruokakaupassa tuotteet ovat monesti hyllyissä korkealla. Vaatekaupassa taas ei välttämättä ole esteetöntä sovituskoppia, jossa olisi tukikaiteet. Vaikka ovelle johtaisi ramppi, voi olla, ettei leveämmällä pyörätuolilla mahdu kääntymään kaupassa. Tarvittava apuväline ei toimi ympäristössä.
Toinen esimerkki tästä on uimahalli: se voi olla silmälaseja käyttävälle esteellinen ympäristö, sillä uidessa ei voi käyttää silmälaseja ja halleissa pintojen kontrasti on usein pieni, koska kaikki pinnat ovat samanväristä kaakelia ja valaistus tasaisen kirkas. Uimahalleissa käytetään usein punaista ja vihreää symboliikkaa kuvaamaan kulkusuuntia, mikä tekee ohjeistusten tulkitsemisesta vaikean henkilölle, jolla on puna-vihervärinäön puutteita.
Kuten aiemmassa luvussa kerrottiin, kuvaillessasi tilaa toteamuksella ”tila on esteetön”, se ei kerro miten tila on esteetön. Se ei kerro apuvälineitä ja ympäristön mukautuksia tarvitsevalle henkilölle, miten hän voi toimia, osallistua, vuorovaikuttaa ja liikkua tilassa. Se on laadullinen arvio tapahtumanjärjestäjältä. Tämän vuoksi emme puhu tässä oppaassa myöskään ”saavutettavasta tapahtumasta” vaan ”saavutettavammasta tapahtumasta”.
”Tila on esteetön” tai ”tapahtuma on esteetön” kertoo siitä, minkä yhteiskunta näkee esteettömyytenä. Esteettömyys on enemmänkin kuin kulkuramppeja ja hissejä – ja nekin on tärkeä listata erikseen. Hyvä tapa onkin kuvailla, että tila on ”esteettömämpi” tai tapahtuma on ”saavutettavampi” ja antaa osallistujan tehdä päätös siitä, onko tila riittävän esteetön tai saavutettava. Tämä myös antaa tilan palautteelle, kun tilaa tai tapahtumaa ei määritellä absoluuttisesti esteettömäksi tai saavutettavaksi.
Olemme koonneet listan, jossa on erilaisia asioita, joita voit huomioida tapahtuman suunnitteluvaiheessa, kun keräät esteettömyystietoja.
Pääset hyödyntämään listaa tästä:
Tapahtuman esteettömyyskartoitus.
Huom. Saavutettavuus ja esteettömyys ovat englanniksi sama sana, “accessibility”.
4 Jatkuva oppiminen ja kestävien käytäntöjen ylläpitäminen
Käsittelimme turvallisemman tilan lähtökohdat -luvun kappaleessa 4 myös palautteen antamista ja vastaanottamista erityisesti tapahtuman järjestäjän näkökulmasta. Siihen on hyödyllistä tutustua. Samoja ohjeita voi soveltaa myös saavutettavuuden ja esteettömyyden parantamiseen ja yhdenvertaisemman ryhmätoiminnan luomiseen. Tässä kappaleessa käsitellään enemmän asioita, joita tulee huomioida esimerkiksi kielenkäytössä ja saavutettavuuteen liittyvien tilanteiden huomioimisessa.
- Miten reagoit palautteeseen?
- Miten muut tietävät, miten reagoit palautteeseen?
- Puhutko esteettömyydestä erityistarpeina?
- Koetko järjestelyiden tekemisen vaivalloiseksi? Millaisten? Miten tämän voisi ehkäistä?
Käytetyt sanat luovat suhtautumistapoja
Monesti kielenkäytössä kuuluu termi ”erityistarpeet”, kun puhutaan vammaisista ja heidän huomioimisestaan. Monesti kyseessä ovat kuitenkin vain mukautukset, jotka takaavat perustarpeiden tai osallistumismahdollisuuksien toteutumisen. Siinä, että jonkun rajoja kunnioitetaan tai toimintakyky huomioidaan, ei ole mitään ”erityistä”, se on tärkeä ja välttämätön, monesti yhdenvertaisuussäädösten vaatimaa toimintaa itsessään.
Sanoilla on väliä siinä, miten suhtaudumme niistä seuraaviin tekoihin ja osallistumisen arvottamiseen. Erityisyydestä puhuminen asettaa normista poikkeavia mukautuksia tarvitsevat nuoret ja lapset eriarvoiseen asemaan, ikään kuin heidän tarpeidensa huomioiminen olisi jotenkin erikoislaatuista ja ylimääräistä. Kuitenkin huomioimme luontevasti normin mukaisia tarpeita, vaikkapa riittävän äänentoiston konserteissa, nesteytyksen vesipisteillä tai tarvetta säilöä talvivaatteet takkinaulakoilla – tai tarpeen käyttää vessaa vessojen olemassaololla. Kun puhumme erityistarpeiden sijaan tarpeista, keskitämme huomion osallistumisen tekemiseen mahdolliseksi. Tarpeiden huomioinnista tulee peruslähtökohta ja se muuttaa normatiivista käsitystä siitä, mitä helppo osallistuminen tarkoittaa. Puhuminen mukautuksista ja tarpeiden huomioimisesta keskittyy itse toimintaan, eikä arvottamaan tarpeita itsessään.
Muita esimerkkejä asioista, joita kannattaa huomioida toimintaa kehittäessä:
- Suosi ja sovella vammaisten itsensä toiveiden mukaista kieltä ja ota siitä selvää. Kysy, jos et tiedä, miten henkilö haluaa itseensä viitattavan. Hän todennäköisesti vastaa kysymykseen usein, mutta on parempi kysyä kuin olettaa ja loukata.
- Kouluttaudu ableistisesta sanastosta ja ilmaisuista. Riippuen paikasta, esimerkiksi monet vammaiset paikallisjärjestöt kouluttavat syrjimättömästä puheesta tai ovat koonneet siihen sanastoja.
- Puutu ableististen sanojen käyttämiseen puheessa, sanonnoissa ja anna korvaava esimerkki. Myös vammattomat saavat korjata ableistisia sanavalintoja muiden vammattomien puheesta. Esimerkiksi ‘vammaista’ ei tule käyttää kuvaamaan huonoa, toimimatonta tai tyhmää, sillä vammaisuus ei ole mitään näistä.
Yhdenvertaisuutta on aina kohtuullista pyytää
Puhetapojen ja asenteiden lisäksi tulee kiinnittää huomiota siihen, miten ihmisille luvataan järjestää mukautuksia tapahtumiin ja huomioida heidän osallistumisensa. Säädösten puitteissa käytetään termiä ”kohtuulliset mukautukset”, mutta sana ”kohtuullinen” on käytössä lähinnä rahoitukseen liittyvä kysymys. Kohtuullisuudella tarkoitetaan monesti sitä, että mukautus on mahdollista toteuttaa myönnetyn budjetin rajoissa. Kyse on kuitenkin mukautusta pyytäneen henkilön tarpeesta, jota ei voida toteuttaa. Se tarve ei ole kohtuuton, eikä henkilö ole kohtuuton sitä pyytäessään.
Esimerkiksi jollekin opistolle voi olla myönnetty vain tietty määrä rahoitusta hankkia pistekirjoituksella painettuja kirjoja, mutta osallistumisen kannalta näkövammaisen pyyntö niistä on erittäin kohtuullinen oppimisen oikeuksien varmistamiseksi. Jos kuitenkin pyydetään opiskelijoita esittämään vain ”kohtuullisia pyyntöjä” ja oikeasti kirjoja ei ole varaa hankkia, pyynnön kohtuuttomuus ei ole se viesti, jota yhdenvertaisessa toiminnassa halutaan välittää. Kun järjestät tapahtumaa tai toimintaa, tarjoa ennemmin ”mukautuksia” ja tarjoudu selvittämään asioita. Se laskee kynnystä kysyä asioista, kun kysyjälle ei synny oletusta, että hänen pitää jotenkin perustella tarpeidensa hyödyllisyyttä tai osallistumisoikeuttaan. Kaikki mukautukset, mitkä tulevat erillisinä pyyntöinä, järjestetään joka tapauksessa aina tilanteen mukaan, joten niitä ei tarvitse arvottaa ”kohtuullisiksi”. Siinä kohtaa esimerkiksi, jos järjestäjät huomaavat pyynnön perusteella valinneensa liikkumisen apuvälineille esteellisen paikan, jota ei voi korjata vaikka siirrettävällä rampilla, järjestäjien on hyvä ottaa läpinäkyvästi vastuu tästä valmisteluvirheestä ja luvata hoitaa asia jatkossa paremmin.
Turvallisemman tilan syntymisen lähtökohtiin kuuluu, että tarpeita kuunnellaan ja huomioidaan. Se koskee turvallisemman tilan ohjeistuksissa esiintyvien asioiden lisäksi myös esteettömyyttä. Esteettömyyden huomiomisen kustannukset liittyvät puolestaan siihen, millainen asenne yhteiskunnassa on vammaisten ihmisten huomioimiseen ja paljonko siihen on budjetoitu kuluja. Voit haastaa vallitsevia asenteita esimerkiksi huomioimalla esteettömyyden rahoituspyynnössä tai tapahtuman järjestämisen budjetissa. Vammaisuus on vammaisuuden sosiaalisen teorian mukaan sosioekonominen kategoria ja identiteetti; on ok sanoa että aina pyritään huomioimaan vammaisten ja toimintakyvyltään erilaisten ihmisten tarpeet.
Voit reflektoida esimerkiksi seuraavia kysymyksiä liittyen myös turvallisemman tilan kappaleessa oppimisiisi asioihin:
- Puuttuuko tiedotuksesta ja ohjeistuksista jotain oleellista, minkä puuttuminen pitää ennallaan syrjivät normit? Miten sanoitin sen auki, että toimimme hiljaisen, rakenteellisen normin sijaan eri tavalla, inklusiivisemmin? Että meillä ”kaikki” on oikeasti se, mihin pyritään – ja miten?
- Käytänkö ajankohtaisinta sanastoa kuvaamaan esteettömyystarpeita?
- Huomioivatko lomakkeet ja alustat sukupuolen moninaisuuden? (Kts. Sukupuolen moninaisuuden huomioiva esimerkkilomake).
- Korjaanko virheet ja puutteet, kun huomaan ne, otanko niille ajan samantien?
- Kannustaako ympäristö ylipäätään oppimiseen ja hyväksyykö keskeneräisyyden?
- Tarvitseeko olla kokemusta mistään vastaavasta tekemisestä tai toiminnasta etukäteen?
Huomioinko:
- Erilaiset tavat kommunikoida ja haluta ottaa vastaan kommunikaatiota.
- Erilaiset tavat jäsennellä tekemisen vaiheita ja kestoa.
- Eri määrät tarvittavaa ennakkotietoa, mitä tarvitsee luottamukseen, kommunikaatioon, järjestelyihin, oman toiminnan ohjaamiseen.
- Erilaiset vireyteen ja aisteihin vaikuttavat tarpeet.
- Erilaiset tarpeet levolle ja tauoille.
- Toimintakyvyn pysyvät ja muuttuvat muodot.
- Eri vireyteen ja aisteihin vaikuttavat tarpeet.
- Fyysinen terveys, muuttuvat ja pysyvät tilat.
Ableismia purkava työ on sitä, että pyrimme kyseenalaistamaan sen, miten toimimme nyt ja miten jätämme toimimatta. Se on uudelleen- ja poisoppimisen prosessi, joka pyrkii purkamaan syrjintää aiheuttavia rakenteellisia ongelmia, ihan niin kuin turvallisemman tilan periaatteet ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Samoin kuin turvallisemman tilan lähtökohdat lähtevät aina tästä hetkestä ja siitä saadusta palautteesta, samoin saavutettavamman toiminnan rakentaminen lähtee tämän hetken osaamistasosta ja halusta toimia paremmin ja oppia. Saavutettavuuteen pyrkiminen tekee näkymättömästä näkyvää ja kuuluu pysyvänä osana yhdenvertaisuuteen sekä turvallisempiin tiloihin.
Luvun on kirjoittanut Aava Ruokolainen.
Iso kiitos kuuluu myös kaikille antiableismityötä tekeville vammaisille sosiaalisessa mediassa, jotka jatkuvasti jakavat tietoa ja kouluttavat ihmisiä toimimaan paremmin ja uusilla tavoilla.
Turvallisemman tilan lähtökohdat
Turvallisempi tila on jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä oleva toimintamalli. Turvallisempaa tilaa pidetään yllä, korjataan ja uusinnetaan yhteistyöllä yhdessä sovittujen ohjenuorien mukaan.
Luovat turvallisemmat tilat
Kun tila on luotu turvalliseksi ja saavutettavaksi kaikille osallistujille, luovuuden on mahdollista päästä kukoistamaan.
