Skip to content

Rohkeutta nettikeskusteluun

Rohkeutta nettikeskusteluun

“Mulle ihonväristä jauhajat ovat ikuisia lapsia,” kommentoi eräs nettisurffaaja postaustani, jonka laitoin Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen somesivulle.

Postauksessa amerikkalaiset kreikkalais-ortodoksiset papit pohtivat rasismin olemusta teologian näkökulmasta. Keskusteluiden otsikko oli “Racial justice and reconciliation.” Yksi keskusteluiden kysymyksistä oli, onko rasismi syntiä. Ortodoksipappi Mooseksen mielestä on. Puheenvuorossaan hän korostaa, että hengelliseen ongelmaan on hengellinen ratkaisu, ja että on väärin yrittää löytää hengelliseen ongelmaan maallista ratkaisua. Oikea ratkaisu rasismiin on hänen mielestään rukous ja paasto.

Nettikommentoijan viestistä pystyi päättelemään, ettei hän ollut edes aukaissut linkkiä.

Some on täynnä hätäisesti kirjoitettua huttua, jonka tarkoitus ei edes tunnu olevan keskustelu, vaan vain sen julistaminen, mihin ryhmään kirjoittaja itse kuuluu. Ymmärrän hyvin että monet jättävät nuo kommentit omaan rauhaansa ja arvoonsa. Syynä hiljaisuuteen voi olla esimerkiksi laiskuus, maalitetuksi tulemisen pelko tai se, että katsoo haluavansa laittaa aikansa ja energiansa johonkin tärkeämpään.

Mutta hiljaisuudella on hintansa. Ensinnäkin, jos viisaat ovat somekeskusteluissa varovaisia, netti täyttyy kaikenmaailman huudoista. Varovaisuus on yhä viisautta ja maltti on yhä valttia, mutta sosiaalisessa mediassa nämä hienot periaatteet kääntyvät helposti itseään vastaan. Syynä tähän on paitsi analyyttisten ja maltillisten käyttäjien varovaisuus, myös somen algoritmit, jotka suosivat toimijoita, jotka eivät säästele sanojaan ja joiden sanomiset herättävät keskustelua. Näistä syistä somessa kukoistaa liioittelu, yksinkertaistukset ja dualistinen ajattelu.

Näin ei tarvitse olla. Meidän tulisi olla aktiivisempia, tukea rohkeammin oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä, ja pysäyttää määrätietoisemmin väärää tietoa, vihaa ja pelkoa. Mitä somen algoritmeihin tulee, on syytä muistaa, etteivät ne ole luonnonlakeja, vaan inhimillisten päätösten ja koodausten tulosta. Kysymys, miten niihin voisi vaikuttaa, kuluttajina tai poliittisen järjestelmän kautta, on vaikea, mutta mitä suurimmassa määrin keskustelun arvoinen.

Toisekseen, jos sivuutamme meidän kanssamme eri mieltä olevien argumentit, jos emme edes yritä ymmärtää, yhteiskuntamme polarisoituu entisestään. Joten olkaamme leimaamatta tätäkään nettikommentoijaa huutelijaksi sen enempää kuin miksikään muuksikaan, vaan kuulkaamme mitä hänellä on sanottavaa. Tässä hänen kommenttinsa kokonaisuudessaan:

“Juuri tuolta luin, että silloin, kun mustat eivät pärjää, kysymys on rakenteellisesta rasismista. Mulla oma järkeni asiassa, l. koska esim. itse en pärjää, se johtuu omista puutteellisista kyvyistäni. Mulle ihonväristä jauhajat ovat ikuisia lapsia.”
Niin, miksi ihon pigmentillä on tosiaan mitään väliä? Onhan jo kauan ollut tiedossamme, ettei ihonvärissä ole kysymys sen kummemmasta kuin melaniinin määrästä iholla. Melaniini on aine, joka suojaa ihoa auringon uv-säteilyltä. Siksi alueilla, jossa uv-säteily on voimakkainta, evoluutio on suosinut tummaihoisuutta. Toisaalta sopivasta määrästä uv-säteilyä on ihmiselle hyötyä. Uvb-säteilyllä on tärkeä rooli D-vitamiinin muodostamisessa, sillä se muuntaa erästä kolesterolityyppiä D-vitamiinin esiasteeksi. Siksi alueilla, jossa uv-säteily on heikointa, evoluutio on suosinut pienempää melatoniinimäärää, toisin sanoen enemmän uv-säteilyä läpi päästävää vaaleaihoisuutta.

Tutkijat ovat todistaneet, ettei ihon pigmentillä ole vaikutusta ihmisen luonteeseen, hyveisiin, arvoihin eikä muihin mentaalisiin, sen enempää kuin lihastollisiin tai kulttuurisiikaan, ominaisuuksiin. Eli tässä suhteessa kommentoija on oikeilla jäljillä. Ihonvärillä ei pitäisi olla väliä.

Mutta kun on.

Maailmassa on sortoa, epäoikeudenmukaisuutta, kiusaamista, suosimista, ennakkoluuloja ja syrjintää, tätä kukaan tuskin kiistää. Toisinaan tämän eriarvoistavan käyttäytymisen motiivina on toisen ihmisen ihonväri, etninen tausta tai olettamus ihmisrotujen olemassaolosta. Siihen puuttumisessa, sen ennaltaehkäisemisessä ei ole mitään lapsellista.

Mitä taas tuohon “itse pärjäämiseen” tulee, siitä tulee mieleeni Helsingin Sanomissa hiljattain ollut Jared Diamondin haastattelu, jossa hän antaa valtioille ohjeita soveltaen terapeuttien potilailleen henkilökohtaisista kriiseistä selviämiseen tarkoitettuja ohjeita. Yksi niistä on ”Hyväksy vastuu: vältä uhriutuminen, itsesääli ja muiden syyttäminen.” Se on viisas ohje, ja tätä uhriutumista ja muiden syyttelyä on aivan liikaan tänä päivänä varsinkin somessa, tästäkin olen kommentoijan kanssa samaa mieltä.

Uhriutumista on syytä välttää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että yksilöiden pärjäämättömyys tässä maailmassa johtuisi etupäässä heidän puutteellisista kyvyistään. Itse pärjään, koska minulla oli turvallinen lapsuus, valtio tarjosi minulle ilmaisen terveydenhuollon ja koulutuksen ala-asteesta yliopistoon asti. Pitkin matkaan olen saanut tukea ja rohkaisua, eikä minulle tule näin äkkiseltään mieleen ensimmäistäkään kertaa, kun minua olisi sorrettu tai syrjitty ihonvärini, uskontoni, etnisen taustani, kieleni, sukupuoleni, seksuaalisen suuntautumiseni tai kansalaisuuteni takia. Onko sinua?
Mitä enemmän olemme saaneet kasvaa ja kukoistaa ilman syrjintää, sitä erityisempi on vastuumme kuunnella herkällä korvalla niitä, joita on syrjitty. Yrittää parhaamme mukaan ymmärtää ja auttaa. Auttamisessa ensimmäinen asia on hiljaisuuden rikkominen, niin somessa kuin lastenkasvatuksessa.

“Opetamme lapsillemme, että rotuja on, mutta että niillä ei ole väliä, kun tosiasiassa päinvastainen pitää paikkansa,” huomauttaa kasvatustieteiden tohtori Anthony Peterson erinomaisessa Ted-puheenvuorossaan. Hän rohkaisee aikuisia puhumaan ihonväristä lapsille. Sillä mikäli vältämme tätä aihetta, tutkimusten mukaan lapsille muodostuu parhaassa tapauksessa väärä, pahimmassa tapauksessa vahingollinen käsitys ‘roduista’ ja ihonväristä. Lapset haluavat tietää vain totuuden.

Keskustelkaamme siis rohkesti. Olkaamme aktiivisia.

Timo Virtala
Sosiologi ja tietokirjailija

Kirjoittajalta on hiljattain julkaistu teos Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta

Font Resize