Ukrai­nan sota ei ole sota kanso­jen välillä

Teksti: Daria Tarkhova

Sodalla on monet kasvot. Kuolemat, loukkaantumiset, tuho, kärsimys ja pakolaisuus ovat välittömiä ja kaikista akuuteimpia vaikutuksia. Näiden vaikutusten pysäyttäminen ja torjuminen on ensimmäinen keino auttaa sodan keskelle joutuvia. Sodalla on kuitenkin myös välillisiä vaikutuksia, kuten pelko ja viha. Tiettyyn kansallisryhmään kohdistuva viha sekä vastakkainasettelut ihmisryhmien välillä voivat johtaa väkivaltaan. Sodan aiheuttaneen valtion kansaan kohdistuvaa vihaa on tärkeää torjua. Kukaan ei synny ajattelemaan tietyllä tavalla, vaan jokaisesta ihmisryhmästä löytyy toisinajattelijoita. 

Venäjän valtio on käyttänyt “Euroopassa sorretaan venjänkielisiä” -argumentaatiota jo pitkään. Propagandan tarkoituksena on ollut kasvattaa isänmaallisuutta sekä piirtää Venäjän länsirajaa yhä selkeämpänä ihmisten mieleen. “Venäjänkielisten sorto” on ollut myös osa sotaisaa retoriikkaa, jolla on oikeutettu väkivaltaista agressiota, josta viimeisin esimerkki on invaasio Ukrainaan. 

On totta, että osa venäjänkielisistä, jopa Venäjän ulkopuolella asuvista, ei vastusta hyökkäystä Ukrainaan. Tärkeässä osassa tässä on Venäjän valtiollisen median kulutus. Propaganda, sekä itsenäisten medioiden sensuuri, on jatkunut jo vuosikymmeniä, voimistuessaan 2020-luvulla. Venäjän valtiollista mediaa uskovat luulevat, että Ukrainasta tulevat hätähuudot on propagandaa, sillä heidät on valmisteltu uskomaan niin strategisella aivopesulla. 

On erittäin todennäköistä, että nämä ihmiset eivät tukisi Venäjän hyökkäystä, jos tietäisivät sen todelliset mittakaavat. Venäjän propagandassa on rajusti vähätelty Ukrainassa tapahtuneita siviilien sekä venäläisten sotilaiden kuolemia. Osa perheistä Venäjällä ei tiedä, että heidän läheiset varusmiehensä on lähetetty Ukrainaan. Lisäksi suurella osalla Venäjällä asuvista on ystäviä ja perhettä Ukrainassa. Suuri ylirajaisten suhteiden määrä tekee tästä sodasta erityisen rajun ja epärationaalisen.

Myöskään Venäjällä tapahtuvaa aktivismia ei pidä vähätellä. Hyökkäyksen alusta asti tuhansia sotaa vastustavia ihmisiä on pidätetty ja pahoinpidelty, kotietsintöjä on tehty ja syytteitä nostettu. Voimaan on astunut laki, jonka mukaan toimittajat, jotka eivät viesti valtion virallisen linjan mukaan, voivat saada jopa 15 vuotta vankeutta. Lähes kaikki itsenäiset viestintäkanavat on tukahdettu. Moni kuitenkin jatkaa viestimistä esimerkiksi telegramin sekä sähköpostilistojen kautta.

Monesti näkee argumentteja, että venäläiset toimivat liian myöhään. Että kansan olisi pitänyt syöstä Putin vallasta jo kauan sitten. On totta, että yksikään ihmishenki ei olisi ollut Venäjän nykyvallan arvoinen. Kuitenkin on otettava huomioon se, että työ Putinin valtaa vastaan on jatkunut jo vuosikymmeniä. Toisinajattelijoita on murhattu, kidutettu ja vangittu. Esimerkiksi Ukrainan invaasiota kritisoinut poliitikko Boris Nemtsov ja Venäjän kolonialismia Tsetseniassa valaistanut toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin ja Venäjän militaristista imperialismia kritisoinut Aleksei Navalny vangittiin. Samalla eliminoitiin laajaan kansalaisyhteiskunnan mobilisaatioon kykenevät opposition johtajat. Heidän työnsä ei estänyt tätä sotaa, mutta se on varmasti kantanut positiivisia seurauksia, joita emme vielä näe.

Moni venäläinen on häpeissään, paniikissa ja sydän särkyneenä Ukrainan sodan vuoksi. Tätä kärsimystä ei voi verrata hyökkäyksen kohteena oleviin Ukrainan asukkaiden kärsimykseen. Siitä huolimatta venäläisten kärsimystä ei ole syytä lietsoa, sillä se ei edistä sodan loppumista. Päinvastoin, russofobia myötäilee Putinin vihaa kansojen välille lietsovaan retoriikkaan. Sen sijasta tukemalla sotaa vastustavia venäläisiä voi osallistua rauhan rakennukseen, jonka tuloksia saamme toivottavasti todistaa pian.

Daria on Venäjällä syntynyt helsinkiläinen poliittinen maantieteilijä. Hänen tutkimuksensa käsittelee venäläistä geopolittista filosofiaa, ja hän on pitkään seurannut kansalaisyhteiskunnan kehitystä Venäjällä. Hän käsittelee näitä aiheita Rauhanpuolustaja-lehden kolumnissaan.