Varhaiskasvatus yhteiskuntarauhaa lujittamassa

”Maailmalla syödään taatusti enemmän käsin kuin haarukalla. Ehkäpä lapsen vanhempi tai vanhemmat syövät kotona käsin ja hän on oppinut esimerkistä, tokaisi kollegani terävästi lontoolaisessa päiväkodissa. Vuosi oli tuolloin 2005, ja kaksivuotiaan lapsen sotkuista käsillä syömistä olivat juuri muutamat lastentarhanopettajat arvostelleet julkisesti.”

Kulttuurisensitiivisyyttä on se, että olemme tietoisia siitä, että ihmisten ja kulttuurien välillä on moninaisia eroja – ilman että arvotamme näitä eroja: negatiivisilla tai positiivisilla asenteilla. Esiopetuksen tavoitteena on, että lapset oppivat arvostamaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja omaa ainutlaatuisuuttaan (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014). Apuna työssä voivat olla sekä kulttuurisensitiivinen näkökulma että normikriittinen pedagogiikka. Kulttuurisensitiivisyydessä on selkeimmillään kyse ymmärryksestä sekä kompetenssista elää ympärillä olevan yhteiskunnan moninaisuus hyväksyen. Kulttuurisensitiivisyyden taustalla käytetään usein Milton Bennettin (2004) kulttuurisen sensitiivisyyden teoriaa. Bennettin teoria määrittelee ihmisten liikkuvan kahdella tasolla suhteessa sensitiivisyyteen.

Toisella kulttuurisensitiivyyden tasolla (eli etnorelatiivisella tasolla) tunnistamme kulttuurien välisiä eroja ja huomioimme tämän moninaisuuden arjessamme positiivisesti. Kasvatuksessa ja opetussuunnitelmissa toistuva kulttuurisensitiivisyys on onnistunutta, kun arjen toimintamme ohjaa yhteiskunnan moninaisuuden ymmärtämiseen ja harmoniseen rinnalla elämiseen. Kasvatuksellista työtä ohjaavat myös juridiset velvoitteet saavutettavan ja yhdenvertaisen työotteen varmistamiseksi. Näitä lakeja ovat mm. yhdenvertaisuuslaki sekä tasa-arvolaki, ja niiden pohjalta tulisi myös esiopetusyksiköissä olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat.

On hyvä sisäistää, että sensitiivisyydessä ei ole kyse mistään monimutkaisista teorioista, vaan avoimesta mielestä ja kunnioittavasta kohtaamisesta. Esimerkkinä voimme käyttää katsomuksista käytävää dialogia taustaltaan moninaisten kanssa. Kyseessä on keskustelu turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä, missä lasten uteliaisuus saa olla läsnä ja käymme läpi maailmankatsomusten moninaisuutta sekä yhteneväisyyksiä ja eroja. Tällaista dialogia tapahtuu epävirallisesti kaikkialla: kotona, pihaleikeissä ja kaduilla. Varhaiskasvattaja voi toimia myös tavoitteellisesti antamalla aikaa sekä virikkeitä rakentavaan pohdintaan, joka tukee lasten omaa henkistä kasvua ja tunnistaa yhteiskunnan moninaiset eri katsomukset. Pienillä askelilla pääsemme pitkälle.

Normikriittisyys rauhantyön perustana

Normi on ajatus, ideaali tai joukko sääntöjä ja koodeja siitä, miten asioiden kuuluisi olla. On olemassa sekä ääneen sanottuja normeja, esimerkiksi lainsäädäntöön tai työvelvoitteisiin kirjattuja määräyksiä, että hiljaisia näkymättömäksi kutsuttuja normeja. Hiljaiset normit opimme huomaamatta ja saamme ajatustavat ympäristöltämme. Normit vaikuttavat tapaamme olla ja toimia vuorovaikutustilanteissa. Ne myös ohjaavat asenteitamme liittyen erilaisiin ilmiöihin tai ihmisryhmiin. Normien tiedostaminen onkin hyvä harjoite, jolla voimme vaikuttaa olemassa oleviin olettamuksiimme ja miettiä niiden vaikutusta arjessamme. Tämä hiljainen tieto asioiden olemuksesta ja järjestyksestä kulkee mukanamme läpi elämämme. Tiedostamme erilaisuuden maailmakatsomuksissa, kulttuureissa, ajattelutavoissa tai vaikkapa pukeutumistyyleissä.

Normikriittisyys on väline normien tiedostamiseen. Se tarkoittaa toimintaamme ja ajatuksiimme vaikuttavien olettamusten tiedostamista ja haastamista. Normikriittisyys on tarpeellista varhaiskasvatuksessa, sillä juuri lapsena opimme suhtautumistavat erilaisiin asioihin ja ilmiöihin. Rauhankasvatuksessa merkittävä aspekti onkin juuri omien olettamusten ja tulkinnan kehysten tiedostaminen. Normikriittisyys on keskeinen osa ympäristömme näkymättömien viestien tunnistamiseen. Se myös on pohja kulttuurisensitiiviseen ymmärrykseen ja työotteeseen varhaiskasvatuksessa.

”Rauhankasvatuksessa merkittävä aspekti on omien olettamusten ja tulkinnan kehysten tiedostaminen. Normikriittisyys ohjaa tunnistamaan ympäristömme näkymättömiä viestejä.”

Meidän jokaisen on hyvä pohtia omaa suhdetta muihin ihmisiin sekä maailmankuviin, niin että tavoitteenamme on kohdata yksilöt mahdollisimman avoimesti ja yhdenvertaisesti. On myös pohdittava sitä, mitä pidämme työssämme tärkeänä ja miten perustelemme sen. Mitä varhaiskasvatussuunnitelma tai esiopetussuunnitelma sanoo? Entäpä miten arvoni ja arvostukseni näkyvät ulospäin, mistä asioista haluan viestiä ja mistä jätän puhumatta tai visualisoimatta lapsille ja heidän perheilleen? Olisiko omaan toimintaan löydettävissä vaihtoehtoja tai uusia ideoita esimerkiksi kollegan tavasta toimia? Ilman syvällistä itsetutkiskelua on hankalaa kohdata eri konteksteissa eläviä ihmisiä, laajentaa omaa ymmärrystä ja kehittää omaa toimintaa työpaikalla.

Myös rakenteellista tasoa, työyhteisön arvoja, normeja sekä rutinoituneita työtapoja, on syytä tarkastella. Se voi tapahtua kuuntelemalla työntekijöitä sekä observoimalla erilaisia työtiloja ja -tilanteita. Työyhteisössä on hyvä käydä säännöllistä keskustelua ja evaluointia, miten arvot ja arvostukset työyhteisössä näkyvät ja toteutuvat sekä miten kehittää toimintaa. Pienetkin askeleet kohti yhdessä luotuja tavoitteita voivat tuoda sekä lapselle että hänen perheelleen turvallisemman olotilan osallistua ja tulla kuulluksi. Kaikkia kunnioittavaan ilmapiiriin pyrkiminen on keskeistä. Ilman sitä on mahdotonta ohjata lapsia arvostamaan omaa ainutlaatuisuuttaan. 

Yhteiskuntarauhan moninaiset polut

Rauhankasvatus pyrkii kasvattamaan tietoa, taitoja ja asenteita. Rauhankasvatus arvioi kriittisesti ja keskustelee yhteiskunnassamme esillä olevista normeista sekä erilaisista teemoista ja arvoista kuten aktiivisesta kansalaisuudesta, tasa-arvosta, syrjinnän ja rasismin vastaisuudesta, ihmisoikeuksista sekä väkivallattomuudesta. Rauhantyö jaetaan usein kahteen eri aspektiin, negatiiviseen ja positiiviseen rauhantyöhön. 

Negatiivinen rauhantyö tarkoittaa konfliktien purkamista ja hallintaa. Se on työtä, jota tehdään välittömän rauhan ylläpitämiseksi. Cambridgelainen professori Hillary Cremin (2018) kutsuu tätä toimintaa rauhan tekemiseksi (peacemaking), missä konfliktin osapuolet saavat fyysisen ja sosiaalisen väkivallan purettua. Tästä välittömästä konfliktin purkamisesta pääsemme rauhan ylläpitämiseen (peace keeping). Tämä tarkoittaa työtä konfliktien edellytysten purkamiseksi ja ympäristön muuttamiseksi. Kremin katsoo tätä olevan esimerkiksi leikkitilojen ja pihojen suunnittelu siten, että kaikille lapsille riittää jotain tekemistä, eikä leluista tule sen vuoksi riitaa.

Positiivinen rauhantyö on purkavaa ja rauhaa ylläpitävää negatiivista rauhantyötä pitkäkestoisempaa toimintaa. Positiivinen rauhantyö tähtää ympäristön muuttamiseen ihmisten hyvinvointia ja yhdessä elämistä tukevaksi. Se tarkoittaa aktiivista eriarvoisuuden vähentämistä, syrjinnän vastaista kasvatustyötä sekä esimerkiksi tunnetyö- ja viestintätaitojen kehittämistä yksilöillä. Varhaiskasvatuksessa tämä voi tarkoittaa esim. kaikkiin ryhmän jäseniin tutustumista, yhteisten sääntöjen luomista sekä niiden toteutumisen tarkkailua yhdessä. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että jokainen voi osallistua ja kokea kuuluvansa ryhmään.

Cremin nimittää tätä vaihetta rauhan rakentamiseksi (peace building), eli rauhantyöksi, joka rakentaa edellytyksiä pitkäaikaiseen harmoniaan ja luo välineitä mahdollisten konfliktien ehkäisylle positiviisin keinoin. Kasvatusalan järjestönä Rauhankasvatusinstituutissa teemme sekä rauhaa ylläpitävää että sitä rakentavaa työtä. Verkkosivuiltamme löydät esim. varhaiskasvatukseen suunnatut virtuaalilaukut (ks. linkki artikkelin lopussa) sekä keskustelujen pohjaksi sopivia lastenkirjoja. Uskomme, että kasvatus yhteiskuntarauhan kulmakivi. Ja rauhantyö vaatii rohkeutta.  On helppoa toimia opittujen tulkintojen varassa ja arvottaa negatiivisesti erilaisuus, johon ei ole tottunut. Artikkelin alussa oleva sitaatti oli esimerkki tästä: lontoolaisen päiväkodin työntekijä ei voinut tietää lapsen, joka syö käsin, taustaa, ja heitti halventavan vitsin siitä – tämä käykin esimerkistä etnosentrisestä suhtautumistavasta ja stereotypisoinnista. Nyt sama asia, eli kädellä syöminen voi puolestaan olla trendikästä, ja vauvojen sormiruokailu (baby-led weaning) jopa suositeltavaa. Muutos rakentavaan yhdessä elämiseen on mahdollinen, mutta se vaatii meiltä kasvattajilta hiukan työtä. 


Lähdeviitteet ja lukemistoa kiinnostuneille:

Maailmankoulun materiaalipankki kasvattajille:
https://maailmankoulu.fi/oppimateriaalit

Positive Peace in Schools (Hilary Cremin, 2018):
https://www.taylorfrancis.com/books/9781315304236

Varhaiskasvatukseen suunnatut virtuaalilaukut:
https://maailmankoulu.fi/wp-content/uploads/2018/10/lapsen-oikeudet_virtuaali_19.10.2018.pdf

Maiju Hirviniemi ja Liban Sheikh

Kirjoittajat ovat rauhankasvatuksen asiantuntijoita

Juttu on alunperin julkaistu Pieni on Suurin, varhaiskasvattajien lehdessä 5/2019.

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää järjestöstä tai toiminnastamme, niin voit lähettää sähköpostia täältä.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search

Font Resize