Turvallisuuden luominen erilaisille toimintakyvyille on inklusiivisuusteko

Tässä puheenvuorossa kerron sosiaalisesta inkluusiosta turvallisuuden luojana. Esittelen itse hyväksi havaitsemiani toimintatapoja, joilla turvallista ilmapiiriä mahdollistetaan ja kerron omista kokemuksistani.

Oma ääni kuuluviin

Turvallisuudentunne lähtee mielestäni yksilön henkisistä perustarpeista, yhteenkuuluvuudentunteesta, siitä, että voi olla oma itsensä ilman pelkoa siitä, että oma tapa olla ja toimia on jotakin tuomittavaa tai vähempiarvoista.

Olin kaksi kuukautta EVS-vapaaehtoisena Ljubljanassa, Slovenian pääkaupungissa, ja työskentelin Ljubljana Pride -järjestössä. Olin erityisen onnellinen kuullessani, että tämän vuoden Pride-viikon teema on intersektionaalisuus. Intersektionaalisuus ja inklusiivisuus ovat mielestäni käsikkäin kulkeva parivaljakko, ja näin pitäisikin kaikessa toiminnassa olla, erityisesti kansalaisjärjestöissä, jotka painottavat nimenomaan olevansa yhdenvertaisuuden ja erilaisten vähemmistö- sekä marginaaliryhmien asialla. Työtehtäviini kuului ohjeiden ja suositusten laatiminen järjestöille inklusiiviseen ja intersektionaaliseen toimintaan. Lisäksi vedin keskusteluryhmää sateenkaariväestöön kuuluville, jotka kuuluvat myös johonkin muuhun vähemmistöön.

Niin sosiaaliseen inkluusioon kuin turvallisuudentunteen luomiseenkin kuuluu mielestäni olennaisena osana se, että ihmiset saavat oman äänensä kuuluviin ja voivat toimia oman alueensa asiantuntijoina. Esimerkiksi itse CP-vamman omaavana ihmisenä koen toisinaan, että vammaisten asioista päättävät vammattomat, jotka toimivat samalla keskusteluiden ylläpitäjinä. Tietynlainen allyna eli tukijana vähemmistöön kuuluville oleminen on tarpeellista ja arvokasta. Täytyy kuitenkin olla tarkka, ettei astu toisen varpaille, erityisesti, kun asiantuntijuus pohjautuu yksilön omaan kokemustietoon ja teoreettiseen tietoon aiheesta.

EVS-vapaaehtoisena sain kertoa tuplavähemmistöroolistani enemmän kuin olen koskaan saanut siitä puhua kotimaassani. Olin pressitilaisuudessa sekä yhtenä panelistina puhumassa kokemuksistani olla panseksuuali ja CP-vammainen. Enemmän kuitenkin painotan näiden kahden asian risteytymiä, vähemmistöläisyyttä vähemmistön sisällä, ja niiden eri positioita yhteiskunnassa. En tuntenut, että olisin ollut vammaisuuden olkinukke tai kiintiövammainen Ljubljana Pridessa toimiessani. En ollut siellä kiillottamassa heidän julkisuuskuvaansa järjestönä, vaikka solahdinkin heidän tämän vuotiseen teemaansa. En myöskään tuntenut olevani vammani kanssa yksin. Yhteenkuuluvuudentunne turvallisuuden mahdollistajana oli vahva koko EVS-jaksoni ajan. Minulle annettiin tilaa saada ääneni kuuluviin ja minua kohdeltiin nimenomaan kollegana eikä ensisijaisesti kokemuskouluttajan roolissa.

Moninaisuus esiin ja olettamukset pois

Usein tuntuu, että vähemmistöryhmät halutaan puhumaan vain vähemmistöryhmien asioista, ja siinä roolissa heidät on totuttu näkemään. Koen kuitenkin, että EVS-vapaaehtoisena minut nimenomaan tunnustettiin ammattimaisuuteni kautta, millä olikin iso rooli siinä, että lähdin puhumaan näistä asioista julkisesti. Mielestäni moninaisuus erilaisissa vähemmistöissä ja marginalisoiduissa ryhmissä pitäisi saada näkyvämmäksi. Moninaisuuden näkyväksi tekeminen on iso oljenkorsi turvallisuuden rakentamiseen ja muodostumiseen. Moninaisuus viestittää meille, että kenenkään ei tarvitse olla vain yhdestä muotista vaan kaikissa meissä voi olla useita tasoja yhtä aikaa, eikä kaikkia identiteetin osia edes tarvitse lyödä lukkoon.

Turvallisuudentunne koostuu myös siitä, että sosiaaliset yhteisöt ovat olettamuksista vapaita. Vammaisuuteen liittyen jotkut tekevät olettamuksia esimerkiksi vammaisuuden asteesta. Tämä saattaa johtaa siihen, että vamman omaavalle henkilölle annetaan liian helppoja tehtäviä hänen kykyihinsä nähden. Vammaisten oletetaan alisuoriutuvan. Ljubljana Pridessa työskennellessäni huomasin saavani kykyihini nähden todella sopivia tehtäviä, jotka liittyivät alaan, jolla minulla on erikoisosaamista.

Turvallista tilaa ja ilmapiiriä luodaan myös sillä, että ratkaisuja mietitään yhdessä: Miten erilaiset toimintakyvyt voitaisiin ottaa huomioon työyhteisössä? Miten yhdenvertaisuus toteutuisi ilman alemmuudentunnetta tai riitaa? Hahmotushäiriön kanssa eläjälle tämä on tuttua. Helposti hahmotushäiriöön ja moninaisiin toimintakykyihin kohdistuu oletuksia, joiden mukaan henkilö on tyhmä, kun ei ymmärrä bussikarttoja tai karttoja ollenkaan. Olettamusten vuoksi voi päätyä uskomaan, että kaikki vammattomat ovat kaikkeen täysin kykeneviä eivätkä kohtaa arjen haasteita esimerkiksi hahmottamisen tai huonon suuntavaiston kanssa. Silloin on tärkeintä kuulla, ettei ole muita huonompi. Kyse on vain siitä, että meillä on monta eri tapaa ja tahtia toimia.

Ratkaisut löytyvät kysymällä ja kertomalla

Työpaikan toimintatavat eivät kaikkialla käy yhteen työntekijöiden persoonallisuuden tai toimintakyvyn kanssa. Niin hahmotushäiriöni kuin herkän ahdistuneisuuteni takia nopeatempoinen työtahti, avokonttorit ja ihmisten stressitasojen nousu aiheuttavat minussa uupumusta ja johtavat siihen, etten voi keskittyä työhöni, saati olla siinä tehokas. Ljubljanassa avasin suuni tällaisessa tilanteessa ja minua ymmärrettiin. Teimme erilaisia toimenpiteitä, vähensin esimerkiksi läsnäoloani toimistolla ja tein töitä kotoa käsin.

Turvallisuus on kiinni todella paljon myös juuri tästä, että työntekijälle on turvallista avata suunsa vaikeista asioista. Turvallisuudentunne on mahdollista vain silloin, kun keskustelun toinenkin osapuoli on oikeasti läsnä tilanteessa ja kuuntelee kiireenkin keskellä.

Sosiaalinen inkluusio ja turvallisuus syntyvät siis siitä, että erilaisia toimintatapoja ja tahteja tehdä töitä ei arvoteta työyhteisössä. Työyhteisöissä ja toimintaympäristöissä on muistettava kunkin toimintakyky sekä toimintamahdollisuudet ja kysyttävä ”Onko tämä sinulle mahdollista hoitaa näin? Onko jotain erityistä, jota minun pitäisi kohdallasi huomioida?”

Avoin keskustelukulttuuri sekä yksilöiden rajojen kunnioittaminen ovat turvallisen toimintaympäristön ytimessä. On myös ymmärrettävä, että kaikkien ei tarvitse olla yhtä avoimia. Työn mielekkyyden kannalta työn tekemiseen liittyvät asiat on tärkeää ottaa puheeksi työpaikalla. Yksilöiden tarpeet tulee tunnustaa ja työpaikalla tai muussa toimintaympäristössä tulee tehdä niiden vaatimat toimenpiteet.

Asenteen ja kielen tarkastelua

Turvallisuus syntyy siitä, että yhteisössä on aitoa osallisuutta sekä yhteenkuuluvuutta sellaisessa määrin, että erilaiset toimintakyvyt nähdään yhtä arvokkaina ja toinen toistaan opettavina. Turvallisuuden luominen on kiinni asenteesta ja tarvittaessa asenteenmuutoksesta sekä sensitiivisyyden lisäämisestä. Sensitiivisyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että käytetään toisesta sellaista termistöä, kun hän on pyytänyt itsestään käytettävän. Oli kyseessä sitten kutsumanimi tai englannin kielessä pronominien laajuus tai esimerkiksi vammaisuuden termit.

Olen tavannut ihmisiä, joille on ok käyttää itsestään sanaa handicapped, kun taas itseäni moinen sana puistattaa. Itse olen tarkkana siitä, että ihmiset puhuisivat vammaisuuksista ihmisyys edellä, esimerkiksi people with different abilities tai people with disabilities, jos haluaa käyttää sanaa disability, joka on tunne- ja arvolatautunut. Disabled people saa ainakin minut tuntemaan, että vamma määrittää ihmisyyttä, vaikka vamma on vain ihmisyyden yksi ominaisuus ja variaatio siinä missä muutkin asiat.

Vammaisia ei kuulu kohdella inspiraatiopornona. Emme tarvitse selkääntaputtelijoita tai kehuja siitä, että nousemme ylös sängystä ja teemme työtämme. Arkeamme eivät automaattisesti täytä sellaiset adjektiivit kuin ”haastava” ja ”poikkeava”.

Tietenkin kaikessa kieleen liittyvässä kommunikoinnissa teemme myös virheitä, kuten ihminen kaikessa inhimillisyydessään tekee. Virheiden tekeminen ei ole vaarallista, siitä pääsee yli ja ihmiset yleensä ymmärtävät tilanteen. Tärkeintä on kuitenkin halu toimia toista kohtaan oikein ja näyttää se myös kielen tasolla, koska kieli luo todellisuutta sekä pystyttää tai kaataa normien aitoja. Yhdeksi hyväksi esimerkiksi ja toiminnaksi olen itse havainnut sen, että ihmiseltä voi suoraan kysyä mitä termejä hän haluaisi itsestään käytettävän. Tällöin vältytään mahdollisilta väärinkäsityksiltä.

Lopuksi

Turvallinen ilmapiiri siis koostuu moninaisista asioista, koska ihmisyys niin ryhmässä kuin yksilöissäkin on moninaista. Tärkeintä on äänen ja tilan antaminen niille, joita asia kulloinkin eniten koskee, kielellisen todellisuuden muokkaaminen huomioonottavammaksi ja inklusiivisemmaksi, olettamuksista vapaiden toimintaympäristöjen luominen ja käyttäytyminen sen mukaan. Turvallisuuden luomisessa olennaista on halu nähdä toiset ihmisinä ilman arvottamista. Ennen kaikkea inkluusion rakentaminen on matka ja prosessi, jossa ei ole päätepistettä ja joka ei tule koskaan täydelliseksi. Meissä kaikissa paljon hyvää, mitä voimme oppia toinen toisiltamme.

 

Julianna Brandt

Kirjoittaja toimii RKI:n kouluttajana yhdenvertaisuuskysymyksissä

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää järjestöstä tai toiminnastamme, niin voit lähettää sähköpostia täältä.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search