Pohdintoja arvoista ja rajanvedosta nuorisotyössä

Cascaissa, Portugalissa, järjestettiin syksyllä 2018 Value Fair -tapahtuma nuorisotyöntekijöille eri Euroopan maista. Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda fokukseen työn taustalla olevat arvot ja herättää keskustelua siitä, näkyvätkö arvomme tekemässämme käytännön työssä sekä miten voisimme arvioida ja mitatakin työmme vaikutuksia suhteessa arvopohjaamme. Tapahtuman järjestäjät olivat nostaneet keskiöön empatian, kunnioituksen, arvokkuuden, rehellisyyden ja solidaarisuuden. Oman näkemykseni mukaan näiden viiden arvon kautta voidaan tarkastella sitä, millaiselle arvopohjalle oma suhteemme toisiin ihmisiin ja itseemme voi rakentua. Se myös ohjaa pohtimaan, miten suhteemme toisiin ihmisiin voisi olla kestävämpi, lämpimämpi ja yhdenvertaisempi.

Kaikki nämä arvot ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja käytännön toiminnassa ne saavat voimaa toisiltaan. Näitä arvoja voikin ajatella myös kykyinä, joita yksilöillä ja järjestöillä on. Esimerkiksi empatia linkittyy keskeisesti siihen, miten pyrimme ymmärtämään toisen tarpeita ja motiiveja sekä sitä kautta toimimaan hänen yksilöllistä arvokkuuttaan kunnioittaen. Ja sitähän solidaarisuuskin osaltaan on. Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta ja itsestään selvältä, mutta käytännössä sitä voi olla vaikea sanallistaa ja huomata tekemässämme työssä. Se on kuitenkin ohjenuora ja kenties ihanne, joka meidät on alkujaan saanut tekemään tätä työtä.

Osallistuin Value Fairissa sattumalta ja tietoisesti empatiaa käsitteleviin työryhmiin. Monet muutkin tapahtuman arvoista linkittyvät konkreettisesti Rauhankasvatusinstituutin työhön, mutta itselleni empatia valikoitui tapahtumassa keskeiseksi teemaksi osaltaan siksi, että olen harjoittelijana Rauhankasvatusinstituutissa oppinut lisää empatia ja siihen liittyviä tunnetaitoja. Itselleni empatia on keskeinen arvo ja kyky, joka mahdollistaa toisen ihmisen jakamattoman ihmisarvon tunnistamisen. Se on sitä, että huomaa toisessa samankaltaisuutta ja erilaisuutta itsensä kanssa ja on utelias ymmärtämään, miten voisimme tukea toinen toisiamme.

Näiden kauniiden sanojen jälkeen on hyvä katsoa tarkemmin, millaisiin keskusteluihin tapahtuman aikana ajauduin. Nostan tässä kirjoituksessa keskiöön yhteiskunnalliseen polarisaatioon keskittyneen työryhmän. Se tuo keskiöön työmme arvopohjan, mutta myös haasteen siitä, että kaikkea ei tarvitse hyväksyä eikä kaikelle tule antaa yhteiskunnassa tilaa.

Yhteiskunnallinen polarisaatio eli ajatus meistä ja vihollisista

Toisena päivänä meille järjestettiin alustus polarisaatiosta ja toisten hylkäämisestä. Alustuksessa tuotiin lyhyesti esille, kuinka polarisaatio perustuu jyrkälle eronteolle kahden ryhmän tai ajattelutavan välillä. Polarisaatio voidaan hahmottaa (poliittisena) strategiana, jonka kautta tuotetaan pelkoa ja vihamielisyyttä toista ihmisryhmää kohtaan: se on jyrkempää kuin me-he -erottelu ja sitä kuvastaakin paremmin ”me vastaan vihollisemme” -ajattelutapa. Esimerkiksi äärioikeisto käyttää tällaista polarisaatiota hyväkseen, kun se tuottaa esimerkiksi maahanmuuttajista viholliskuvaa ja vastaavasti vahvistaa käsitystä etnisesti yhtenäisestä kansakunnasta.

Yhtenä keskeisenä piirteenä polarisaatioon liittyvät ennakkoluulot. Ennakkoluulon englanninkielinen nimi prejudice johdattaa keskeiseen ennakkoluuloja koskevaan haasteeseen: voimmeko olla ajattelematta, että olemme parempia kuin toiset? Prejudice tuo myös terminä suomen kielen ennakkoluuloa paremmin ilmi sen, että kyseessä on etukäteen tehty arvio ja arvostelu toisesta ihmisestä. Tämän tiedostamisen esitettiin alustuksessa olevan pohjana sille, että voidaan siirtyä kohti samankaltaisuuksien ja erojen tunnistamista. Kun tiedostamme omat ennakkoluulomme, voimme pyrkiä tietoisesti siihen, etteivät ne ohjaa toimintaamme. Tämä myös osaltaan luo pohjaa empatialle.

Osallistuin samana päivänä polarisaation teemaan liittyen toiseen keskusteluun, jota ohjasi hyvin suoraviivainen kysymys: miten suhtaudumme ihmisvihamieliseen äärioikeistoon? Keskustelussa nousi erilaisia käytännön näkökulmia aiheeseen, mutta ajatuksia herättivät myös ihmisluontoon liittyvät kysymykset.

Omasta mielestäni hyvin häiritsevällä tavalla eräs keskustelijoista vei tilaa painottamalla näkemystään siitä, että ihmisluontoon kuuluisi lähtökohtaisesti ”me vastaan viholliset” -ajattelu- ja toimintatapa, joka perustuisi ihmislajin selviytymiseen ja johon liittyisi käsitys siitä, että ihmisillä on lähtökohtaisesti ennakkoluuloja toisista. Voisimme toki jollain tapaa hallita tätä toimintatapaamme, mutta emme koskaan ylittää sitä kokonaan. Moni keskusteluun osallistujista koki ajatuksen häiritseväksi, mutta emme kenties osanneet purkaa sitä kovin hyvin. Tässä kirjoituksessa siihen on kuitenkin tilaisuus.

Lähtökohtainen ongelma ”me vastaan viholliset”-ajattelutavassa on se, että siinä oletetaan yhden tietynlaisen ajattelutavan olevan pohja koko ihmisluonnolle. Tämänkaltaisen jyrkän olettamisen sijasta tulisi kääntää huomio siihen, että on hyvin monenlaisia tapoja ajatella suhdettamme toisiin ihmisiin: minä ja sinä, me ja he, me ja te. Kukin näistä ajattelutavoista on yhtä hyvin ajateltavissa kuin toinenkin ja ne luovat omanlaisia vivahteitaan siihen, millainen suhteemme toisiin voisi olla. Ajattelutapaamme vaikuttaa keskeisesti yhteiskunnallinen ilmapiiri ja omat aikaisemmat kokemuksemme.

Lisäksi on huolestuttavaa, että nuorisotyötä harjoittavien keskuudesta nostettiin esiin natsi-ideologian mukainen käsitys siitä, että ihmisluontoon kuuluu lähtökohtaisesti ”me vastaan viholliset” -ajattelutapa. Se, miten tämä ajattelutapa on normalisoitunut ja miten sitä pidetään muuttumattomana piirteenä ihmisessä, vähentää mahdollisuuttamme ajatella suhdettamme toisiin radikaalisti erilaisella, kestävämmällä ja yhdenvertaisemmalla tavalla. Jos ajattelemme erilaisten ihmisten olevan vihollisiamme, olemme lopulta yksin sodassa maailmaa vastaan.

Tämänkaltainen pessimismin sävyttämä ihmisluontoon vetoaminen estää meitä näkemästä vaihtoehtoja. Tämän vuoksi olisi mielestäni mielekkäämpää siirtää ihmisluonnosta katse ihmisinä olemisen olosuhteisiimme. Kun kiinnitämme katseen olosuhteisiin ja uskomme voivamme vaikuttaa niihin, pääsemme lähemmäs muutosta.

Erilaisten ideologioiden kohtaaminen: mihin vetää raja?

Keskustelun lomassa pohdimme myös sitä, miten voimme kohdata äärioikeistoa kannattavia tai suoranaisia natseja ihmisinä ja tätä kautta myös vaikuttaa heihin. Ihmisen kohtaaminen ja hänen toiminnastaan kysyminen on tälle tärkeä lähtökohta kuten myös sekin, että poliittisen ideologian ja väkivaltaisuuden sijasta pyrkisimme etsimään jotain, mikä yhdistää meitä ihmisinä. Se on keino avata keskusteluyhteys, jolla voidaan vaikuttaa ajattelu- ja toimintatapoihin.

Osa, joskin melko harva, keskusteluun osallistunut oli pyrkinyt natsin kohdatessaan avaamaan keskusteluyhteyden hänen kanssaan. Hyväksi keinoksi oli osoittautunut kyseleminen ja sitä kautta toisen kohtaaminen ihmisenä.

Tässä on kuitenkin mahdollisuus siihen sudenkuoppaan, että antaa toisen väkivaltaisille mielipiteille tilaa. Suomessa media on välillä langennut tähän, kun se on antanut tilaa fasistisille toimijoille ja jättänyt haastamatta heidän mielipiteitään. Näin äärioikeistolaisista mielipiteistä on tullut hyväksytympiä Suomessa. Onkin tärkeää tehdä rajanveto sen suhteen, että ei anna toisen ideologialle tilaa. Toisen ihmisen ihmisarvoa voi kunnioittaa ilman, että hyväksyisi hänen mielipiteitään tai olisi haastamatta niitä.

Tämä on kuitenkin vaikeaa. Miten kohdata toinen ilman että haluaa antaa hänen mielipiteilleen tilaa? Ja entä miten omat arvot voivat asettua ristiin, kun haluaa huomioida toista, mutta vastustaa väkivaltaista ajattelutapaa?

Tämä haaste voi näkyä myös nuorisotyöntekijöiden arjessa, mutta nuorisotyöntekijöillä on myös hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa nuoriin. Tässä keskiöön nousevat jälleen omat arvot ja se, miten toteutamme niitä omassa työssämme ja millaista arvokasvatusta teemme. Tämän vuoksi olisikin tärkeää pohtia sitä, miten voimme arvioida arvojemme vaikutusta tekemässämme työssä.

Tällaisen työotteen kehittämiseen tarvitaan vielä paljon työtä niin Suomessa kuin maailmalla ylipäätään. Koska työ on välillä raskasta, on hyvä muistaa oma ja muiden koskemattomuus. Juuri koskemattomuus on rajan vetämisen taustalla, ja se tulee huomioida myös silloin, kun koetamme ymmärtää ja vaikuttaa toisen ajattelu- ja toimintatapoihin. Vaikka empatia on tärkeää, se ei ole ainut toimintaamme ohjaava arvo. Tämän vuoksi on hyvä pohtia arvoja yhdessä ja niiden muodostamaa kokonaisuutta.

Mainittujen empatian, kunnioituksen, arvokkuuden, rehellisyyden ja solidaarisuuden lisäksi tarvitaan muitakin arvoja. Rauhankasvatuksessa näistä keskeisimpiä ovat rauha ja yhdenvertaisuus. Ne ovat paitsi arvoja, myös tavoitteita ja käytännön toimintaa, kuten monet muutkin arvot.

Voimme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, millaisiin arvoihin haluamme yhteiskuntamme perustuvan ja millaiseksi yhteiskunta muodostuu. Senkin vuoksi on hyvä pysähtyä miettimään arvojaan sekä sitä yhteiskunnallista tilannetta, jossa tällä hetkellä olemme. Yhteiskunnalliseen tilanteeseemme liittyy kuitenkin yhtenä haasteena se, kuten yksi tapahtuman järjestäjistä huomioi, että kansalaisjärjestöjen toiminta saa nykyään rahoituksensa projekteista. Tällöin riskinä on, että hankehakemuksia ja rahoittajien vaatimuksia mukaillessa unohdetaan ne arvot, joiden pitäisi olla oman järjestön toiminnan keskiössä. Tällöin oma toimintamme ei enää välttämättä edistä omia arvojamme.

Mikko Saarinen

yhdenvertaisuustyön suunnittelija

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää järjestöstä tai toiminnastamme, niin voit lähettää sähköpostia täältä.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search

Font Resize