Konkreettisia havaintoja yhdenvertaisuustyöstä Euroopassa

Tässä puheenvuorossa käsittelen Inclusive Youth Work -projektin opintomatkoista heränneitä ajatuksia. Pohdin, mitä vuonna 2018 tehdyt matkat Sloveniaan ja Romaniaan  antoivat minulle, yhdenvertaisuustyöhön perehtyvälle, ja loivatko opintomatkojen järjestäjät omalta osaltaan turvallisempaa tilaa.

Intersektionaalisuutta tarvitaan niin Sloveniassa kuin Suomessakin

Slovenian koulutusvierailun teemana oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioiminen nuorisotyössä. Vierailu nivoutui osaksi samaan aikaan järjestettävää Ljubljanan Pride-viikkoa, jonka teemana oli intersektionaalisuus. Kyseisen teeman taustalla on Ljubljana Pride -järjestön ottama ja painottama antirasistinen kanta vuoden 2015 jälkeiseen Sloveniaan ja Eurooppaan, jossa avoin muukalaisvihamielisyys ja rasismi ovat saaneet jälleen kerran lisää jalansijaa.

Pitkin viikkoa järjestettiin keskusteluja ja työpajoja, joissa käsiteltiin moninaisia identiteettejä: miten ihmiset kuuluvat esimerkiksi useisiin eri vähemmistöryhmiin ja miten tämä tulisi ottaa huomioon järjestötyössä. Jo alussa järjestäjät pyrkivät luomaan turvallisempaa tilaa pyytämällä jokaista kertomaan pronominin tai pronominit, joilla haluaa itseään kutsuttavan ja joiden kautta haluaa tulla sukupuolitetuksi.

Monet viikon harjoitteista koskivat sitä, kuinka jokaisella meistä on monia identiteettejä. Erityisen hyödyllinen harjoite tämän osalta oli sellainen, jossa reflektoimme moninaisia identiteettejämme ja pohdimme, minkä identiteettien uskoimme vaikuttavan elämäämme kaikista eniten. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta harjoite antoi oikeastaan paljon mietittävää koko ryhmällemme. Ajauduimme näet pohtimaan sitä, miten elämäämme vaikuttavat yllättävän paljon ne identiteetit, joita emme aina ajattele arjessamme tai joiden kautta emme tietoisesti rakenna identiteettiämme. Osalle koulutusmatkan valkoihoisista jäsenistä valkoisuus ja kansalaisuus muodostuivat yllättäen varsin merkittäviksi painoarvoltaan: emme valkoihoisina aina varsinaisesti halua rakentaa identiteettiämme valkoisuuden kautta, mutta sen suoman arkisenkin etuoikeuden kiistäminen olisi muun muassa rakenteellisen rasismin vähättelemistä.

Valkoisuus näkyi valitettavasti myös siinä, että vaikka Priden teemana oli intersektionaalisuus, niin keskusteluihin ei osallistunut kukaan paikalliseen etniseen vähemmistöön kuuluva henkilö. Lisäksi Priden viralliseen ohjelmaan kuuluvassa kabaree-esityksessä nähtiin niin kutsuttu blackface, eli mustaa kasvomeikkiä käyttävä valkoihoinen, joka esittää tummaihoista ihmistä hyvin karikatyyrisesti.

Pridesta vastuussa ollut ja opintomatkamme järjestänyt Ljubljana Pride -järjestö puuttui ja otti hyvin vakavasti tämän rasistisen välikohtauksen. Järjestön puheenjohtaja totesi tämän valitettavasti osoittavan sen, miksi antirasistista ja muuta intersektionaalista työtä tarvitaan Slovenian LGBTIQ-yhteisössä. Tapahtuneesta ja sen suhteen toimimisesta oltiin avoimia meille opintomatkaan osallistuneille, mikä loi kokemusta siitä, että opintomatkamme järjestäjät pyrkivät luomaan kaikille turvallisempaa tilaa.

Suomalaisena otin tämän kaiken muistutuksena siitä, että rasistisiin välikohtauksiin tulee puuttua ja niitä tulee pitää vakavina yhteisön ongelmina. Myös Suomessa on rasismia ja muunlaista syrjintää LGBTIQ-yhteisöissä. Yhteen vähemmistöön kuuluminen ei sulje pois syrjintää, vaikka niin kuulee joidenkin väittävän. Tämän vuoksi itse osallistuin Ljubljanan Pride -kulkueeseen kantaen lappua, jossa luki: ”Pride ain’t white parade”.

Järjestötoiminta ahtaalla Romaniassa

Romaniassa järjestetyn opintovierailun teemana oli pitkälti köyhyys. Kävimme tutustumassa romanialaiseen todellisuuteen ja maassa toimiviin järjestöihin.

Romanian tilannetta kuvaa hyvin se, että paikallisissa nuorisotiloissa ei oteta puheeksi tabuja aiheita, kuten homoseksuaalisuutta. Tämä heijastelee Romanian tilannetta lainsäädännön osalta: nuorisotyöntekijät eivät voi ottaa puheeksi seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, elleivät nuoret itse tee aloitetta sen suhteen. Samalla tämä herättää kysymyksen yhdenvertaisuudesta ja inkluusiosta: miten tilasta olisi mahdollista tehdä sellainen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori kokisi turvalliseksi puhua siellä seksuaalisuudestaan? Voisiko tilassa olla julisteita tai kirjoja, joista nuoret voisivat kysyä tai joiden avulla he voisivat ainakin kokea olevansa itselleen turvallisessa ympäristössä? Tällaiset kysymykset jäivät nuorisotilasta mieleeni.

Toisaalta erityisen inspiroivaksi järjestöksi osoittautui romanien organisoima Policy Center for Roma and Minorities. Järjestö tarjoaa tukea koulunkäynnissä vähemmistöihin kuuluville oppilaille sekä turvallisemman tilan, jossa lapset ja nuoret voivat keskustella itselleen vaikeista teemoista. Järjestö toimii pitkälti yksityishenkilöiden lahjoitusten varassa, sillä Romanian valtio ei tue järjestön toimintaa. Romanien asema maassa on todella vaikea ja heihin kohdistuu paljon syrjintää. Esimerkiksi romanien ja muiden vähemmistöjen asuttaman Ferentasin kaupunginosan olemassaolo paikoitellen kielletään Bukarestin kaupungin päättäjien keskuudessa. Tästä kaikesta huolimatta järjestöllä on Bukarestissa kaksi toimipistettä ja toimintaa myös Bukarestin ulkopuolella. Järjestöllä ei kuitenkaan ole paljoakaan yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, mikä kuvaa Romanian vaikeaa tilannetta.

Vaikka Romaniassa ei opintomatkamme aikana sattunut mitään rasismiin tai muunlaiseen syrjintään perustuvaa välikohtausta, niin emme myöskään varsinaisesti oppineet käytänteitä, joilla voisimme puuttua sellaiseen. Lisäksi jäin pohtimaan koko projektin yhteisantia sen suhteen, että aiemmasta Slovenian opintomatkasta ei ollut otettu käyttöön sitä, että osallistujilta kysyttäisiin heidän suosimaansa pronominia. Koin tämän sukupuolivähemmistöön kuuluvana ihmisenä niin, että en voinut muodostaa luottamuksellista sidettä järjestäjien kanssa, sillä heidän käytänteensä sulkivat ulkopuolelle oman identiteettini.

Yhdenvertaisuustyö vaatii avoimuutta ja rohkeutta haastaa

Näin voidaan huomioida, että vaikeneminen heikentää keskinäistä luottamusta. Vaikka maailman ei ajatella olevan valmis, ei sitä pyritä myöskään aktiivisesti muuttamaan. Tämä lienee keskeisin ero, jonka havaitsin Slovenian ja Romanian järjestäjien välillä: heidän valitsemansa strategiat tekemälleen työlle olivat hyvin erilaisia, ja Romanian kohdalla strategia heijasti hyvin paljon maan hankalaa yhteiskunnallista tilannetta.

Yhdenvertaisuutta ja inklusiivisuutta ei voida kuitenkaan harjoittaa sellaisella strategialla, joka vain myötäilee. Yhdenvertaisuuden tehtävänä on haastaa niin omia käsityksiämme ja toimintaamme kuin yhteiskunnallisia normeja ja asenteita. Sen tehtävänä on luoda tilaa inhimilliselle moninaisuudelle ja kunnioittaa jokaisen jakamatonta ihmisarvoa.

Tämä ihmisarvo tulee kunnioitetuksi kohtaamisella ja tunnustetuksi tulemisella, ei vaikenemisella. Myös kipeistä, oman järjestön tai omasta henkilökohtaisesta toiminnasta seuranneisiin ongelmiin ja välikohtauksiin tulee puuttua. Niistä ei tule olla vaiti, vaikka suomalainen vaikenemisen kulttuuri kuinka ohjaisi meitä siihen suuntaan. Vain avoimuudella voimme luoda tilaa.

Mikko Saarinen

yhdenvertaisuustyön suunnittelija

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää järjestöstä tai toiminnastamme, niin voit lähettää sähköpostia täältä.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search

Font Resize